Loppusyksystä valmistuu ylijohtaja Jukka Pekkarisen selvitystyö, joka kohdistuu Suomen eläkejärjestelmän sosiaaliseen ja rahoitukselliseen kestävyyteen. Laajan lähestymistavan pitää olla lähtökohta myös varsinaisissa eläkeneuvotteluissa.
Eläkeuudistuksen rinnalle tarvitaan laaja ja sitova sosiaalipolitiikan ja työelämän uudistuspaketti. Pelkästään eläkejärjestelmään keskittyvän uudistuksen riski olisi se, että Suomeen syntyisi uusi köyhien ikääntyneiden yhteiskuntaluokka. Toteutuessaan se murtaisi pohjan työn kunnioitukselta ja sen myötä hyvinvointiyhteiskunnan rahoitukselta.
Eläke on tärkeä lakisääteisen sosiaaliturvamme perusosa. Viime vuonna Eläketurvakeskus tilasi kahdelta kansainväliseltä asiantuntijalta selvityksen suomalaisesta eläkejärjestelmästä. Raportti antaa eläkejärjestelmällemme varsin puhtaat paperit.
Myös hajautettu eläkelaitosmalli sijoitustoimintoineen on toiminut finanssikriisinkin oloissa hyvin. Eläkkeitä ei ole monien muiden maiden tapaan Suomessa leikattu eivätkä palkansaajat ole menettäneet eläketurvaansa firmojen konkurssien, kurssitappioiden ja työttömyyden myötä.
Paine nostaa eläkeikää on kaikkialla Euroopassa kova ja se liittyy julkisen talouden kestävyyteen. Eläkeiän nostaminen onkin ollut Euroopan unionin kriisimaissa poliitikoille pelastus. Julkisten palvelujen rahoituksen kannalta menot ja tulot on tasapainotettava.
Lisäpaine eläkeikää kohtaan tulee ihmisten eliniän pitenemisestä. Työllisten määrä laskee ja eläkeläisten määrä kasvaa. Huoltosuhde toimii paremmin, jos töitä jaksetaan tehdä nykyistä pidempään.
Tulevissa neuvotteluissa ei kuitenkaan pidä keskittyä eläkeikään vaan lähtökohdaksi on otettava nykyisen järjestelmän laaja, huolellinen arviointi.
Huolta on kannettu elinaikakertoimen oikeudenmukaisuudesta. Kerroin on yhtä aikaa porkkana ja keppi. Jos työskentelet pidempään, eläkeansio nousee.
Leikkurin kovuutta arvioitaessa on kiinnitettävä huomio pienimpien eläkkeiden tasoon heillä, jotka eivät kykene työuraansa pidentämään. Superkarttuma puolestaan tuottaa hyvin heille, jotka jatkavat työuraansa. On tarpeellista selvittää, tuottaako se jopa liikaa.
Absoluuttinen taso liittyy myös järjestelmän hyväksyttävyyteen. Onko lakisääteinen turva riittävä vai joutuvatko kaikki turvautumaan jonkinlaiseen lisävakuutukseen? Tämä on merkittävä sosiaalipoliittinen linjakysymys. Riittävän tason puuttuminen voisi myös johtaa työehtosopimusneuvotteluissa parempiin kollektiivisiin eläkevakuutuksiin ainakin joillekin ryhmille.
Monet ovat kantaneet huolta nuorten eläkelupauksesta. Jos työmarkkinaosapuolet – työnantajat ja palkansaajat – eivät sitoudu riittävään eläkemaksutasoon, järjestelmältä putoaa pohja pois. Eläkemaksuilla hoidetaan kaksi kolmasosaa kustannuksista.
Suomessa Elinkeinoelämän keskusliitto on vaatinut jo ex-pääministeri Matti Vanhasen Rukan hiihdon ajoilta eläkeiän nostamista. Eläketurvakeskuksen tutkimus viime vuodelta osoittaa, että 70 prosenttia työnantajista on sitä mieltä, että 63 vuotta on sopiva vanhuuseläkkeen alaikäraja. Ristiriita on ilmeinen.
Tutkimuksen mukaan työnantajan halu työllistää ikääntyneitä ei ole juurikaan kasvanut 2000-luvulta. Työelämässä tarvittaisiin joka tapauksessa vallankumouksellinen asennemuutos. Työnantajien on sitouduttava siihen, että ikääntyneet pidetään töissä edes nykyiseen eläkeikään asti.
Suurimmat syyt työurien päättymiseen ovat työttömyys ja työkyvyttömyys. Työkyvyttömyyden uhan torjuminen asettaa isoja haasteita työterveyshuollolle, mutta myös työhyvinvoinnille ja työn organisoinnille. Työpaikoille pitäisi luoda senioriteettiin perustuva toimintamalli.
Neuvotteluissa pitää arvioida, pitääkö meillä ottaa käyttöön irtisanomisjärjestys Ruotsin mallin mukaan. Länsinaapurissa irtisanotaan viimeisenä pisimpään töissä ollut ja ensimmäisenä viimeksi sisään tullut.
Haaste eläkeiän mahdollisessa nostamisessa liittyisi siihen, pitenevätkö työurat eläkeiän noston seurauksena vai eivät.
Työaikajärjestelmät on myös käytävä läpi. Jatkossa tarvitaan työntekijän kannalta joustavien työaikamallien käyttöönottoa.
Työpaikoilla tarvitaan siis aivan uusi ote.
Kaikissa tapauksissa uudistus on haaste työllisyydelle. Työurien pidentäminen edellyttää kasvua ja investointeja, sillä työpaikat eivät tyhjästä synny. Kasvun aikaansaamisen tarve vain kasvaa.
Uutta järjestelmää rakennettaessa pitää arvioida myös EU-komission esitys siitä, että eläkeikä sidotaan elinajan odotteeseen. Tätä pitää verrata nykyiseen elinaikakertoimeen. Viimeaikaisissa eläkeuudistuksissa on luovuttu kaikista joustoista. Varhennettu vanhuuseläke, yksilöllinen varhaiseläke ja osa-aikaeläkkeet ovat tuoneet joustoa monille. Joustomahdollisuudet on käytävä uudelleen läpi.
Eläkeuudistuksia tehdään aina pitkällä tähtäimellä. Tavoite pitää olla, että kaikilla meillä – nuorilla ja vanhoilla – on eläkepäivien turva tiedossa myös tulevaisuudessa.
Haaste eläkeiän mahdollisessa nostamisessa liittyisi siihen, pitenevätkö työurat eläkeiän noston seurauksena vai eivät. Jos eivät pitene, haaste siirtyy suomalaiselle sosiaaliturvalle. Kuusikymppisten irtisanottujen on vaikea löytää työtä. Näiden ihmisten osalta on kohtuutonta elää sosiaaliturvan varassa 65-vuotiaaksi asti. Jos niin käy, uudistus on epäonnistunut.
Lopuksi: mikään eläkeneuvottelu ei ole mahdollista, jos konsensus ei toimi. Nyt ei toimi. Luottamusta lisääville toimille olisi kysyntää ennen tulevia eläkevääntöjä.
Kirjoitus on julkaistu Suomen Kuvalehdessä 17.5.2013