Jonkun vääräleuan lohkaisema sanonta Suomen kesän lyhyydestä ja vähälumisuudesta on tullut useasti mieleeni tällä viikolla. On merkillistä, että muutama päivä ennen keskikesän juhlaa Etelä-Suomessa sataa ajoittain räntää tai lunta ja ihmiset etsivät pipoja ja lapasia torjumaan kylmyyttä.
Ajattelin kirjoittaa muusta kuin minihallitus- tai eläkeneuvotteluista, mutta eihän se nyt kokonaan onnistu tälläkään kertaa.
Uskon, että eilen käynnistyneet minihallitusneuvottelut saadaan viedyksi läpi ilman suurta draamaa ja Suomi saa juhannuksen jälkeen hallituksen, jonka pohja on Kataisen hallituksen ohjelma ja rakenne. Se on hyvä, sillä Suomella ei ole pitkän taantuman kourissa varaa poliittiseen kriisiin.
Eläkeneuvottelujen osalta totean, että ne etenevät aikataulussa. Ennen lomallelähtöä osapuolilla on selkeä käsitys asioista, joista vallitsee yhtäläinen näkemys ja mitkä ovat suuret, lomien jälkeen ratkaistavat asiat. Elokuussa alkaa kuuluisa ”viimeinen vääntö”, jonka myötä ratkaisu paketoidaan kaikille sopivaan paperiin. On aivan varmaa, että ennen lopullista ratkaisua neuvotteluissa eletään vielä kriittisiäkin hetkiä. Kaikesta huolimatta olen luottavainen, että hyväksyttävissä oleva ratkaisu syntyy alkusyksyn aikana.
***
Nuorten ja palkansaajaliikkeen tulevaisuus
Meille kaikille sopivaa pohtimista normaalin edunvalvontatyön lomassa voisi kesällä olla nuorten ja palkansaajaliikkeen tulevaisuus sekä siihen liittyvät haasteet. Lähtökohdaksi voisi ottaa esimerkiksi sen, että ennen oli ennen, nyt on nyt – mutta mitä ihmettä tulevaisuus tuokaan tullessaan.
Elämme Suomessa yhtä historiamme kovinta murrosvaihetta, jolle on tyypillistä nopeus. Kaikki ympärillämme tapahtuu vauhdilla ja jopa edellytämme sitä. Muutokset koskettavat koko elämäämme: työtä, työympäristöä, yksityiselämää, yhteiskunnan rakenteita, poliittisia puolueita, kansalaisjärjestöjä, kirkkoa, toimintatapoja, elämäntyyliä – aivan kaikkea inhimillistä toimintaa.
Muutoksen kohteena on myös palkansaajaliike. Sitä tuntuu monen olevan vaikea myöntää, vaikka muutoksen tunnistaakin.
Muutoksen kohteena on myös palkansaajaliike. Sitä tuntuu monen olevan vaikea myöntää, vaikka muutoksen tunnistaakin.
Jokaisella sukupolvella on omat unelmansa ja toiveensa sekä pettymyksensä – totta tosiaan. Vanhemmat sukupolvet ovat aina suhtautuneet ja suhtautuvat edelleen nuoriin varautuen. Liian helposti sorrumme kuittaamaan nuorten polvien ideat ja ajatukset toteamalla, että ”kun minä olin nuori, niin ei tullut kuuloonkaan”. Liian usein katsomme kunkin ikäpolven olevan juuri se kaikkein turmeltunein nuoriso.
Tämän ajan nuori ei ole samanlainen kuin sota- tai pula-ajan nuori, ei myöskään sotien jälkeisen kiivaan jälleenrakentamisen nuori tai trendikkään 1980-luvun juppinuori – puhumattakaan 1990-luvun lamavuosien nuorista. Tämän päivän nuoren erottaa heistä muun muassa hyvä koulutus tai ainakin yhtäläinen mahdollisuus siihen, moderni tietotekniikka internet- ja some-sovelluksineen, vaihtoehtojen lähes rajattomat mahdollisuudet, huikea kansainvälisyys ja maapallon ”kutistuminen”. Tämän kehityksen kääntöpuolelta löytyvät toki esimerkiksi kasvavat mielenterveysongelmat ja syrjäytyminen.
***
Nuori tänään on erilainen kuin minä ja oman ikäluokkani ihmiset
Tiedämmekö me oikeasti, mitä tämän päivän nuori ajattelee? Vai luulemmeko vain?
Nuori on samanaikaisesti yhteisöllinen ja individualisti. Hän voi kuulua tai olla kuulumatta ammattiliittoon, mutta ei välttämättä halua toimia ay-liikkeessä. Hän saattaa uskoa itseensä enemmän kuin siihen, että joku järjestää asiat hänen puolestaan. Hän haluaa tehdä töitä ja mieluummin sellaisia, joilla on jokin suurempi merkitys kuin vain palkan ansaitseminen. Hän ei todennäköisesti usko elinikäiseen työsuhteeseen yhden työnantajan palveluksessa vaikka ehkä haluaisi. Hän tietää, että koko elämä on pysyvää muutosta ja hänen on varauduttava uuteen muutokseen tietämättä, mitä muutos seuraavaksi koskee tai miten se häneen vaikuttaa.
Hän haluaa yhtä aikaa seikkailua ja turvaa, hän haluaa yhtä aikaa kampanjoida ja boikotoida. Hän ei välttämättä lue sanomalehtiä vaan kirjoittaa joka aamu oman lehtensä haluamistaan asioista sosiaalisessa mediassa ja jakaa niitä ystäviensä kesken.
Nuori tänään on yksinkertaisesti erilainen kuin minä ja oman ikäluokkani ihmiset.
***
Palkansaajaliikkeen ammattiosastot, nuoriseurantalot ja työväentalot olisivat mitä suurimmassa määrin jokaisen ja myös nuorten tavoitettavissa, sillä ne ovat verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Siis olisivat, jos vain oivallamme asian oikein. Tässä on iso haaste ammattiyhdistysliikkeen toiminnalle ja toimintatavoille.
Meidän varttuneempien ay-vaikuttajien ja myös muiden yhteiskunnallisten toimijoiden kannattaisi pysähtyä kuuntelemaan nuorten ajatuksia ja näkemyksiä ja miettiä, mihin suuntaan meidän pitää kehittää toimintaamme.
On tärkeää tuntea ay-liikkeen kunniakas historia ja saavutukset. Voimme olla niistä ylpeitäkin, mutta se ei vie liikettä ja sen tavoitteita eteenpäin tässä vauhdilla muuttuvassa yhteiskunnassa.
Meidän on nopeasti käännettävä katse peruutuspeilistä eteenpäin ja parkkivalojen sijaan kytkeä päälle pitkät ajovalot. Palkansaajakeskusjärjestöt tekivät tahoillaan alkukesästä päätöksen satsata yhteiseen järjestäytymiskampanjaan yleisen järjestäytymisasteen nostamiseksi ja uusien jäsenten saamiseksi ammattiliittoihin. Katsotaan, mitä syksy tuo tullessaan ja millaisella kampanjalla vuoden vaihteessa lähdemme liikkeelle.
Toivon jokaisen kesän aikana pohtivan ay-liikkeen tulevaisuuden haasteita ja tuovan oman panoksensa keskusteluun omankin järjestöperheemme piirissä.
Toivotan kaikille oikein hyvää juhannusta sekä rentouttavaa ja toivottavasti myös aurinkoista kesää.
***
STTK: Nuoret tarvitsevat työelämään siirtymistä tukevaa ohjausta