STTK:n Antti Palola: Eläkeratkaisu pidentää myös työaikoja

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

STTK:n puheenjohtaja Antti Palolan mielestä työurien pidentyminen johtaa myös työaikojen pidentymiseen.
– Elinikäisen työajan pidentäminen on järkevämpää kuin viikkotyöajan pidentäminen. Vuosityöajan pidentäminen esimerkiksi arkipyhistä luopumalla puolestaan merkitsisi käytännössä palkan alennusta, johon suomalaisten ostovoiman näkökulmasta ei ole varaa. Tässäkin suhteessa tuleva eläkeratkaisu on tärkeä.

Suomi sijoittuu viikkotyöaikojen pituudessa lähelle EU-maiden keskiarvoa

Eurostatin selvitysten mukaan Suomi sijoittuu viikkotyöaikojen pituudessa lähelle EU-maiden keskiarvoa, kun mukaan lasketaan myös osa-aikatyö. Säännöllistä viikkotyöaikaa vertailtaessa Suomen työajat ovat jo EU-tason keskiarvon yläpuolella.

Työpaikoilla pitää lisätä työaikajoustoja.

Palolan mielestä työajoista on tärkeää keskustella siksi, että työpaikoilla pitää lisätä työaikajoustoja.
– Työaikajoustot eivät voi merkitä työnantajien yksipuolista sanelua vaan aidot joustot pohjautuvat työntekijöiden ja työnantajien yhteisymmärrykseen ja joustoista on voitava paikallisesti sopia. Työurat sisältävät vaiheita, joissa työajan pitää joustaa. Työnantajalle tällainen tilanne voi olla tilauksen aiheuttama ruuhkahuippu, ja toisaalta esimerkiksi lapsiperheissä työaikajoustoille on kysyntää, Palola arvioi.

STTK:n vuoden 2013 barometrin perusteella säännöllinen viikkotyöaika toimihenkilöillä oli 38 tuntia viikossa ja tehty työaika 39,2 tuntia. Ylityöt nostivat tehtyjen työtuntien määrää.
– Tietotyön ja mobiilien laitteiden lisääntyessä on syytä olla hieman huolissaan siitä, miten työ on vähän varkain valunut koteihin ja vapaa-aikaan. Työ kuormittaa, kun sitä on jatkuvasti liikaa eikä palautumista pääse tapahtumaan. Ammattiyhdistysliikkeen edunvalvonnan haaste on se, miten muuttuva työelämä ja työaika sovitetaan tarkoituksenmukaisella tavalla yhteen.

Tuottavuus paranee, kun huolehditaan työntekijöiden koulutuksesta ja osaamisesta

Palola korostaa, että työajoilla ja työn tuottavuudella on yhteys.
– Tuottavuus ei parane työaikoja venyttämällä ja ylitöissä kuormittumalla. Tuottavuus paranee, kun huolehditaan työntekijöiden koulutuksesta ja osaamisesta, työvälineet ovat kunnossa ja esimiestyö on kannustavaa.

STTK:n hallitus kokoontui tänään ja käsiteltävänä oli muun muassa eläkeuudistukseen liittyvä neuvottelutilanne.

Lisätietoja STTK:ssa: puheenjohtaja Antti Palola, puhelin 040 509 6030

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue