Naisten palkkapäivä kerran vuodessa? Palkkatasa-arvo Suomessa

Tämä on totta Suomessa: Korkeakoulutetuista suurin osa on naisia, he käyttävät enemmän perhevapaita ja työelämän eriytyminen näkyy naisvaltaisten alojen matalampana palkkatasona.

Naisen euron on perinteisesti väitetty olevan noin 80 senttiä miehen eurosta. Freelancer-työtä tekevien naisten euro on vain 64 senttiä. Palkkatasa-arvo, tai sen puute, käy ilmi laskutuspalveluja tarjoavan yrityksen laskutustietojen tutkimuksessa.

Palkkatasa-arvo Suomessa

Osa-aikatyön tekeminen on Suomessa vähäistä eräitä aloja lukuun ottamatta. Tuettu osa-aikatyö ja joustava työaika on Väestöliiton tuoreiden perhebarometritutkimusten mukaan eniten toivottuja tapoja edistää perheen ja työn yhteensovittamista. Monissa Euroopan maissa, kuten Ruotsissa, osa-aikatyö on yleisempää. Haluan uskoa, että osa-aikatyön mahdollisuus eri elämäntilanteissa ja palkkatasa-arvo helpottaisivat erityisesti naisten työn ja perheen yhteensovittamista, joka on keskeinen kysymys Suomessa naisten ja miesten tasa-arvolle.

Epätyypilliset työsuhteet ja työnteon muodot ovat muuttuneet yleisemmiksi. Palkkauksen tasa-arvolla on yhteyksiä yksilöiden ja perheiden työelämävalintoihin. Esimerkkeinä on naisten ja miesten pitämät perhevapaat ja niiden kesto tai palkan riittävyys valittaessa lyhennettyä työaikaa.

Palkkaero naisten ja miesten kesken valtion viroissa on 13,6 prosenttia, syinä työntekijöiden sijoittuminen eri toimialoille ja eri vaativuustason tehtäviin. Naisjärjestöjen keskusliitto nosti äskettäin esille tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkisen viestin siitä, että syrjintä on lisääntynyt perhevapailta palaajille. Tulijoita on vuosittain 60 000, joista vain 4 prosenttia miehiä. Kun näin iso määrä työntekijöitä päättää vuosittain perhevapaan, on hämmästyttävää, että työpaikkamme ovat valmistautuneet niin huonosti palaajien vastaanottamiseen.

Mitä sitten tulisi naisten palkkapäivän kunniaksi tehdä? Palkkatasa-arvoa voidaan toteuttaa yksittäisten työntekijöiden osalta työpaikoilla sekä laajemmin työmarkkinaneuvotteluissa ja työehtosopimuksissa. Haluaisin kuitenkin, että perheen ja työn yhteensovittamisen ja hyvien käytäntöjen edistäminen kirjattaisiin myös tulevan hallitusohjelmaan.

Suomessa olisi jo korkea aika edistää paremmin naisten ja miesten välisen palkkaeron kaventumista, perheen ja työn yhteensovittamisen tukemista ja työntekijöiden tasapuolista kohtelua työpaikoilla. Olisiko jaetun työn käytäntöjä hyödynnettävissä paremmin?

Politiikalla voidaan lisätä miesten osuutta perhevapaissa ja tukea näin joustavampia työn ja perheen sovittamisen malleja. Suomen luottoluokitus laski ja olemme keskellä taloudellisia leikkauksia, jaettu työ tukisi osaltaan myös työllisyyttä ja työmarkkina-asemien säilymistä, tasapainottaisi perheen ja työn yhteensovitusta sekä vahvistaisi työhyvinvointia.

 Marianne Heikkilä, Marttaliitto, toiminnanjohtaja ja päätoimittaja

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue