STTK:n puheenjohtaja: Vaalitulos ei muuta sitä, mitä Suomi tarvitsee

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola korostaa, että vaikka tulevassa uudessa hallituksessa joukkueet vaihtuvat, Suomen peli on sama.
– Uusi hallitus aloittaa työnsä huonon taloustilanteen, matalan kasvun ja korkean työttömyyden oloissa. Voi olla, että huonot taloudelliset ajat varjostavat koko seuraavaa hallituskautta. Suomi toipuu hitaasti ja poliitikoilta se edellyttää viisaita, eri kansalaisryhmät huomioivaa päätöksentekoa.

Työttömyyden hoito vie Suomelta miljardeja

STTK:n viesti tuleviin hallitusneuvotteluihin on se, että etusijalla on oltava uusien työpaikkojen syntymisen edistäminen ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen.

Työttömyyden hoito vie Suomelta miljardeja. Työttömyyden kasvu on taitettava lisäämällä julkisia investointeja heti vaalikauden alussa muun muassa väyliin, tietoliikenneyhteyksiin, vuokra-asuntotuotantoon ja korjausrakentamiseen. Pidemmällä aikavälillä tarvitaan rakenteellisia uudistuksia ja esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistus on saatava nopeasti maaliin.

Työllistymistä nopeuttaa parempi muutosturva

– Ajantasainen osaaminen on parasta muutosturvaa. STTK:n mielestä ansiosidonnaista työttömyysturvaa on kehitettävä siten, että se kannustaa työnhakuun. Tämä edellyttää tehokkaita ja nopeita työllistämistoimia sekä kohdennettua koulutusta, mikä puolestaan edellyttää lisää resursseja esimerkiksi työvoimapalveluihin.

STTK:n puheenjohtaja korostaa työelämää koskevissa uudistuksissa kolmikantaisen valmistelun merkitystä.
– Poliittista viisautta on ottaa työmarkkinajärjestöt mukaan työelämän uudistamiseen liittyvään valmisteluun ja päätöksentekoon. Lainsäädäntöä on uudistettava vastaamaan tämän ajan työelämätarpeita, mutta on varottava tekemästä uudistuksia vain uudistusten vuoksi. Uudistusten on oltava aitoja eikä ideologisia, Palola painottaa.

Ennen vaaleja on herätelty keskustelua yhteiskuntasopimuksesta, jolla eri toimijoiden intressejä Suomen uudistamiseksi soviteltaisiin yhteen. STTK on valmis yhteiskuntasopimukseen, joka kohtelee palkansaajia oikeudenmukaisesti.
– Raippasopimus, joka tarkoittaisi vain palkansaajan kyykyttämistä, ei synny palkansaajien myötävaikutuksella. Emme myöskään revi auki jo tehtyjä sopimuksia kuten esimerkiksi eläkeuudistukseen liittyviä asioita, Antti Palola arvioi.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 050 509 6030.

****

Osaaminen työelämässä

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue