STTK: Digitalisaatio haastaa työelämän, sosiaaliturvan ja koulutuksen muutokseen

Automaatio ja digitalisaatio ovat olleet osa työelämää jo pitkään ja muutosvauhti kiihtyy. Yhä nopeampi teknologinen kehitys yhdistettynä koko yhteiskunnan murrokseen vaikuttavat monin tavoin myös palkansaajan työelämään ja hyvinvointiin.

– Suomalaisen palkansaajaliikkeen on seurattava automatisaation ja digitalisaation vaikutuksia. Luovan tuhon keskellä on kyettävä huolehtimaan suomalaisen yhteiskunnan parhaimmista perusarvoista kuten oikeudenmukaisuudesta ja työn merkityksestä hyvinvoinnin luojana. Konkreettisesti tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että työntekijöiden osaamisesta huolehditaan, jotta he pysyvät mukana ja voivat myös vaikuttaa työelämän kehitykseen.
– Osaaminen on parasta muutosturvaa etenkin digitalisaation vahvistuessa, ja tämä tulisi muistaa myös hallitusneuvotteluiden aikana, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola painottaa.

– On myös huolehdittava siitä, että digitalisaation tuomien tuottavuushyötyjen hedelmät jakautuvat oikeudenmukaisesti ja tuloerot eivät repeä liian suuriksi, Palola korostaa.

Työn murros -pamfletti luo katsauksen digitalisaation ja automaation luomaan murrokseen suomalaisessa työelämässä

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n tuottama Työn murros -pamfletti luo katsauksen digitalisaation ja automaation luomaan murrokseen suomalaisessa työelämässä, koulutuksessa ja yhteiskuntapolitiikassa.

STTK_tyon_murros_kansi
Digitalisaatio, sosiaaliturvan uudistus

Työn murros -pamfletti sisältää viisi puheenvuoroa eri alojen tutkijoilta ja asiantuntijoilta. Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n toimitusjohtaja Petri Lempinen nostaa kirjoituksessaan ”Mitä huomenna on osattava?” esille ammatillisen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen.

Demos Helsingin tutkijat Johannes Koponen ja Juha Leppänen käsittelevät kirjoituksessaan ”Suomi työpaikkojen jälkeen” teknologisen murroksen vaikutusta työpaikkojen määrään, laatuun sekä työn merkityksen muutokseen.

Hämeen ammattikorkeakoulun rehtori emeritus Veijo Hintsanen luo ”Älä sopeudu hitaasti” kirjoituksessaan katsauksen aikaisempiin työelämän ja koulutuksen murrosvaiheisiin ja vaatii koulutusjärjestelmältä nopeampaa reagointia.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen vs. tutkimusjohtaja Merja Kauhanen kirjoittaa työmarkkinoiden muutoksesta ja kuinka siihen voidaan vaikuttaa yhteiskuntapolitiikan avulla.

Ammattiliitto Pron tutkija Petri Palmu tuo esille kuinka työntekijöiden arvot ja osaaminen voisivat uudistaa työelämää entistä paremmaksi.

Pamfletin pdf -versio löytyy täältä >>

Pamfletin voi tilata STTK:sta: Jaakko Haikonen, puh: 0400 273 385

Lisätietoja:
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola, puh: 040 509 6030
STTK:n viestinnän asiantuntija Jaakko Haikonen, puh: 0400 273 385

***

STTK:n kannustinmalli uudistaa sosiaaliturvan palvelut edellä

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue