STTK: Paikallisen sopimisen toimittava molempiin suuntiin

STTK:lla on halu kehittää paikallista sopimista.

– Valitettavasti mahdollisuutta paikalliseen sopimiseen ei riittävästi käytetä, koska liian usein aito ja jatkuva vuoropuhelu työpaikalla työnantajan ja henkilöstönedustajan välillä puuttuu. Henkilöstön edustajalla tulisi esimerkiksi olla paikka työpaikkojen hallintoelimissä, mutta työnantajajärjestöillä ei tämän asian kehittämiseen ole halua, STTK:n johtaja Katarina Murto korostaa.

Murto sanoo, että paikallisen sopimisen määrää voidaan lisätä nykyisen sopimusjärjestelmän puitteissa työ- ja virkaehtosopimuksissa.
– Tämä kuitenkin vaatii molempien osapuolten näkemysten kunnioittamista ja parempaa tiedonkulkua työpaikoilla. Niistä on tällä hetkellä työpaikoilla pula. Paikallinen sopiminen ei myöskään saa eikä voi tarkoittaa pelkästään heikennyksiä palkansaajien asemaan. Sopimisen on toimittava molempiin suuntiin.

Nykyisissäkin työ-ja virkaehtosopimuksissa löytyy useita mahdollisuuksia sopia asioita paikallisesti. Lisäksi palkansaajajärjestöillä on halua kehittää paikallisen sopimisen kulttuuria Suomessa edelleen.
– Nyt maan hallitus haluaisi kuitenkin rajoittaa sopimisvapautta. Ristiriita toiveiden ja todellisuuden välillä on jyrkkä, Murto lisää.

Lisätietoja:

STTK:n johtaja Katarina Murto, puh: 050 568 9188

***

STTK: Yritykset vahvistaisivat oleellisesti henkilöstön edustajan asemaa paikallisen sopimisen edistämiseksi

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue