Kunnon työn päivänä muistutetaan työntekijöiden oikeuksista

Kunnon työn päivää vietetään maailmanlaajuisesti jälleen 7. lokakuuta. Suomessa mukaan on ilmoittautunut jo noin 2500 ihmistä. Ympäri maata järjestetään silloin kymmeniä tapahtumia, joissa kunnon työn teemaan tartutaan eri näkökulmista. Yksittäisiä ihmisiä kannustetaan mukaan tuomaan positiivista henkeä työpaikoille kiittämällä julkisesti työkavereita.

– Päivän ideana on muistuttaa, että jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen työhön. Haluamme kiinnittää huomiota työoloihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, erityisesti kehittyvissä maissa, korostaa koordinaattori Katri Blomster SASKista.

Kunnon työllä viitataan perinteisesti työehtoihin ja työelämän oikeuksiin. Suomessakin on tänä syksynä havahduttu huomaamaan, että nämä oikeudet eivät suinkaan ole muuttumattomia, vaan niitä voidaan heikentää – ja parantaa – paitsi työehtosopimuksin myös lainsäädännöllä. Kunnon työ voi tarkoittaa myös esimerkiksi työhyvinvointia, työilmapiiriä, työturvallisuutta ja hyviä työkavereita.

– Jokainen voi viettää teemapäivää omista lähtökohdistaan ja määritellä, mitä kunnon työ merkitsee itselle ja omassa työyhteisössä, Blomster toteaa.

Teemapäivässä voi olla mukana joko henkilökohtaisesti tai kokonaisena työyhteisönä. Ideana on kiittää työkaveria tai järjestää tempaus kunnon työn puolesta, yksinkertaisimmillaan vaikka reilu kahvitauko (www.reilukauppa.fi/reilukahvitauko).

Mukaan teemapäivää viettämään ovat tänä vuonna ilmoittautuneet muun muassa SOK, Väestöliitto, Kokkolan kaupunki, Fingrid Koulutuskeskus Salpaus sekä moni ammattiliitto. Mukana siis on niin yrityksiä, julkisyhteisöjä kuin järjestöjäkin. Päivän slogan kuuluu: Juhli. Kiitä. Toimi.

Teemapäivän viettoa koordinoivat Suomessa Akava, SAK ja STTK sekä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK. Sen taustalla on ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC.

www.kunnontyo.fi

Lisätiedot: Katri Blomster (SASK) puh.  040 358 1543, Miika Sahamies (Akava) puh. 050 530 5366, Taina Vallander (STTK), puh. 040 1841 464, Tatu Tuomela (SAK) puh. 040 534 0577

Kunnon työn teemaviikon tapahtumia:

Keskiviikko 7. lokakuuta

Keskustelutilaisuus: Työ muuttuu – kenen tahdosta? Helsingin yliopisto, Porthania, Tiedekulma, Yliopistonkatu 3, klo 10–11
Onko yhteiskuntavastuu sanahelinää vai ovatko yritykset valmiita parantamaan työntekijöiden oloja?Jukka Kurttila, Finlaysonin toimitusjohtaja
Jussi Pakkasvirta, Helsingin yliopiston professori
Heidi Korva, viestintäyrittäjä ja Vaatevallankumous-kampanjan vetäjä ylläpitää keskustelua

Vapaa pääsy. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: http://www.sask.fi/tapahtumat/807-kunnon-tyon-paivan-keskustelutilaisuus-tyo-muuttuu-kenen-tahdosta Järjestäjät: Akava, STTK, SAK ja SASK

Kunnon työn päivän yleisötapahtuma  Helsingin Narinkkatorilla kello 11–14

Tapahtuman organisoi monien suomalaisten ammattiliittojen tukema Operaatio Vakiduuni -kansanliike, jonka tavoitteena on päästä eroon nollatuntisopimuksista. Ne ovat liikkeen mukaan pätkätyön yksi ilmenemismuoto, jossa työntekijän perusoikeudet eivät toteudu. Tapahtumassa tuodaan esiin myös Kunnon työn päivän kansainvälistä ulottuvuutta.

Vapaa pääsy.
Järjestäjä: Teollisuuden Palkansaajat

Perjantai 9. lokakuuta

Decent Work Club Tampere Tampereen Telakka, Tullikamarin aukio 3, alkaen kello 20

Esiintyjät: Improvisaatioteatteri Helmikana, Voimaryhmä-yhtye
Vapaa pääsy. Lisätiedot: https://www.facebook.com/events/1615645575364583/
Järjestäjä: SASKin vapaaehtoiset

Ajankohtaista

29.1.2025

Asuntoja sinne, missä työtä tehdään

Lue
29.1.2025

Euroopalla on kilpailukykyongelma, joka ratkeaa panostamalla osaamiseen ja laatutyöpaikkoihin

Lue
28.1.2025

Aso-järjestelmää kehitettävä kohtuuhintaisten kotien turvaamiseksi

Lue
28.1.2025

STTK helpottaisi työn perässä muuttoa asunnon myyntitappion verovähennyksellä

Lue
27.1.2025

Työriitojen sovittelu ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetun lain muuttaminen

Lue
27.1.2025

Eläkeuudistus vahvistaa työeläkejärjestelmää

Lue
27.1.2025

STTK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun

Lue
27.1.2025

Eläkeuudistus – mitä siis tehtiin?

Lue