Palkansaajajärjestöt kysyvät jälleen – Mikä fiilis?

Nuoret ja ammattiliitot

Palkansaajajärjestöjen imago- ja järjestäytymiskampanja Mikä fiilis? näkyy tv:ssä, elokuvateattereissa ja sosiaalisessa mediassa loka–marraskuussa.

Yli kahta miljoonaa palkansaajaa edustavat SAK, Akava ja STTK muistuttavat kampanjallaan, että kuulumalla ammattiliittoon voimme vaikuttaa tulevaisuuden työelämään.

Mikä fiilis? -kampanjan ensimmäinen vaihe talvella 2014 nosti esiin palkkatasa-arvon, työpaikkakiusaamisen, nollatuntisopimukset ja korvauksettomat ylityöt.

Kampanjan kakkosvaiheen aiheet on valittu keväällä 2015 toteutetun kohderyhmätutkimuksen tulosten perusteella. 20–35-vuotiaiden järjestäytymättömien palkansaajien kohderyhmässä nousi esiin huoli työelämän heikennyksistä.

Mikä mietityttää nuoria?

Nuoria palkansaajia mietityttivät muun muassa oikeudenmukainen palkkaus, lomaoikeus, riittävä vapaa-aika, perhevapaat sekä irtisanomissuoja.

Kampanjan aloittaa 15. lokakuuta viisi humoristista tv-spottia, ”kuvitteelliset kohtaukset tulevaisuuden työelämästä”. Kampanja on vahvasti esillä myös YouTubessa, Googlessa, netti-tv-palveluissa ja sosiaalisessa mediassa. Mikä fiilis? kuuluu myös radiossa ja nähdään valkokangasmainonnassa Finnkinolla.

Ammattiliitot käyttävät kampanjailmeen mukaisia materiaaleja omissa julkaisuissaan ja kanavissaan. Tv- ja radiokampanjan päättyessä kampanjan nettisivulla voi tehdä sosiaalisessa mediassa jaettavan leikkimielisen työfiilistestin.

Olisihan se aika liittyä ammattiliittoon!

Kampanja-aika on 15.10.–30.11.

Kampanjasivusto: Mikäfiilis.fi
Facebook: http://www.facebook.com/mikafiilis


Lisätiedot

SAK:n järjestöpäällikkö Eija Harjula, puh. 0400 536 479
Akavan järjestöjohtaja Risto Kauppinen, puh. 0400 529 029
STTK:n järjestöpäällikkö Juska Kivioja, puh. 050 581 4372

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue