World Economic Forumin (WEF) tuorein vertailu (2014) sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja naisten asemasta osoittaa Suomen olevan 111 vertailumaan joukossa maailman toiseksi parhain. Tasa-arvoa on mitattu taloudellisen osallistumisen, koulutustason- ja mahdollisuuksien, poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuksien sekä terveyden ja selviytymisen mittareilla.
Upeasta sijoituksesta huolimatta matkaa täyteen tasa-arvoon kuitenkin on Suomessakin. Tilastokeskuksen toisen vuosineljänneksen ansiotasoindeksin mukaan naisten palkka on Suomessa keskimäärin 83,4 prosenttia miesten palkasta. Vuosipalkassa ero on noin 7 600 euroa. Syitä eroon on monia. Muun muassa perhevapaiden epätasa-arvoinen jakautumisen, ammattien sukupuolittuneisuus sekä omat asenteemme ovat aiheuttaneet sen, että ero naisten ja miesten palkassa kuroutuu varsin hitaasti kohti tasa-arvoista tilannetta.
Asenne on varsin oleellinen juttu. Siis se, miten naiset myös itse arvottavat osaamistaan ja asemaansa työmarkkinoilla. Näemmekö naisina vahvuutemme kehittämiskohteiden sijaan? Osaammeko riittävästi perustella palkkatoivomuksemme – edes itsellemme? Uskallammeko vaatia sen, mikä meille kuuluu?
Olen ollut rekrytoijana tilanteessa, jossa samaa tehtävää tavoitelleet yhtä kokeneet, samanikäiset nainen ja mies pyysivät tehtävästä palkkaa 3000 euron erotuksella. Voitte varmaan arvata, kumpi pyysi enemmän ja kumpi vähemmän.
Parhaita mittareita tasa-arvolle eivät välttämättä aina ole tutkimukset eivätkä sanat papereissa. Tärkeintä on sukupuolten oma kokemus siitä, onko yhteiskunnan joka alueella, erilaisissa elämäntilanteissa mahdollista murtaa muureja ja toteuttaa itseään. Siis nähdäänkö ihmisessä potentiaali, voima ja valmius sukupuolesta riippumatta. Tämä koskee niin miehiä kuin naisia. Riemuita saa, kun naisia kouluttautuu sekä työllistyy miesvaltaisille aloille. Samoin on ilo nähdä, miten esimerkiksi aluksi oudoksutut mieskätilöt ovatkin nyt arkipäivää synnytysosastoilla.
Muutoksia tapahtuu, vaikka nopeus ei olekaan päätä huimannut. WEF:n vertailun tuloksista saa palkkatasa-arvon ongelmallisuudesta huolimatta olla ylpeä. Tästä tulee kertoa pystypäin maailmalla. Samalla on myös enemmän kuin tavoiteltavaa, että asemamme ei tuosta putoa.
Lopulta on kyse siitä, ovatko naisten mahdollisuudet samalla viivalla miesten kanssa? Jos eivät ole, asialle on syytä tehdä jotain. Tällöin tarvitaan laajaa yhteistyötä työmarkkinaosapuolten ja poliittisten toimijoiden välillä. Tämän tasa-arvon toteuttamiseen tarvitaan mukaan niin naiset kuin miehetkin.
Annika Saarikko, kansanedustaja (kesk.)