Vietämme naisten palkkapäivää, joka muistuttaa meille siitä että jokaista miesten tienaamaa euroa kohden naiset ansaitsevat tänä vuonna 0,83 euroa. Jos asetamme naisten ja miesten vuosipalkat vertailuun, naisten palkka on tämän vuoden osalta nyt maksettu.
Viime vuodesta naisten palkkapäivä on siirtynyt myöhemmäksi yhdellä päivällä. Tämä kertoo edistymisestä, mutta onko meillä aikaa jäädä odottelemaan, että tasa-arvo etenee yhden päivän vuodessa kerrallaan? Mielestäni ei ole. Ei ole yhtäkään hyvää syytä sille, miksi meillä ei pitäisi olla sama palkka samasta työstä jo tänään.
Euroopan tasa-arvoinstituutti EIGEn vuosiraportti kertoo samaa karua totuutta; edistyminen sukupuolierojen kaventamisessa on monilla sektoreilla hädin tuskin havaittavaa, vaikka ymmärryksemme epätasa-arvon kauaskantoisista vaikutuksista on lisääntynyt viime vuosikymmeninä valtaisasti.
Naisten korkeampi koulutustaso ei tunnu riittävän palkkaerojen kaventamiseen. Syyt tähän ovat moninaiset, ja sen vuoksi tasa-arvoa ja sukupuolivaikutuksia ei voi liiaksi korostaa työpaikoilla ja politiikassa. Toisaalta naisten täytyy uskaltaa vaatia ja tavoitella enemmän, mutta yhteiskunnan kuuluu tarjota siihen mahdollisuudet ilman, että naiset joutuvat tekemään epäreilun valinnan perheen ja työn välillä. Tilastokeskuksen uuden selvityksen mukaan naisjohtajilla on selvästi vähemmän lapsia kuin miesjohtajilla, ja he ovat myös useammin naimattomia tai eronneita.
Naisiin kohdistuvat suuremmat vaatimukset niin työ- kuin perhe-elämän osalta tekevät käytännössä sen, että naiset miehiä useammin tyytyvät vähempään tai heillä ei ole voimia taistella samojen etuuksien puolesta kuin mitä miehillä on. Sukupuolten palkkaero alkaa usein näkyä siinä vaiheessa, kun nainen palaa työmarkkinoille ensimmäisen äitiyslomansa jälkeen, ja se kasvaa ammatillisen uran keskeytyessä ulkoisten tekijöiden vuoksi, joita ovat esimerkiksi lapsiin liittyvät työn keskeytykset ja huollettavien perheenjäsenten hoitaminen. Naisten hitaammat, lyhyemmät tai keskeytyneet urat luovat myös sukupuolten eroja sosiaaliturvajärjestelmiin suoritettuihin maksuihin ja lisäävät näin naisten alttiutta vanhuusiän köyhyydelle.
Vuonna 2012 Euroopan parlamentti antoi EPP-ryhmään kuuluvan Edit Bauerin valmistelun pohjalta suosituksia komissiolle sen periaatteen soveltamisesta, jonka mukaan miehille ja naisille maksetaan samasta tai samanarvoisesta työstä sama palkka. Suosituksissa korostuvat sekä komissiolle, jäsenmaille että työmarkkinaosapuolille suunnatut kehotukset palkka tasa-arvon saavuttamiseksi.
Komissiota kehotetaan valvomaan tehokkaammin jäsenmaiden velvoitteita muun muassa yhdenvertaisen kohtelun direktiivin toteuttamisessa, missä on edelleen suuria eroja maiden välillä. Jäsenmaiden tulisi panostaa koulutus- ja tutkimustyöhön työelämän tasa-arvon edistämisessä, kehittää oikeussuojakeinoja ja arvioida olemassa olevan työllisyys- ja veropolitiikkojen vaikutukset palkkaeroon. Esimerkiksi Belgiassa ja monissa muissa Keski-Euroopan maissa veropolitiikka suosii edelleen perheitä, joissa toinen vanhemmista on kotona.
Myös työmarkkinaosapuolilla on vastuu huolehtia, että naiset ovat tasapuolisesti edustettuina työmarkkinajärjestöjen johtopaikoilla, jotta heidän palkkaetujaan ajetaan tasa-arvoisesti miesvaltaisten alojen kanssa. Ammattiliitot voivat tarjota naisille kohdennettuja palveluita, kuten esimerkiksi neuvottelutaitokoulutusta, myös palkkaneuvottelutilanteisiin. Eri työmarkkinajärjestöjen välinen vuoropuhelu ja parhaiden käytäntöjen jakaminen olisi tärkeää, jotta varsinkin kulttuuriin perustuvat, vähättelevät asenteet naisten työntekoa kohtaan lakkaisivat.
Toivon, että jo lähitulevaisuudessa voimme katsoa taaksepäin ajassa ja ihmetellä, miten olemme voineet elää yhteiskunnassa jossa puolet työikäisistä aikuisista on tehnyt töitä vähemmällä korvauksella kuin toinen puoli pelkän sukupuolensa perusteella. Vapailla markkinoilla on kilpailua hinnoista, mutta työn hinta perustuu työn arvoon eli lopputulokseen, eikä siihen onko työn tekijä mies vai nainen. Nyt päästämme työnantajia nauttimaan halvan työvoiman ”tarjouksesta”, joka valitettavasti tosiasiassa on pysyvää polkuhinnoittelua.
Sirpa Pietikäinen, MEP