Koulutussopimuksessa turvattava opiskelijan asema

Kirjoittaja:

Riina Nousiainen

asiantuntija, koulutus ja osaaminen

Profiili

Ammatillinen koulutus uudistetaan perinpohjaisesti lähivuosina. Hallituksen kärkihankkeisiin kuuluvan ammatillisen koulutuksen reformin yhtenä keskeisenä tavoitteena on lisätä työpaikalla tapahtuvaa oppimista, joka on kannatettava tavoite. Koulutussopimusta koskeva selvitystyö tarjoaa hyvä lähtökohdan työssä oppimisen laadun kehittämiselle.

Hallituksen kärkihankkeisiin kuuluvan ammatillisen koulutuksen reformin yhtenä keskeisenä tavoitteena on lisätä työpaikalla tapahtuvaa oppimista, joka on kannatettava tavoite.

STTK haluaa turvata opiskelijoiden aseman uudistuksessa ja estää kaksien työmarkkinoiden syntymisen. Opiskelijat eivät ole ilmaista työntekijöitä korvaavaa aputyövoimaa, vaan heidän ensisijainen tehtävänsä on harjoitella alan ammattilaiselta edellytettäviä taitoja ja tietoja.

Opiskelijalla tulee olla aina opiskelupaikka, jottei opintojen suorittaminen vaarannu vaikka koulutussopimus päättyisikin. Tavoitteena tulee olla vähintään toisen asteen tutkinnon saaminen kaikille. Muuten on turha puhua osaamistason nostamisesta.

Opiskelijat eivät ole ilmaista työntekijöitä korvaavaa aputyövoimaa, vaan heidän ensisijainen tehtävänsä on harjoitella alan ammattilaiselta edellytettäviä taitoja ja tietoja.

Koulutussopimus siirtää ohjauksen painopisteen yhä vahvemmin työpaikoille. Laadukas ohjaus ja osaavat arvioijat tulevat olemaan yhä merkittävämpiä tekijöitä ammatillisen koulutuksen laadulle. Näin työpaikkaohjaajien ja arvioijien koulutukseen ja koulutuksen saatavuuteen tulisi panostaa nykyistä vahvemmin.

Oppisopimuskoulutusta kehitettäväeri kohderyhmiä palvelevaksi koulutusmuodoksi

STTK:n mielestä koulutussopimuksen rinnalla on tarpeen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin eri kohderyhmiä palvelevaksi koulutusmuodoksi. Oppisopimuskoulutus koskee nuorten lisäksi useita muita eri ihmisryhmiä – nuorten osuus oppisopimusopiskelijoista onkin tällä hetkellä vain alle 10%. Koulutussopimuksesta tulee myös voida siirtyä joustavasti oppisopimukseen.

Ammatillinen koulutus palvelee koko väestön osaamisen kehittämistä kattavammin kuin mikään muu koulutusjärjestelmän osa. Ensi vuoden alussa voimaan astuvat koulutusleikkaukset uhkaavat vaarantaa koulutuksen saatavuuden etenkin pienemmillä paikkakunnilla. Erityisen huolissaan tulee olla siitä, miten ammatillinen koulutus pystyy leikkausten keskellä huolehtimaan koko ikäluokan kouluttamisesta ja vastaamaan yhä kasvavaan aikuiskoulutustarpeeseen.

Riina Nousiainen, STTK:n koulutuspoliittinen asiantuntija

Ajankohtaista

29.1.2025

Asuntoja sinne, missä työtä tehdään

Lue
29.1.2025

Euroopalla on kilpailukykyongelma, joka ratkeaa panostamalla osaamiseen ja laatutyöpaikkoihin

Lue
28.1.2025

Aso-järjestelmää kehitettävä kohtuuhintaisten kotien turvaamiseksi

Lue
28.1.2025

STTK helpottaisi työn perässä muuttoa asunnon myyntitappion verovähennyksellä

Lue
27.1.2025

Työriitojen sovittelu ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetun lain muuttaminen

Lue
27.1.2025

Eläkeuudistus vahvistaa työeläkejärjestelmää

Lue
27.1.2025

STTK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun

Lue
27.1.2025

Eläkeuudistus – mitä siis tehtiin?

Lue