STTK:n Katarina Murto muistuttaa: Naisen euro on aikanaan myös pienempi eläke-euro

Vaikka tasa-arvo on suomalaisen yhteiskunnan juhlapuheiden ydintä, sukupuolten välinen palkkaero on pysynyt jo pitkään lähes muuttumattomana.

– On laskettu, että jos naiset saisivat vuosittain yhden prosentin suuremman palkankorotuksen kuin miehet, nais- ja miesvaltaisten alojen palkkaero olisi kurottu umpeen 22 vuoden jälkeen. Tämän perusteella voi päätellä, että eron umpeen kurominen kestää sukupolvien yli, elleivät arvot, asenteet, stereotypiat ja teot asiassa muutu, STTK:n johtaja Katarina Murto toteaa.

Palkkatasa-arvo

Tänään naisjärjestöjen Nakerrettu euro -tilaisuudessa puhunut Murto muistuttaa keinoista, joilla samapalkkatavoitetta edistetään – myös heikon taloudellisen kehityksen aikana.
– Palkkatasa-arvoa edistetään palkka- ja sopimuspolitiikalla, työn vaativuuden arviointiin perustuvilla palkkausjärjestelmillä, tasa-arvosuunnitelmilla ja palkkakartoituksilla sekä perhevapaiden nykyistä tasapuolisemmalla jakamisella. Eri keinoja on vietävä samanaikaisesti eteenpäin.

Murto on huolissaan myös naisten eläke-eurosta, joka korreloi työuran aikaista palkkakehitystä.
– Eläke syntyy työstä. Jos naisilla on aukkoja työurassa esimerkiksi pitkien perhevapaiden, pätkätöiden ja osa-aikatyön takia, eläke jää vaatimattomaksi. Vuoden 2017 alussa voimaan astuvan eläkeuudistuksen myötä työuraa jatkamalla myös eläkettä on mahdollista parantaa. Pidemmät työurat edellyttävät myös työnantajilta panostuksia ikääntyvän työvoiman työhyvinvoinnin kehittämiseen.

Lisätietoja STTK:ssa: johtaja Katarina Murto, puhelin 050 5689188.

Palkkatasa-arvo,

Naisten palkkapäivä

*****

STTK:n mielestä palkkatasa-arvo on oikeudenmukaisen, laadukkaan ja tuottavan työelämän perusta. Sen edistäminen on tärkeä osa työelämän uudistamista ja laadun kehittämistä. Sukupuolten välinen perusteeton palkkaero on monen asian summa ja myös sen ratkaiseminen vaatii monia erilaisia keinoja. 

Ajankohtaista

30.5.2025

Tehyn valtuuston järjestäymiskokouksessa kesäkuun alussa valitaan järjestölle puheenjohtajisto ja hallitus

Lue
26.5.2025

Kemiallisista tekijöistä työssä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttaminen

Lue
23.5.2025

Asiakasmaksuasetus, HE luonnos eduskunnalle

Lue
23.5.2025

Työllisyystoimilta on pudonnut pohja

Lue
22.5.2025

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen Helsingin poliisin päätöksestä: ”Mikä on hoitajien oikeusturva Suomessa?”

Lue
22.5.2025

DEI vai ei? Pride-viikon työelämätapahtuma

Lue
21.5.2025

Jyty ehdottaa hallitukselle paluuta kolmikantaiseen yhteistyöhön

Lue
20.5.2025

EU:n laajentumisen perustuttava ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion kunnioittamiseen 

Lue