STTK: Luottamusmiehen asemaa on vahvistettava

Paikallisen sopimisen edistämisessä luottamusmiehen rooli on erittäin merkittävä. Luottamusmiehen asema ei kuitenkaan ole niin vahva kuin sen pitäisi, jotta paikallinen sopiminen voisi aidosti edistyä.

Myös STTK:n viimeisin henkilöstöedustajabarometri osoittaa, että luottamusmiehen asemaa työpaikoilla on vahvistettava.
– Luottamuksen puute työnantajien ja henkilöstön välillä vaikeuttaa luottamusmiehen asemaa ja neuvottelujen etenemistä työpaikalla. Ongelmia on erityisesti tiedonsaannissa, sillä barometrin perusteella peräti kolmannes luottamushenkilöistä saa työnantajalta tietoa heikosti. Puutteellisin tiedoin asioista on mahdoton sopia. Luottamusmiehet kaipaavat myös koulutusta neuvotteluosaamisen parantamiseksi, STTK:n johtaja Katarina Murto toteaa.

STTK hämmästelee työnantajien nihkeää asennetta luottamusmiehiin työyhteisön kehittäjänä ja vuoropuhelun vahvistajana.
– Henkilöstön näkemyksiä päätösten valmistelussa huomioidaan huonosti eikä luottamusmies tai henkilöstö ole juurikaan mukana työpaikan kehittämisessä. Työyhteisön yhteinen kehittäminen vahvistaisi henkilöstön sitoutuneisuutta ja motivaatiota sekä kirkastaisi yhteisiä tavoitteita, Murto uskoo.

Viimeisimmän toimihenkilöbarometrin perusteella viidesosa STTK-laisista työpaikoista on ilman luottamusmiestä.
– Haaste on työpaikkojen pieneneminen. Mitä pienempi työpaikka, sitä harvemmin valitaan luottamusmies. Luottamusmiestä voidaan kuitenkin pitää työnantajalle tärkeänä neuvottelukumppanina, sillä työehtosopimuksen ja työlainsäädännön perusteet tuntevan edustajan kanssa asioista on helpompi saavuttaa oikeudenmukaisempia ja tasaveroisempia ratkaisuja.

STTK:n Aula Researchilla vielä julkaisemattoman selvityksen perusteella työelämä näyttäytyy koko ajan kiireisempänä ja vaativampana, ja tehokkuutta maksimoidaan yhä enemmän. Samanaikaisesti koetaan, että työelämä ei ole tasa-arvoinen, palkitseva eikä joustava.
– Näiden käsitysten toivoisi herättävän työnantajat näkemään avoimemman vuoropuhelun ja luottamuksen merkitys. Tässä luottamusmies on suorin linkki työntekijöiden ja työnantajien välillä, Murto korostaa.

STTK aloittaa podcast-keskustelujen sarjan

STTK:n edunvalvonnan visio on reilumpi työelämä. Toukokuun teema on luottamushenkilöiden asema erityisesti paikallisen sopimisen edistämisessä. Teeman puitteissa aihetta käsitellään monipuolisesti muun muassa STTK:n edunvalvonta- ja vaikuttamistyössä sekä viestintävälineissä. Teemaan liittyvä hashtag somessa on #luottamus

STTK käynnistää myös uuden Podcast-keskustelujen sarjan. Ensimmäisessä keskustelussa Nordean pääluottamusmies Paula Hopponen ja Katarina Murto keskustelevat luottamusmiehen työstä, sen haasteista ja siitä, mikä työssä kannustaa. Hopponen kertoo myös, miten esimerkiksi Nordean Panama-papereiden kaltainen yrityksen kriisi vaikuttaa henkilöstön jaksamiseen.

Kuuntele STTK:n Podcast-keskustelu: Miten luottamuksen ilmapiiri syntyy?

Lisätietoja STTK:ssa: Johtaja Katarina Murto, puhelin 050 568 9188.

Henkilöstöedustajabarometristä työympäristöasiantuntija Erkki Auvinen, puhelin 040 545 0631.

Barometri STTK:n verkkosivuilla

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue