Kesää kohti kuljettaessa sote-retkellä on vaellettu taas uusille poluille. Nyt ollaan tilanteessa, jossa kurssia on syytä korjata pikaisesti. Muutoin mennään metsään niin että rytisee.
STTK on kannattanut sote-uudistuksen alkuperäisiä lähtökohtia ja tavoitteita. Tarvitsemme siis kustannustehokkaasti tuotettuja, laadukkaita ja hyvinvointia lisääviä sosiaali- ja terveyspalveluja. Tarvitsemme riittävän vankat ja leveät hartiat niiden järjestämiseen ja tuottamiseen nykyisen pirstaleisen ja eriarvoistavan kuntapohjaisen järjestelmän tilalle. Järjestämisvastuullisia tahoja ei pidä olla liikaa, mutta 18 maakunnan kanssa saadaan homma vielä hoidetuksi. Oikeudelliselta muodoltaan maakunta voisi olla myös kuntayhtymä. Rahoitusvastuu istuu sopivasti valtiolle.
Sosiaali- ja terveyssektorin toimijoiden yhteistyön lisääminen ja työnjako integraation avulla kirjattiin hallitusohjelmankin lähtökohdaksi. Sen jälkeen piti seuraavin askelein yksinkertaistaa rahoituskanavia ja lisätä valinnanvapautta. Ihan hyvät kirjaukset.
Kevään kuluessa sote-juna kuitenkin ajautui väärille raiteille. Keskiöön nostettiinkin valinnanvapauden edistäminen nopeutetulla aikataululla olemattomiin vaikutus- ja kustannusarviointeihin pohjautuen. Samalla hallitus yllättäen esitti, että kaikki valittavaksi tulevat peruspalvelut voitaisiin tuottaa ainoastaan yhtiömuotoisissa organisaatioissa.
Näillä linjauksilla ajauduttiin varsin kauas uudistuksen alkuperäisistä tavoitteista, jotka myös hallitusohjelmassa olivat lähtökohta. Ytimessä ei ole enää ihmisen hyvinvointi vaan ensisijaisesti kilpailun, markkinoiden ja sote-yhtiöiden edun edistäminen.
Ehdotettu mahdollisuus vaihtaa tiheästi peruspalvelujen tuottajaa pirstoisi monien jatkuvuutta tarvitsevien sote-palvelujen laatua ja tuloksia. Todennäköisesti se aiheuttaisi lisäkustannuksia säästötavoitteiden sijasta. Lisäkustannuksia syntyisi myös niin sanotun peruspalvelupaketin rajapinnoille – tosin paketin sisältö on vielä määrittämättä. Osaoptimoinnin kohteet muuttuisivat nykyisestä, mutta eivät korjaantuisi, kuten alun perin oli tavoite.
Henkilöstölle yhtiöittämispakko tarkoittaisi epävarmuutta
Sote-henkilöstölle asiakkaiden nopeat palvelutuottajien vaihdot sekä yhtiöittämispakko tarkoittaisivat huolta ja epävarmuutta. Pätkittäisiinkö työsuhteet asiakkaiden ostellessa peruspalvelujaan eri tahoilta? Mitä työehtosopimusta noudatettaisiin? Miten kävisi sosiaaliturvalle sote-sektorin silpputyössä? Entä eläketurvan varmistaminen ja eläkevakuuttamisen hoitava laitos?
Henkilöstö tarvitsee työsuhteen turvaa ja luottamusta voidakseen antaa oman täyden satsauksensa soten sisältöjen ja työn organisoinnin kehittämiseen.
Sote on valtaisa ja tärkeä kokonaisuus, jota ei saa päästää epäonnistumaan. Liioiteltu kiire ja yritys räjäyttää koko paketti kerralla valmiiksi saattaa johtaa katastrofiin. Maakuntapohjainen järjestämisvastuu on tervetullut, mutta palvelujen pakkoyhtiöittäminen ei. Valinnanvapauden toteutus tarvitsee aikalisää ja huolellisempaa harkintaa vaikutusarvioineen ennen kuin päästään päätöksentekoon ja toimeenpanoon.
Meillä on varaa hoitaa vauvat ja vaarit hyvin sekä turvata sote-henkilöstölle asialliset työehdot ja -olosuhteet. Sen sijaan meillä ei ole varaa sijoittaa verorahoja sote-yhtiöiden voitontavoitteluun, mahdollisesti jopa veroparatiiseihin.
Peruskouluja säätelevä laki toivottaa yksityiset toimijat tervetulleiksi, mutta yksiselitteisesti kieltää opetuksen järjestämisen taloudellisen voiton tavoittelemiseksi. Sama periaate sopisi erinomaisesti myös toiselle tärkeälle yhteiskuntamme peruspalvelulle, sosiaali- ja terveyspalvelujen sektorille.
Riitta Työläjärvi, STTK:n sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija