Palkansaajat: Yhdenvertaisuussuunnitelma lisää työhyvinvointia ja tuottavuutta

Yhdenvertaisuus työelämässä

SAK, Akava ja STTK muistuttavat työnantajien velvollisuudesta edistää yhdenvertaisuutta työpaikoilla. Vuoden 2015 alussa uudistuneen yhdenvertaisuuslain mukaan isoimmilla eli vähintään 30 henkeä työllistävillä työpaikoilla on oltava kirjallinen yhdenvertaisuussuunnitelma viimeistään ensi vuoden alussa.

– Suunnitelman toteutumiseen liittyvä suunnitteluprosessi on työnantajille erinomainen keino kartoittaa ja arvioida oman työpaikan yhdenvertaisuustilannetta yhdessä henkilöstön kanssa. Samalla työpaikalle on mahdollista laatia sopivia toimenpiteitä yhdenvertaisuuden edistämiseksi, järjestöt korostavat.

Palkansaajakeskusjärjestöt laskevat satsausten kannattavan, sillä työhyvinvoinnin parantuessa myös työpaikan tuottavuus kasvaa.

– Yhdenvertaisuuteen panostettu hyöty on suurempi kuin siihen mennyt aika ja sen aiheuttama työ. Se hyödyttää kaikkia – sekä työnantajia että työntekijöitä, sanoo SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto.

Yhdenvertaisuuden edistäminen ei ole työyhteisöissä irrallinen tai erillinen asia, vaan sen pitäisi olla luonteva osa työpaikan jokapäiväistä toimintaa.

– Jokaisella työyhteisön jäsenellä on myös mahdollisuus vaikuttaa siihen, millainen ilmapiiri työpaikalla vallitsee ja kohteleeko itse muita yhdenvertaisesti. Yhdenvertaisuus edistyy parhaiten, kun kaikki ottavat sen tosissaan ja omalta osaltaan sitoutuvat siihen, lisää Akavan asiantuntija Miika Sahamies.

Syrjintää on, jos ihmistä kohdellaan toisia huonommin henkilökohtaisten ominaisuuksiensa takia. Tällaisia henkilökohtaisia ominaisuuksia ovat ikä, alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide, poliittinen toiminta, ammattiyhdistystoiminta, perhesuhteet, terveydentila, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen tai muu henkilöön liittyvä peruste.

– Asian voi tiivistää siten, että ketään ei saa syrjiä millään perusteella. Jokaisella on oikeus yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin työelämässä, eikä kenenkään pitäisi joutua kokemaan syrjintää työpaikallaan, painottaa STTK:n lakimies Anja Lahermaa.

Yhdenvertaisuuden vauhditusviikko ensimmäistä kertaa

Yhdenvertaisuusvaltuutettu, palkansaajakeskusjärjestöt ja joukko yhdenvertaisuusalan järjestöjä järjestävät tällä viikolla yhdenvertaisuuden vauhditusviikon. Ensimmäistä kertaa järjestettävällä teemaviikolla halutaan muistuttaa yhdenvertaisuuden tärkeydestä sekä työnantajien velvollisuudesta edistää yhdenvertaisuutta – riippumatta työpaikan koosta, alasta, sektorista tai muista tekijöistä.

Yhdenvertaisuuden vauhditusviikko toteutetaan yhteistyössä ”Syrjinnästä vapaa alue” -kampanjan kanssa. Kampanjassa esimerkiksi työyhteisöt voivat sitoutua ja julkisesti julistautua syrjinnästä vapaiksi alueiksi.

Yhdenvertaisuuden vauhditusviikossa mukana ovat ja lisätietoja antavat:

SAK, lakimies Anu-Tuija Lehto, puhelin 040 778 1080
Akava, asiantuntija Miika Sahamies, puhelin 050 530 5366
STTK, lakimies Anja Lahermaa, puhelin 040 828 6845

Lue lisää: http://www.yhdenvertaisuus.fi/kampanjat/syrjinnasta_vapaa_alue/

#vauhditusviikko
#syrjinnästävapaa

Ajankohtaista

20.8.2025

Koulutuskorvauksen lakkauttaminen

Lue
20.8.2025

Millariikka Rytkönen ehdolla Plan Internationalin tyttöpalkinnon voittajaksi

Lue
18.8.2025

Apteekkitalouden uudistus ja lääkesäästöjen toimeenpano

Lue
18.8.2025

Vuoden 2026 tuloveroasteikko ja tuloverolain muuttaminen – HE eduskunnalle

Lue
18.8.2025

Tehy: Koulutuskorvauksen lakkauttaminen iskisi sote-alalle – kouluttautuminen vähenisi ja alan ongelmat lisääntyisivät

Lue
14.8.2025

Työneuvoston lakkauttaminen ei tuo säästöjä

Lue
14.8.2025

Yrittäjän eläkelain muuttaminen ja tapaturman ja palvelussairauden korvaaminen, HE eduskunnalle

Lue
13.8.2025

Tehy lahjoittaa 10 000 euroa Plan Internationalille – apua Gazan lapsille ja perheille

Lue