STTK: Uusi työmarkkinamalli tarvitsee onnistuakseen jämäkkää koordinaatiota

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

STTK:n hallitus keskusteli vuoden ensimmäisessä kokouksessaan uudesta työmarkkinamallista, jota vientiliitot ovat viime vuoden aikana valmistelleet. Vientiliitot järjestivät viime viikolla mallista keskustelutilaisuuden, johon osallistui myös muiden liittojen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen edustajia.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola on tyytyväinen siihen, että toimialojen välinen vuoropuhelu uudesta työmarkkinamallista on avattu.

– Toivon, että se myös jatkuu tiiviinä. Sitoutuminen ja luottamus malliin voi syntyä ainoastaan avoimen keskustelun ja yhteistyön pohjalta, hän korostaa.

Palola arvioi, että vaikka mallin valmistelussa on vientiliittojen kesken edetty ja toimialojen välinen vuoropuhelu aloitettu, huolet ovat entiset.
– Ne liittyvät esimerkiksi palkkatasa-arvon toteutumiseen, toimialojen välisten tuottavuuserojen arviointiin, palkankorotusvaran määrittelyyn ja sovittelijan rooliin uudessa mallissa. Avoimiin asioihin tulisi kevään aikana löytää ratkaisuja, jotta edessä olevalla työmarkkinakierroksella neuvotellaan edes osittain uuden työmarkkinamallin opeilla.

Suomen mallia ei etukäteen voi määritellä liian tiukaksi

STTK:n mielestä mikään työmarkkinamalli ei voi olla kiveen hakattu eikä ikuinen. Siksi niin sanottua Suomen malliakaan ei etukäteen voi määritellä liian tiukaksi vaan sen on muotouduttava työmarkkinoiden ja yleisen talouspolitiikan tarpeiden perusteella.

– STTK aloitti jo viime syksynä uuden työmarkkinamallin valmistelun yhdessä kaikkia toimialoja edustavien jäsenliittojensa kanssa. Jos uudesta työmarkkinamallista syntyy eri toimialojen välillä yhteinen käsitys, jokainen liitto ja toimiala soveltaa sitä omista lähtökohdistaan. Haasteeksi voi muodostua esimerkiksi se, että työmarkkinoilla eri alojen sopimukset ovat päättymässä eri aikaan. Tällöin koordinaation merkitys mallin sitovuudessa nousee erittäin keskeiseksi, Antti Palola toteaa.

Lisätietoja: puheenjohtaja Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Ajankohtaista

16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue