Palkansaajajärjestöt: Talouden hento kasvu turvattava – palkansaajien verotusta ei pidä kiristää

Palkansaajakeskusjärjestöt edellyttävät hallitukselta, ettei se kiristä palkansaajien verotusta puoliväliriihessä.

SAK, Akava ja STTK muistuttavat yhteisessä verokannanotossaan, että Suomen talous on kääntynyt vihdoin kasvu-uralle. Kasvun odotetaan kuitenkin jatkuvan vaimeana ja kansainvälisessä toimintaympäristössä on edelleen merkittäviä riskejä.

– Hallituksen on nyt huolehdittava, että kotimaiset kasvuedellytykset pysyvät vahvoina. Erityisen tärkeää on, ettei palkkojen verotus kiristy, järjestöt painottavat.

Palkkaverotuksen kiristymisen estämiseksi palkansaajajärjestöt odottavat, että ensi ja sitä seuraavana vuonna hallitus kompensoi kaikilla palkkatasoilla kilpailukykysopimuksesta johtuvat eläke- ja sosiaaliturvamaksujen korotukset.

Myös ansiotuloverotukseen tulee tehdä vuosittain täysimääräiset yleistä ansiotason ja inflaation nousua vastaavat tarkistukset. Hallituksen tulisi lisäksi päättää riihessä kuntien ja seurakuntien verotulojen menetyksen korvaamisesta täysimääräisesti valtionosuuksien kautta.

Lisätiedot
SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta, p. 040 752 8637
Akavan pääekonomisti Eugen Koev, p. 040 867 0770
STTK:n pääekonomisti Ralf Sund, p. 050 563 4841

Ajankohtaista

3.3.2025

Lausunto valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnoksesta ja ympäristö-selostuksesta (SOVA-lain mukainen ympäristöarviointi)

Lue
3.3.2025

Murron työryhmä paljastui farssiksi

Lue
3.3.2025

STTK: Suomessa on herättävä koulutustason laskun seurauksiin

Lue
3.3.2025

Tuija Sarlinille Suomen Leijonan ritarimerkki

Lue
28.2.2025

Perintö- ja lahjaveron poisto on oikeustajun vastaista

Lue
28.2.2025

STTK: Kasvutyöryhmän eväät vaatimattomia, perintöveron poistolle ehdoton ei

Lue
28.2.2025

Tehyn valtuustovaaleihin osallistuu 413 ehdokasta

Lue
27.2.2025

Puolustuksen ohella EU:n huomioitava myös muut investointitarpeet

Lue