Miltä tuntuisi tehdä töitä neljänä päivänä viikossa nykyisen viiden päivän sijasta? Moni vastaisi, että hyvältä. Yhdelle lisävapaalle viikossa löytyisi tekemistä tai voisi vain olla tekemättä mitään ja palautua kiireisestä työelämän ja arjen pyörityksestä.
Entä jos palkka alenisi samalla kun työaika lyhenisi? Sitten vastaus muuttuu jo monimutkaisemmaksi. Lainat ja muut kustannukset kun eivät pienenisi samassa suhteessa kuin tulot alenisivat. Monella perheellä menot on mitoitettu tarkasti tuloihin, eikä tulotasosta tinkimiseen ole varaa. Tarve helpottaa arkea työaikaa lyhentämällä on kuitenkin olemassa.
Työssä olevien työhyvinvointiin työaikojen lyhentämisellä olisi myönteinen vaikutus, kun työstä palautumiseen jäisi enemmän aikaa.
Työaikoja voidaan lähestyä työllisyyden, työhyvinvoinnin ja työn tuottavuuden näkökulmista. Työaikoja lyhentämällä on mahdollista jakaa olemassa olevaa työtä nykyistä tasaisemmin työssä olevien ja työttömien kesken, kun tietyt reunaehdot täyttyvät – esimerkiksi työllisten ja työttömien osaamistaso varmistamalla.
Työssä olevien työhyvinvointiin työaikojen lyhentämisellä olisi myönteinen vaikutus, kun työstä palautumiseen jäisi enemmän aikaa. Myös työn tuottavuuteen työaikojen lyhentämisellä olisi positiivinen vaikutus, koska työt tehtäisiin tehokkaammin lyhyemmässä ajassa. Kansainvälisistä vertailuista on huomattavissa, että lyhyet työajat ja korkea elintaso korreloivat melko hyvin keskenään.
Työn tuottavuuden kasvusta on osa käytetty palkankorotuksiin ja osa työajan lyhentämiseen.
Suomessa työaikaa on lyhennetty lähes puoleen siitä, mitä se oli 1900-luvun alussa. Työaikaa on lyhennetty päivittäistä-, viikoittaista-, vuosityöaikaa ja elinikäistä työaikaa lyhentämällä. Tämän kaiken on mahdollistanut työn tuottavuuden kasvu. Työn tuottavuuden kasvusta on osa käytetty palkankorotuksiin ja osa työajan lyhentämiseen. On siis panostettu elämisen laatuun materiaalisen hyvinvoinnin lisäksi.
Monet palkansaajat vastaavat nykyisin kyselyissä, että voisivat käyttää osan tai jopa kokonaan palkankorotukset työajan lyhentämiseen. Nykyinen työaika ei siis ole kehityksen päätepiste.
Maan hallituksen vaatimuksesta viime vuoden keväällä solmittu kilpailukykysopimus kääntää työajat lievään kasvuun Suomessa. Työaika pitenee 24 tuntia vuodessa, mikä lisää työaikaa noin 1,5 prosenttiyksikköä. Kilpailukykysopimuksella parannetaan Suomen teollisuuden hintakilpailukykyä. Tämä tehdään sen vuoksi, jotta suomalaiset tuotteet ja palvelut menisivät paremmin kaupaksi maailmalla.
Tärkeämpää on kuitenkin saada luotua uusia suomalaisia tuotteita ja palveluita, joista saadaan hyvä hinta maailmanmarkkinoilla. Suomen kilpailukyky ei voi tulevaisuudessa perustua matalan jalostusarvon tuotantoon jota tuetaan mm. työaikojen pidentämisellä.
Työntekijän toive ja globalisaation paine
Tällä vuosikymmenellä työn tuottavuuden kasvu on ollut olematonta. Finanssikriisistä alkanut talouden taantuma on luonut talousympäristön, jossa talouskasvu on ollut lähellä nollaa. Globaali kilpailu ja teknologian kehitys pyrkivät eriyttämään työntekijöiden tekemiä työaikoja tuotteiden kysynnän vaihteluiden vuoksi. Työntekijöiden toiveet ja toteutuvat työajat ovat vaarassa liukua yhä kauemmaksi toisistaan. Yhdelle työtä ei riitä ollenkaan, toisella ei ole riittävästi toimeentuloon vaadittavia työtunteja ja kolmannella ylipitkät työpäivät eivät jätä tilaa työstä palautumiselle.
Työntekijöiden toiveet ja toteutuvat työajat ovat vaarassa liukua yhä kauemmaksi toisistaan.
Suomalaisilla työpaikoilla olisi varmasti saavutettavissa tuottavuushyötyjä parantamalla johtamiskäytäntöjä ja henkilöstön osallistumismahdollisuuksia. Voisiko työajan lyhentäminen toimia ajurina siinä, että tuottavuutta parantavia toimia alettaisiin tehdä nopeammalla aikataululla?
Tästä olisi hyvä saada työpaikkatasoisten kokeilujen kautta enemmän tutkimustietoa. 1990-luvulla Suomessa kokeiltiin 6 tunnin työpäiviä muutamassa yrityksessä ja kunnassa. Kokemukset näistä kokeiluista olivat pääosin myönteisiä.
Yhteiskunnan toimin olisi mahdollista tukea lyhyempiä työaikoja etenkin sellaisissa tilanteissa, joissa tarve on suurin, kuten pienten lasten vanhemmilla.
Työpaikoilla tulisikin selvittää, onko työaikoja mahdollista lyhentää. Palkkoihin ei tarvitsisi koskea, jos työn tuottavuus lisääntyisi vastaavasti esimerkiksi pääomakannan tehostuneen käytön vuoksi. Yhteiskunnan toimin olisi mahdollista tukea lyhyempiä työaikoja etenkin sellaisissa tilanteissa, joissa tarve on suurin, kuten pienten lasten vanhemmilla. Tämä voisi tarkoittaa mahdollisuutta riittävän suuruisen osa-aikalisän käyttöön.
Lisäksi voisi selvittää, kuinka paljon työpaikalla on halukkaita lyhentämään omaa työaikaa, vaikka se tarkoittaisi palkan pienentymistä.
Työajan lyhentämisellä olisi monia myönteisiä vaikutuksia. Työssäjaksaminen parantuisi, jäisi enemmän aikaa perheelle ja harrastuksille, työttömiä pääsisi töihin ja sairauspoissaolot vähenisivät. Työelämä muuttuisi ylipäätään inhimillisemmäksi.
Kaikille aloille ei varmastikaan sovellu sama malli työaikojen lyhentämiseksi. Tässä olisikin kokeiluille hyvä tilaisuus.
Keskeinen kysymys tulevaisuudessa on myös se, riittääkö kaikille palkkatyötä. Jos robotisaatio ja digitalisaatio lisäävät työn tuottavuutta, tuottavuushyöty on järkevää käyttää työajan lyhentämiseen. Kaikille aloille ei varmastikaan sovellu sama malli työaikojen lyhentämiseksi. Tässä olisikin kokeiluille hyvä tilaisuus. Työmarkkinajärjestöillä voisi olla työajan lyhentämiskokeilujen käynnistäjän rooli.
Seppo Nevalainen
STTK:n ekonomisti
Kirjoitus on julkaistu Jos työviikko olisi neljä päivää – keskustelua tulevaisuuden työstä -pamfletissa.