Palkansaajajärjestö Pardia: Oulun yliopisto vähentää jälleen tukihenkilöstöä

Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Niko Simola mielestä Oulun yliopiston vahva tase ja onnistunut sijoitustoiminta olisivat mahdollistaneet toimintojen uudelleenjärjestämisen nyt toteutunutta pidemmällä aikavälillä hallitusti ja ilman henkilöstövähennyksiä.

Yliopisto päätyi yhteistoimintaneuvotteluissa irtisanomaan muuta kuin opetus- ja tutkimushenkilöstöä enintään 35 henkilöä. Lisäksi 40 henkilön määräaikainen työsuhde päättyy vuoden 2017 aikana.
– Henkilöstöjärjestöjen mielestä taloudellisia perusteita yhteistoimintaneuvottelujen käymiselle ei ollut.

Oulun yliopistossa on jo aiemmin supistettu tukihenkilöstöä

Oulun yliopiston vuoden 2016 tilikauden tulos oli 5,7 miljoonaa ylijäämäinen, ja siitä sijoitustoiminnan tuotot olivat 3,7 miljoonaan euroa. Edellisenä vuotena ylijäämä oli 11,9 miljoonaa.
– Oulun yliopistossa on jo aiemmin supistettu tukihenkilöstöä ja nämä vähennykset heikentävät entisestään opetuksen ja tutkimuksen kannalta tärkeää työvoimaa. Ei liene tarkoituksenmukaista, että opetukseen ja tutkimukseen palkattu henkilöstö tekee yhä enemmän hallinnollista työtä oman työnsä kustannuksella.

Oulun yliopisto käynnisti tammikuussa muuta kuin opetus- ja tutkimushenkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Neuvotteluilla tavoiteltiin noin 70 henkilötyövuoden vähennyksiä ja niiden kohteena on noin 900 henkilöä.

Lisätietoja: Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Niko Simola, gsm 040 566 8517 ja pardialaisen Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL/Oulun yliopiston henkilökuntayhdistys OYHY:n pääluottamusmies Raimo Tervola p. 0294 482183.

***

Palkansaajajärjestö Pardia: Oulun yliopisto olisi voinut välttää irtisanomiset

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue