Kaivon vieressä pellon laidalla seisoo mies, pientilallinen, joka kertoo elämästään Pohjois-Karjalassa. Eletään vuotta 1968. Tupakka palaa, hammasrivistä puuttuu muutama. Puheenparsi on paikallinen ja kaikista sanoista on vaikea saada selvää. Välillä mies vilkaisee ujostellen kameraa ja jatkaa tarinaa elämästään muualle katsoen. Hän ei ole vielä viittäkymmentä, näyttää selvästi vanhemmalta.
Vuonna 2017 kameraan katsoo itsevarmasti videobloggarimies, joka kertoo luontevasti elämästään ja arjestaan. Hänen hymynsä paljastaa tasaisen kauniin hammasrivin, välillä hän nauraa äänekkäästi. Puheessa vilisee englanninkielisiä sanoja. Hän pukeutuu siistin epämuodollisesti, hänen ikäänsä on vaikea arvioida.
Miehen paikat
Uusi mies astui kehiin, mutta vanhat säikeet eivät täysin kadonneet. Mieheydet ovat moninaisia ja yliyleistämisestä ei turhaan varoiteta. Kuitenkin edelleen 2010-luvulla moni mies johtaa, suunnittelee, rakentaa, korjaa ja kuljettaa, yleensä yksityisellä sektorilla.
Miehinen kunnian kenttä on laajentunut kodin piiriin.
Sukupuolisegregaation jatkumon näkökulmasta mielenkiintoista on, että edelleen poikia kiinnostavat erityisesti tietotekniikka, sähkö- ja elektroniikkateollisuus ja rakennusala – eli jälkimodernit tekniset ammatit. Näyttää siltä, ettei valtavaa sukupuolisiirtymää hoito- ja sosiaalialalle ole tapahtumassa, vaikka miesten osuus hyvinvointi- ja koulutussektorilla on kasvussa.
Monet ammatit tulevat tiensä päähän työtehtävien laaja-alaistumisen, robotisaation ja digitalisaation myötä. Megatrendit antavat viitteitä siitä, että perinteiset miesten työt tulevat vähenemään
uudessa globaalissa työnjaossa.Missä on tulevaisuudessa paikka tekijämiehelle, jota lukuhommat eivät kiinnosta? Sopivatko digityöt duunarille, tuovatko ne tyydytystä? Onko tämä myönteinen kehityssuunta miehelle? Vähemmän epäsuotuisia työolosuhteita, pölyä, kylmyyttä, tapaturmia?
Tilalle kenties niska-hartiavaivoja, ryhti- ja aineenvaihduntaongelmia sekä päänsärkyä päätetyöskentelystä ja jatkuvasta istumisesta? Relevantteja kysymyksiä maamme tulevaisuuden kannalta riittää. Toimiiko sähköpöytä ja kimppalankutus?
Painetta työssä ja kotona
1900-luvun työelämässä työntekijöiden päätäntävallan lisäämisellä pyrittiin parantamaan hyvinvointia. Puhuttiin työn rikastamisesta. Nykyään keskiluokkaisen miehen työt ovat rajoiltaan hämäriä ja niitä voi tehdä loputtomiin.
Työpaikkailmoituksissa vilisevät usein feminiinisinä pidettävät ominaisuudet.
Valtaosalla yksilöllisen päätöksenteon mahdollisuudet ovat vahvat, mutta samalla riippuvuus ympärillä olevien verkostojen ja yhteyksien liikkeistä on suuri. Autonomisuus on sidoksista. Uusi määränpää siintää aina edessä.
Pitkät työpäivät ovat etenkin johtajana ja erityisasiantuntijana toimivalle miehelle usein arkea. Työpäivät menevät palaverista toiseen, joten asioihin perehtyminen jää puolitiehen. Työ on reagointia, jatkuvasti hivenen perässä.
Samalla miehinen kunnian kenttä on laajentunut kodin piiriin. Perheelle pitäisi antaa enemmän aikaa, olla osallistuva isä ja jakaa kotityöt tasan puolison kanssa. Ajatuksissa kaihertaa huoli, että ansiotyö vie liikaa aikaa parisuhteelta ja perheeltä. Vähän kaikki hommat tuntuvat jäävän kunnolla tekemättä.
Miehen näkökulmasta saattaa olla onni, että yhteiskunnassa on vahva paine saada naiset kiinni vallan kahvaan ja jakamaan johtamisen taakkaa. Naisten osuus esimiehistä onkin hitaasti kasvanut
viime vuosina. Suunta on edelleen ylöspäin.
Sopiiko mies työelämään tai työ miehen elämään?
Työelämän rakennemuutos on näkynyt työntekijäihanteiden muutoksena. Vielä muutama vuosikymmen sitten työpaikkailmoituksissa ei kaivattu juuri muuta kuin rajattua ammattitaitoa, luotettavuutta ja joskus myös kykyä pysyä selvin päin läpi työpäivän. 2000-luvun listaus on tuohon verrattuna ylipursuava ja usein feminiinisinä pidettyjen ominaisuuksia vilisevä. Tiimihenkisyyttä, tunnetyötaitoja ja ”hyvän tyypin” muita piirteitä kaivataan.
Nuorten miesten heikkenevä pärjääminen koulutuksessa johtaa syrjäytymiseen.
Työelämän tutkimuksessa puhutaan emootioiden noususta, itsensä kehittämisestä ja johtamisesta. Pitäisi olla joustava, asiakaslähtöinen ja johtajanakin palveleva. Voisi olettaa, että nouseva miessukupolvi,joka on kasvanut älypuhelin käteen liimautuneena kansainvälisessä digitodellisuudessa, hengaillut Slushissa ja Tubeconissa, nähnyt intohimoisen tekemisen tuloksia peliteollisuudessa, pärjää uudessa työelämässä ainakin teknisten valmiuksiensa pohjalta paremmin
kuin hyvin. Kuitenkin diginatiivienkin sukupolvi on kirjava, monilla perusvalmiudet läppärin käyttöön ovat heiveröiset. Ja miten on muiden valmiuksien laita? Tuntuvatko ne omilta vai onko työ
etääntynyt miehestä?
Viisaita päätöksiä
Keskeisen pohjan 2020- ja 2030-luvun työelämässä vaadituille valmiuksille luo edelleen koulutus. Nuorten miesten heikkenevä pärjääminen koulutuksen kentillä voi tarkoittaa sitä, että merkittävä joukko väestöä voi olla vaarassa jäädä hyvinvoinnin jaossa
marginaaliin tulevilla vuosikymmenillä. Sukupuolesta voi näin tulla ikävästi yksi vedenjakaja.
Miehet kiinnittyvät huonosti formaaleihin opetusmuotoihin.
Kun päätöksiä erilaisten opetusasteiden suunnasta tehdään, on ensiarvoista katsoa demografisia kehityslinjoja, tehdä tulevaisuus painotteisia painopistevalintoja ja huomioida mahdolliset uhkatekijät, kuten väestön eriarvoistuminen. Kuvakulman nostaminen yli hallituskausien ja tämän hetken some-pöhinän on välttämätöntä,
jotta syntyisi viisaita päätöksiä. Tarvitaan riittävän laaja-alaisia perusvalmiuksia, osaamista uudistavia työelämämekanismeja ja innostavia työskentelytapoja, jotka auttavat miehiä pärjäämään tulevaisuuden työtehtävissä.
Myös osaamisen päivittäminen ja uuden osaamisen hankkiminen ovat tulevaisuuden työelämässä pärjäämisen edellytyksiä. Tässä työpaikoilla on tärkeä rooli.
Miehet ovat tutkitusti heikommin kiinnittyneitä formaaleihin opetusmuotoihin. Tämä ei koske pelkästään nuoria. Itsensä kehittäminen työpaikkakoulutuksen ja -kehittämisen kautta ei välttämättä
tunnu omalta, omaehtoinen osaamisen kehittäminen voisi toimia ehkä paremmin. Voisiko ryhmäjumpan rinnalle tarjota vaikkapa pelillisempiä vaihtoehtoja, virtuaaliseikkailuja uusiin maastoihin?
Vahvasti päätään nostava itsekseen pärjäämisen eetos voi ajaa miehiä umpikujaan. Työelämään tarvitaan uusia, työntekijöitä ja heidän jaksamistaan ja työn hallintaa tukevia kollektiivisia ratkaisuja. Uutta, yllätyksellistä työelämää tuskin koskaan saadaan täysin hallintaan, mutta yhteinen ymmärrys hallitsemattomuudesta luo pohjaa armollisuudelle itseä kohtaan.
Kiitos miehelle
Työolotutkimuksen mukaan vain 25 prosenttia miehistä arvioi saavansa kiitosta työstään työyhteisön muilta jäseniltä tai asiakkailta viikoittain, naisista lähes 40 prosenttia.
Miehet: painatte pitkää päivää, hoidatte voimaa vaativat vaaralliset työt, rakennatte kodit, kaupat ja tiet, huollatte autot, sammutatte tulipalot, kuljetatte tavaroita pitkin maanteitä. Teknisen osaamisenne ansiosta saamme lämpöä koteihimme, hanasta vettä, sähköä seinästä ja vielä pääsyn digitodellisuuteen. Pistätte uusia yrityksiä pystyyn ja teette paljon muuta. Teistä on moneksi. Kiitos!
Minna Toivanen, vanhempi tutkija
Työterveyslaitos
Ari Väänänen, vanhempi asiantuntija
Työterveyslaitos
Kirjoitus on julkaistu Miehen tasa-arvo -pamfletissa.
****
STTK: Myös miesten tasa-arvoa on edistettävä