Miten päivittää osaamistaan työelämään, jollaista ei vielä ole olemassa? Vaaditaan oppimiseen liittyvien ajatusmallien haastamista, opittavien asioiden uudelleen pohdintaa sekä oppimisen tapojen muuttumista. Tulevaisuuden työelämään valmistautumisessa on kyse toisaalta uusien yleistaitojen harjaannuttamisesta, toisaalta toivottavan tulevaisuuden hahmottamisesta ja luomisesta.
Mitä oppimisella tarkoitetaan?
Työ ja opiskelu käsitetään tällä hetkellä usein kovin erillisinä asioina. Vaikka puhutaan työssä oppimisesta, pääsääntöisesti oppimisen ajatellaan tapahtuvan kouluissa, yliopistoissa ja kursseilla. Koulutus on avain ansioihin ja ansiot puolestaan kustantavat koulutuksen. Institute for the Future käänsi tämän ajatuksen päälaelleen ”Learning is earning” visiossaan, jossa oppiminen itsessään on valuuttaa. Kaikki oppiminen tallennetaan avoimeen ja hajautettuun lohkoketjupohjaiseen järjestelmään, kuka tahansa voi opettaa oppimiaan asioita eteenpäin, työssä opitut asiat ovat samalla viivalla muualla opittujen taitojen kanssa ja henkilön oppimisesta voi tulla jopa spekulatiivisen sijoituksen kohde: sijoittaja kustantaa jonkin osan henkilön koulutusta ja saa siitä tuoton, kun henkilö käyttää oppimaansa. Oli visiosta ja sen yksityiskohdista mitä mieltä tahansa, keskeistä on, miten siinä haastetaan tapaamme ajatella oppimista.
Työn ja koulutuksen rajan haastamisen lisäksi on tarpeellista pohtia millä tasolla osaamista tarkastellaan. Onko osaaminen puhtaasti yksilön ominaisuus, vai onko tarpeen miettiä osaamista ryhmätasolla? Tulevaisuudessa erilaisten osaamisten yhdistäminen nousee entistä tärkeämmäksi, ja on epärealistista olettaa, että yksi ihminen pystyisi hallitsemaan kaikkia tiedon aloja kuin moderni Uomo Universale. Sen sijaan että ajateltaisiin koulutusta investointina yksilöön, tuleekin nähdä osaamisen kehittäminen osana jokapäiväistä vuorovaikutusta. Tällöin yksilön toimien lisäksi oleellista on yksilöiden välinen vuorovaikutus. Mitä jos yksilöön sidotun muodollista pätevyyttä osoittavan paperilapun sijaan katsottaisiin enemmän eri henkilöiden yhteistä osaamista, ja tarvittaessa yksilön roolia osana tiimiä?
Mitä tulevaisuudessa tulisi osata?
Tulevaisuudessa tarvittavista taidoista löytyy useita listauksia (eräs suosikeistani on 10 work skills for the postnormal era). Näissä korostuu erilaiset pärjäämistaidot tai ”metataidot”, kuten kokonaisuuksien hahmottaminen, kompleksisuuden ymmärtäminen, itsensä johtaminen ja uteliaisuus. Haluan tässä nostaa kuitenkin yhden vähemmälle huomiolle jääneen tulevaisuudessa entistä tärkeämmän osaamistarpeen: digitalisoituneen maailman ymmärtämisen. Tekoäly, tai tarkemmin koneoppimista hyödyntävät algoritmit, tuo tehokkuutta ja auttaa keskittymään mielenkiintoisempiin hommiin, mutta se täytyy oppia tuntemaan ja tunnistamaan. Tällä hetkellä suurin osa tekoälystä on näkymätöntä, eikä siihen pysty tavallisesti juuri vaikuttamaan. Täytyy oppia tuntemaan meitä päivittäin ympäröivä digitaalinen teknologia, kyseenalaistamaan siihen liittyvät kehityskulut ja luomaan uusia tulevaisuuspolkuja (kutsun englanniksi tätä taitoa termillä ”digi-grasping”).
Miten opitaan: iänikuisia koulutuspäiviä vai jatkuvaa yhteiskehitystä?
Elinikäinen oppiminen korostuu muuttuvassa maailmassa, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa iänikuisia koulutuspäiviä. Sen sijaan, että mennään kurssikeskukseen kuuntelemaan konsulttia, kannattaa tulevaisuudessa pysähtyä pohtimaan miten asioita voisi tehdä toisin omalla työpaikalla, osana arkista aherrusta. Tällaiselle yhteisreflektiolle tulee varata aikaa, eikä sitä kannata rajoittaa vain organisaation sisäiseksi vaan ottaa myös asiakkaat ja muut sidosryhmät mukaan.
Oppimisen ja osaamisen kehittämisen päämääränä on lopulta se, että parannetaan kykyä ottaa nykyhetki ja tulevaisuus haltuun. Työn murros tuo mukanaan suuria muutoksia, mutta emme ole niiden edessä avuttomia. Tulevaisuuksien hahmottamisen ja osaamisen kehittämisen kautta voimme vaikuttaa siihen, millaiseksi työn tulevaisuus lopulta muotoutuu.
Mikko Dufva
TkT Mikko Dufva työskentelee tutkijana VTT:n ennakointi, organisaatiopsykologia ja systeeminen muutos -tiimissä ja toimi Dialogi, työ ja tulevaisuus -hankkeen projektipäällikkönä. Hanke toteutettiin osana valtioneuvoston vuoden 2016 selvitys- ja tutkimussuunnitelmaa.