Jyty: Hallinto- ja tukipalveluja ei saa unohtaa

Sote-uudistus ja henkilöstön asema

Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki varoittaa unohtamasta hallinto- ja tukipalveluja sote– ja maakuntauudistuksessa. Sote-palvelut, maakunnat ja kunnat tarvitsevat toimivia tukipalveluja, joita ilman organisaatiot eivät toimi ja koko rakennelma sortuu.

– Koko uudistuksen ajan on ollut tunne, että hallinto- ja tukipalveluja ei noteerata juuri lainkaan ja että meidän tehtäväksi ammattiliittona on jäänyt tuoda tämä puute esille, Jytyn puheenjohtaja sanoo.

Hallinto- ja tukipalvelut sekä yhtenäiset tietojärjestelmät ovat keskeinen osa uudistusta.

– Tulemme ottamaan valinnanvapauden lakiesityksen lausunnoissa vahvasti kantaa toimivien hallinto- ja tukipalvelujen puolesta sekä Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn että osaltaan neuvottelujärjestö Julkisen alan unioni JAU:n (entiseltä nimeltä Kunta-alan Unioni) nimissä, Pihlajamäki huomauttaa.

Lisäksi Jytyn edustajat ovat mukana vaikuttamassa monissa STM:n alaisissa työryhmissä.

Uudistus menossa huonoon suuntaan

– Osa poliittisista päättäjistä on alkanut huomata, että uudistus on menossa todella huonoon suuntaan. Suurena riskinä on nyt erityisesti elintärkeiden sairaaloiden toimintakyvyn ja päivystysvalmiuden rapautuminen. Tämä ongelma koskettaa erityisesti väestömäärältään pieniä ja harvaan asuttuja alueita, kuten Itä- ja Pohjois-Suomea, Pihlajamäki painottaa.

– Yleisesti ottaen kansalaiset ovat ihmeissään, mitä on tapahtumassa ja onko tämän muutoksen suunta kohti suurta tuntematonta, Jytyn puheenjohtaja ihmettelee.

Uudistus koskee suoraan työntekijöinä Jytyn jäsenistöstä vähintään puolta ja sote-palveluiden asiakkaina ja maakuntien asukkaina kaikkia.

– Hyvää korjatussa lakiesityksessä on se, että sosiaalihuollon tehtävät säilyvät viranomaistehtävinä.
Tällöin ainoastaan sosiaalihuollon neuvonta ja ohjaus voidaan antaa yksityisille toimijoille.

– Toisaalta positiivista lakiluonnoksessa on myös se, että kansalaiset pysyvät automaattisesti julkisen sote-keskuksen piirissä vuoteen 2022 asti, mikäli valintaa ei tee palveluntuottajien välillä. Tällöin kansalaisille jää enemmän aikaa miettiä uudistusta.

Lisätietoja:
Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi

***

Jyty: Henkilöstön asemasta puhuttu sote-uudistuksessa aivan liian vähän

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue