STTK: Varhaiskasvatuksen laatu syntyy moniammatillisesta yhteistyöstä

Lisätietoja:

Riina Nousiainen

asiantuntija, koulutus ja osaaminen

Profiili
Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuslain uudistamisen lakiehdotusta odotetaan lausunnoille loppuvuoden aikana. STTK:n mielestä varhaiskasvatuksen kehittäminen tarvitsee tuekseen laajaa yhteiskunnallista keskustelua, kun samanaikaisesti perhevapaajärjestelmän uudistamisen myötä palveluihin on odotettavissa tuhansia lapsia lisää.

Varhaiskasvatuksen laatu syntyy vahvasta moniammatillisesta yhteistyöstä. Ministeriön asettamien selvityshenkilöiden ehdotus varhaiskasvatuksen tiekartaksi sisältää tästä näkökulmasta yksipuolisia esityksiä.

– Selvityshenkilöiden mukaan vähintään 40 prosenttia varhaiskasvatuksen henkilöstöstä tulisi olla yliopistossa koulutettuja lastentarhanopettajia. Kasvatustyön arkeen sovellettuna ehdotettu muutos saattaisi käytännössä heikentää palvelujen laatua.

Riittävän pienet lapsiryhmät varmistettava

Tällä hetkellä kaksi kolmasosaa henkilöstöstä on lastenhoitajia tai lähihoitajia ja kolmasosa lastentarhanopettajia.

– Nykyisellä henkilöstörakenteella ja kelpoisuusehdoilla tuotetaan laadukasta varhaiskasvatusta. Jatkokehittämisellä on esimerkiksi varmistettava riittävän pienet lapsiryhmät, turvattava oikea henkilöstömitoitus ja toteutettava kaikkien henkilöstöryhmien täydennyskoulutus.

Erilaisilla koulutustaustoilla voidaan työelämässä yleensä ja myös varhaiskasvatuksen piirissä hankkia tarvittava ammatillinen osaaminen.

– Pätevyyksien jäykistämisen sijaan tulisi ponnistella sen eteen, että alalle koulutettu työvoima hakeutuisi varhaiskasvatuksen palvelutehtäviin ja pysyisi tehtävissään. Erityisesti pääkaupunkiseudulla on jo pitkään ollut pula pätevistä lastentarhanopettajista, ja kasvatustieteiden kandidaattitaustaisten lastentarhanopettajien vaihtuvuus on suurta. Virallisten pätevyysvaatimuksien kiristäminen entisestään vaikeuttaisi vakanssien täyttämistä ja lisäisi lyhytaikaisten sijaisten käyttöä.

Varhaiskasvatukseen erikoistuneiden sosionomien kelpoisuus toimia lastentarhanopettajina tulee STTK:n mielestä säilyttää nykyisellään. Sosionomi-lastentarhanopettajat muodostavat enemmistön korkeakoulutaustaisista lastentarhanopettajista.

– Keinotekoisten hierarkioiden ja ammatillisten raja-aitojen rakentaminen kuuluu historiaan.

Alle kouluikäisistä noin viidenneksellä on jokin pitkäaikaissairaus tai vamma. Tilapäisiä sairastumisia on kaikilla lapsilla.

– Näiden lasten hoito ja mahdollisuus osallistua täysipainoisesti varhaiskasvatukseen edellyttää lastenhoitajien ja lähihoitajien osuuden säilyttämistä nykyisellään, STTK korostaa.

Lisätietoja STTK:ssa: Riina Nousiainen, koulutuspoliittinen asiantuntija, 050 310 6056
Riitta Työläjärvi, sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija, 040 827 2988

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue