Suomalainen työ- ja perhe-elämä on edelleen jakautunut. Kotityö syö naista ja kodin ulkopuolinen työ syö miestä. Vuosisatainen työnjako oikenee, mutta tuskastuttavan hitaasti. Se on surullista ja epätarkoituksenmukaista, koska ympäröivä todellisuus ja perhe-elämän muodot eivät kohtaa. Me haaskaamme tarpeettomasti resursseja. Menneisyys pitää otteessaan. Yhteiskunta käänsi kellot kesäaikaan, mutta perheissä eletään talviaikaa.
Sukupuolilla on eroja, ei puolta puhetta. Aikoinaan oli toiminnan tehokkuuden ja hengissä pysymisen kannalta ihan järkevää, että naisen valtakunta rajoittui hellan ääreen ja navettaan. Miehen reviiri sen sijaan on metsästys- ja kalastusmaille sekä pelloille.
Modernissa yhteiskunnassa, jossa keskeinen tuotannontekijä on korvien välissä, näin ei pitäisi olla. Henkinen suorituskyky on työelämän tarpeista katsottuna sukupuolilla yhtäläinen.
Maailma on muuttunut, mutta sukupuoliroolit eivät.
Maailma on muuttunut, mutta sukupuoliroolit eivät. Se näkyy yhtäältä siinä, että naiset ovat takamatkalla ansainnassa ja miehet elämässä. Naisen kokonaisansiot jäävät reiluun 80 %:iin miesten vastaavista. Miesten elinikä jää reiluun 90 %:iin naisten vastaavasta.
On syytä kysyä mikä vie miehen elämästä vajaat 10 %. Ehdokkaita on paljon: geenit, elämäntavat, työ. Kaikilla on varmaankin jotain selitysvoimaa, mutta keskeinen on mielestäni työ ja siihen liittyvä elämäntapa. Työ siis syö miestä.
Perinteisen roolijaon mukaan miehen kuuluu pinnistellä töissä. Vuosisatainen perinne ”perheen taloudellisena päänä” velvoittaa.
Naiset ovat takamatkalla ansainnassa ja miehet elämässä.
Tilastokeskuksen mukaan miehet tekevät keskimäärin yli 200 tuntia vuodessa enemmän töitä kuin naiset. Suurin selitys erolle on se, että naiset tekevät enemmän osa-aikaisia töitä. Mikäli oletetaan työuran kestävän 40 vuotta, riutuvat miehet yhteensä yli 8000 tuntia enemmän kuin naiset työssä.
Jotta ansainnan taakka jakautuisi tasan miesten ja naisten kesken, tulisi naisten jäädä eläkkeelle viisi vuotta miehiä myöhemmin. Se voisi olla perusteltu myös siksi, että naiset elävät n. kuusi vuotta pidempään. Tällainen uudistus ei todellakaan olisi oikeudenmukainen. Oikeudenmukaista sen sijaan olisi tasata työn kuormaa sekä kotona että palkkatyössä.
Yhtä kaikki: työkuorma on vino. Kokoaikaisten miesten keskimääräinen työviikko on miehillä 38,4 tuntia ja naisilla 36,2 tuntia. Matkaa tasa-arvon on vielä paljon.
Työn raskas taakka miehille näkyy myös monissa muissa työelämää kuvaavissa faktoissa. Miehillä on 20 %:n yliedustus naisiin nähden työttömyysetuuden saajina. Ankara raadanta työelämässä vie usein myös turmioon: ulosottovelallisista 63,6 % on miehiä. Miehet tienaavat enemmän – joo, mutta he maksavat myös tuloveroista 62 %. Työpaikoilla tapahtuvissa tapaturmissa miehet ovat myös yliedustettuina: tapaturmia osuu työssä miehille kaksi kertaa niin paljon kuin naisille.
Tilastojen kertoma kertoo tylystä todellisuudesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Naisten kotityökuorma on kohtuuttoman raskas ja miesten työelämäkuorma myös. Ilmiöt liittyvät toisiinsa: suo siellä, vetelä täällä.
Avain tasa-arvoon on perhevapaissa.
Mikä lääkkeeksi? Avain tasa-arvoon on perhevapaissa. Niiden tasaisempi jakaminen saisi aikaan työelämän tasa-arvon lisääntymisen. Perhevapaiden epätasainen jakautuminen sortaa salakavalasti naisia työelämässä ja tuo vastaavasti raskautetun kuorman miehille.
Palkkaerot miesten ja naisten välillä ovat seurausta siitä, että naisiin liittyy riski pitkähköihin perhevapaisiin, jolloin yritysten ei kannata panostaa naisiin siinä määrin kuin miehiin, joilla on pienempi riski olla poissa työelämästä. Lainsäädännöllä voidaan riskiä tasoittaa. Jos näin tehtäisiin, alkaisivat aikaa myöden työelämän ehdot – sekä työtunnit että palkat – tasoittua sukupuolten kesken. Kotitöiden kuorma myös tasoittuisi. Voisimme ehkä vihdoin kutsua Suomea tasa-arvoiseksi maaksi.
Kun kulttuurin antama päätehtävä eli ansaitseminen viedään, on lohdutusta vaikea löytää.
Miehillä on naisia heikommat koulutukselliset valmiudet kohdata työelämän rajut muutokset. Siksi miehet ovat enemmistönä rakennemuutoksen uhrien joukossa. Kun kulttuurin antama päätehtävä eli ansaitseminen viedään, on lohdutusta vaikea löytää. Kulttuuri antaa myös lääkkeet: aivan liian usein työelämän keskipakoisvoiman vuoksi ulos heitetyt löytävät lohdutuksen alkoholista.
Perhevapaiden tasaisempaa jakamista vastustetaan usein vetoamalla perheiden valinnanvapauteen. Kaunis ajatus, mutta se johtaa turmioon. Perhevapaiden tasaisempi jakaminen isän ja äidin kesken, joka samalla johtaa työelämään osallistumisen riskien tasoittumiseen sukupuolten kesken, on yhteiskunnan asia.
Tasa-arvoisemmassa yhteiskunnassa on kaikkien parempi elää.
Ralf Sund
STTK:n pääekonomisti