Suomen työmarkkinoita luonnehtivat pienet palkkaerot ja pohjoismaisittain matala työllisyysaste. Teknologinen kehitys on johtanut myös Suomessa keskiluokan ”kutistumiseen”, kun matala- ja korkeapalkkaisten osuus työllisyydestä on kasvanut. Johtaisiko palkkajakauman leveneminen, matalapalkkatyön lisääntyminen ja keskiluokan katoaminen verotulojen romahdukseen? Nämä ovat oleellisia kysymyksiä, kun pohditaan tulevaisuuden työelämää ja hyvinvointivaltion rahoituspohjaa.
Suomalaisen yhteiskunnan rahoitus perustuu hyvin vahvasti ansiotuloverotukseen. Palkkasumman muutoksilla on siksi merkittävä vaikutus yhteiskunnan rahoituspohjaan.
Suomalaisen yhteiskunnan rahoitus perustuu hyvin vahvasti ansiotuloverotukseen. Vaikka kulutusverojen osuus verotuloista on kasvanut, edelleen noin 60 prosenttia Suomen kokonaisverotuloista tulee työtuloihin suoraan kohdistuvasta verotuksesta. Palkkasumman muutoksilla on siksi merkittävä vaikutus yhteiskunnan rahoituspohjaan.
Veroprogression takia palkkasumman kokonaiskoon lisäksi myös sen jakautumisella on iso vaikutus verotuloihin. Mitä progressiivisempi verojärjestelmä, sitä suurempi vaikutus palkkajakaumalla on verotuloihin.
Suomessa 3 000 euron kuukausipalkalla palkansaaja maksaa veroja lähes nelinkertaisesti 1 500 euron kuukausipalkkaan verrattuna. Palkan nelinkertaistuessa 1 500 eurosta 6 000 euroon maksettujen verojen määrä kasvaa yli kymmenkertaiseksi. Tämän takia progressiivisessa verojärjestelmässä työn jakaminen vähentää verotuloja. Jos 3 000 euroa kuukaudessa tienaava työntekijä korvataan kahdella 1 500 euroa kuussa tienaavalla työntekijällä, palkkatuloista maksettujen verojen määrä puolittuu.
Verojen lisäksi palkkatasolla on vaikutusta myös yhteiskunnan menoihin.
Yhä useampi työntekijä saa palkan lisäksi myös tulosidonnaisia sosiaalietuuksia.
Verojen lisäksi palkkatasolla on vaikutusta myös yhteiskunnan menoihin. Yhä useampi työntekijä saa palkan lisäksi myös tulosidonnaisia sosiaalietuuksia. Esimerkiksi tammi-kesäkuussa 2017 yleisen asumistuen kokonaismenoista viidesosa maksettiin työntekijöille.
Jos tarkastellaan välittömien verojen ja sosiaalietuuksien kokonaisuutta, päätyy yksin vuokralla asuva nettoveronmaksajaksi vasta noin 1 600 euron kuukausituloilla. Yksinhuoltajalla maksettujen välittömien verojen määrä ylittää saadut sosiaalietuudet vasta 3 000 euron kuukausituloilla. Matalapalkkatyön lisääntyminen johtaisi sosiaalimenojen kasvuun, jos pienipalkkaisten työntekijöiden tulotaso halutaan turvata.
Palkkajakaumaa voitaisiin leventää sallimalla työehtosopimuksissa nykyistä matalampia vähimmäispalkkoja. Tällä olisi kahdensuuntaisia vaikutuksia verotuloihin. Nykyistä matalampien palkkojen salliminen voisi lisätä työllisyyttä, kun työllistämisen kustannukset laskisivat yrityksille. Tällöin myös matalamman tuottavuuden työntekijöiden työllistäminen tulisi taloudellisesti kannattavaksi. Työttömyydestä matalapalkkatyöhön siirtyvät parantavat hyvinvointivaltion rahoitusasemaa sekä kasvaneiden verotulojen että sosiaaliturvasäästöjen kautta. Toisaalta taas osalla nykyistä vähimmäispalkkaa saavista palkkataso saattaisi laskea, mikä vähentäisi verotuloja.
Oleellinen kysymys matalapalkkatyön verovaikutusten suhteen on se,
mistä matalapalkkatyön tekijät tulevat.
Oleellinen kysymys matalapalkkatyön verovaikutusten suhteen on siis se, mistä matalapalkkatyön tekijät tulevat. Silloin kun kyse on työttömistä, jotka saavat matalapalkkatyön, on muutos verotuloihin positiivinen. Jos kyse on taas keskituloisen putoamisesta matalapalkalle, muutos on verotulojen kannalta negatiivinen.
Jos matalapalkkatyöt toimivat väliportaana työttömyydestä kohti nousujohteista työuraa, niillä on selvästi lyhyttä aikaväliä suurempi positiivinen vaikutus verotuloihin.
Pitkällä aikavälillä palkkajakauman leventämisellä ja matalapalkkatyön lisääntymisellä voisi olla lyhyttä aikaväliä laajempia vaikutuksia verotuloihin. Kun tarkastellaan koko työuraa, on yksittäisellä työpaikalla merkittävä vaikutus elinkaarituloihin ja siten myös elinkaariveroihin. Jos matalapalkkatyöt toimivat väliportaana työttömyydestä kohti nousujohteista työuraa, niillä on selvästi lyhyttä aikaväliä suurempi positiivinen vaikutus verotuloihin. Suomessa on esimerkiksi havaittu sovitellulla päivärahalla työskentelemisen nopeuttavan kokopäivätyöhön työllistymistä.
Jos matalapalkkatyöt sen sijaan toimivat loukkuna, johon työntekijät jumiutuvat koko työuraksi, vaikutus verotuloihin on negatiivisempi. Esimerkiksi Saksassa on oltu huolissaan siitä, että työntekijät jäävät pysyvästi sikäläisiin niin sanottuihin minijob-töihin.
Jos matalapalkkatyöt toimivat loukkuna, johon työntekijät jumiutuvat koko työuraksi, vaikutus verotuloihin on negatiivisempi.
Palkkatyön polarisaatio asettaa paineita sekä työmarkkinoille että verojärjestelmälle. Suomalaisen hyvinvointivaltion rahoitus pohjautuu työtulojen verottamiseen ja veroprogression takia palkkojen jakautumisella on merkittävä vaikutus verotuloihin.
Vähimmäispalkkoja laskemalla voitaisiin lisätä työllisyyttä, mutta samalla työntekijöiden palkkataso heikkenisi. Pienituloisten palkansaajien asemaa voitaisiin kuitenkin tukea veronkevennysten tai sosiaalietuuksien avulla. Matalapalkkatyön lisääntymisen verovaikutusten suhteen oleellista on, olisivatko tulevat matalapalkkatyöläiset nykyisiä työttömiä joiden asema paranee vai nykyisiä työntekijöitä, joiden asema heikkenee.
Se, mikä olisi matalapalkkatyön lisääntymisen vaikutus työllisyyteen ja verotuloihin, on tutkimuskysymys, johon ei tällä hetkellä ole yksiselitteistä vastausta.
Olli Kärkkäinen, Nordean yksityistalouden ekonomisti
***
STTK:n kysely: Suomalaiset eivät lämpene matalapalkkatyöll