Palkkatyö ei ole itseisarvo. Hyvä elämä sen sijaan on, ja riittävä toimeentulo on hyvän elämän tärkeä edellytys. Palkkatyö on kuitenkin usein olennainen tekijä niin hyvän elämän kuin toimeentulonkin kannalta. Työ on hyvää vain, jos se toteuttaa hyvän elämän ja riittävän toimeentulon edellytykset.
Työntekijän näkökulmasta työ, jonka palkka ei vastaa työn vaativuutta ja joka ei varmista riittävää toimeentuloa, ei ole välttämättä kovin arvokasta tai reilua.
Tästä lähtökohdasta on suhtauduttava myös matalapalkkatyöhön. Ei voida olettaa, että ihmiset työskentelisivät kohtuulliseen elämiseen riittämättömällä palkalla vain työnteon ilosta.
Usein kuulee, että kaikki työ on arvokasta ja että työ on parasta sosiaaliturvaa. Tämä pitää paikkansa vain rajoitetusti, sillä työntekijän näkökulmasta työ, jonka palkka ei vastaa työn vaativuutta ja joka ei varmista riittävää toimeentuloa, ei ole välttämättä kovin arvokasta tai reilua.
Toinen lähtökohta matalapalkkatyökeskustelussa on työn lisäarvon näkökulma. Palkkatyö on vaihdantasuhde, jossa työntekijä myy aikaansa ja työpanostaan työnantajalle palkkaa vastaan, ja palkkatyösuhde perustuu työn lisäarvon siirtämiseen työnantajalle.
Palkan on mahdollistettava kohtuullinen toimeentulo
Työntekijän näkökulmasta palkan on mahdollistettava kohtuullinen toimeentulo. Toisaalta työnantajan näkökulmasta palkka ei voi olla niin iso, etteikö työnantajalle jäisi palkanmaksun jälkeistä lisäarvoa.
Matalapalkkatyötä ja työehtosopimusten mukaisesta yleissitovuudesta luopumista kannattavat ajattelevat usein, että oikea palkka muodostuu työmarkkinoilla kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan. Heidän mukaansa palkkojen vähimmäistasoa säätelevät sopimukset tai lait haittaavat tämän markkinamekanismin toimintaa ja kasvattavat työttömyyttä.
Työnantajat ja työntekijät eivät tosiasiassa ole samanarvoisessa neuvotteluasemassa keskenään. Työntekijä on altavastaaja.
Tällainen ajattelu perustuu todellisuuspohjaa vailla olevaan markkinaidealismiin. Työnantajat ja työntekijät eivät tosiasiassa ole samanarvoisessa neuvotteluasemassa keskenään. Työntekijä on altavastaaja. Ajattelumalli myös sivuuttaa yhteiskunnassa vallitsevat hierarkiat, joiden takia esimerkiksi maahanmuuttajien, naisten, nuorten ja vammaisten henkilökohtainen neuvotteluasema on usein keskivertoa heikompi. Erilaisten koulutus- ja muiden vaatimusten sekä kulttuuristen arvojen ja käsitysten vuoksi työmarkkinat eivät myöskään koskaan toimi täysin ”vapaasti” ja markkinaehtoisesti.
Usein väitetään myös, että palkkojen alentaminen lisää työllisyyttä, kun työnantajilla on varaa palkata enemmän työntekijöitä. Tämä voi olla osittain totta: joskus voi olla houkuttelevaa palkata yhden ihmisen kohtuullisella palkalla kaksi huonopalkkaista työntekijää. Tällöin työllisyysaste voisi parantua, mutta seurauksena olisi yleinen palkkojen lasku ja eriarvoisuuden kasvu.
Ei ole vaikea nähdä, että nuoret ja maahanmuuttajat sekä alat, joissa ei ole työvoimapulaa, olisivat erityisen alttiita palkkojen laskulle. Ilo voisi myös olla ennenaikaista, sillä palkkojen pienentyessä yleinen ostovoiman kehitys ja sitä kautta myös työllisyyskehitys jäisi heikoksi. Voi myös olla, että palkka-alesta saavutettu säästö ei menisi uusien työntekijöiden palkkaamiseen, vaan omistajien voittojen kasvattamiseen. Palkkasumman laskun kustannuksella saavutetulla voittojen kasvulla puolestaan olisi negatiivinen vaikutus talouskasvuun ja valtion veropohjaankin, tulonjaosta puhumattakaan.
Jääkö Suomessa sitten potentiaalista työtä tekemättä, koska työstä pitää maksaa työehtosopimusten minimin mukainen korvaus? Varmasti jää. Mutta tarvitseeko kaikkea sellaista työtä tehdä, jonka tekemisestä ei olla valmiita maksamaan riittävää palkkaa?
Mietitään esimerkiksi kengänkiillottajaa ja ostosten pakkaajaa. Näissä tehtävissä ei nyky-Suomessa ole yleisesti saavutettavissa toimeentuloon riittävää palkkaa, sillä ihmiset eivät ole valmiita maksamaan kyseistä palveluista kovin paljoa.
”Verot valtion maksettavaksi” on vanha populistinen ajattelumalli. ”Palkat valtion maksettavaksi” on ajattelumallin uudempi muotoilu, jossa erilaisten matalapalkkatukien avulla toivotaan valtion kantavan osan palkkakustannuksista.
Tuottavuuden kehitys on avain talouden kehitykseen
On perusteltua, että valtio osallistuu tapauskohtaisesti esimerkiksi vajaatyökykyisten työllistämisen kustannusten maksuun, mutta yleisenä sääntönä yksityisten työnantajien voitollisesti harjoittaman elinkeinotoiminnan palkkakustannusten siirtäminen valtiolle ei ole kestävää valtion talouden tai oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.
Jos matalat palkat olisivat avain hyvinvointiin ja kehitykseen,
pitäisi Euroopan matalapalkkamaiden kuten Bulgarian tai Romanian kukoistaa.
Tuottavuuden kehitys on avain myös talouden kehitykseen, ja työn tuottavuuden kehityksen ansioksi on laskettava myös paljolti kohonnut elintasomme. On nurinkurista lähteä hakemaan yhteiskunnan kehitystä palkkojen laskusta ja matalapalkkatyöstä, kun nimenomaan työn tuottavuus on historiallisesti ollut avain hyvinvointiin. Jos matalat palkat olisivat avain hyvinvointiin ja kehitykseen, pitäisi Euroopan matalapalkkamaiden, kuten Bulgarian tai Romanian, kukoistaa.
Suomessa yleissitovat työehtosopimukset määrittelevät vähimmäispalkkoja. Kannatan näiden rinnalle lakisääteisestä vähimmäistuntipalkkaa. Vähimmäispalkka olisi raja, jonka alle ei palkkaa voisi maksaa, ja työehtosopimusten mukaiset minimin ylittävät palkat olisivat luonnollisesti edelleen voimassa.
Vähimmäispalkka loisi turvaa ympäristössä, jossa monien alojen järjestäytymisaste on matala ja iso joukko ihmisiä on yleissitovien työehtosopimusten ulkopuolella.
Vähimmäispalkka loisi turvaa ympäristössä, jossa monien alojen järjestäytymisaste on matala ja iso joukko ihmisiä on yleissitovien työehtosopimusten ulkopuolella. Erityisesti se toisi etua nuorille ja maahanmuuttajille, joiden asema työmarkkinoilla on puutteellisen kokemuksen ja tiedon takia usein heikko.
Alipalkkaus tulisi kriminalisoida. Kriminalisointi loisi työnantajille voimakkaan kannusteen maksaa sopimusten mukaisia palkkoja tilanteessa, jossa työntekijät eivät usein uskalla penätä yksin oikeuksiaan.
Työntekijän aseman heikentämiseen tähtäävistä aloitteista ei näinä aikoina ole pulaa. Tarvitsemme lisää uusia aloitteita työtekijän aseman vahvistamiseksi.
Hanna Sarkkinen
Vasemmistoliiton kansanedustaja
***
Palkkatuen nostaminen pohjoismaiselle tasolle toisi 44 000 työllistä