Sosiaaliturvauudistus: Kohti osallistavampia työllisyyspalveluita

Kirjoittaja:

Samppa Koskela

juristi, sosiaaliturvalainsäädäntö

Profiili

Työn murros asettaa uusia haasteita sosiaaliturvan ja työllisyyspalveluiden uudistamiselle. Työllisyyden tukemiseksi tarvitaan entistä aktiivisempaa työllisyyspolitiikkaa.

Koulutuksesta ja osaamisen jatkuvasta kehittämisestä on muodostumassa yhä tärkeämpi työllistymisen edellytys. Siksi työttömien palvelut on rakennettava tukemaan työllistymistä nykyistä paremmin.

Sosiaaliturvauudistus
Sosiaaliturvauudistus

Sosiaaliturvan ja työttömien palveluiden on myös ehkäistävä syrjäytymistä aiempaa tavoitteellisemmin. Haaste on yhteiskunnan eriarvoistuminen ja riittävän toimeentulon turvaaminen jatkossakin kaikille. Erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien nuorten, maahanmuuttajien, pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten osallisuutta olisi edistettävä tehokkaammin. Nyt liian moni on Suomessa vaarassa syrjäytyä.

Työttömien palvelukokonaisuus on hajanainen. Etenkin vaikeasti työllistyvien osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi tehokas monialainen palveluiden integrointi olisi tarpeen. Tavoitteen tukemiseksi palveluprosessia olisi kehitettävä yksilölähtöisempään suuntaan.

Palvelujärjestelmän vaikuttavuuden parantamiseksi työttömien palvelutarve tulisi aluksi kartoittaa nykyistä tarkemmin. Tämä on oleellista, jotta palvelut ja aktivointitoimet voidaan kohdentaa tarkoituksenmukaisesti. Lisäksi työllistymistä ja osallisuutta tukeva palvelusuunnitelma tulisi räätälöidä henkilökohtaisesti työttömän työkyky, elämäntilanne ja tarpeet huomioiden.

***

Työvoimapalveluiden resurssit ovat Suomessa aivan liian niukat. Resurssien riittämättömyys asettaa rajoitteita niin työllisyyden edistämiselle kuin syrjäytymisen ehkäisemisellekin. Työllisyyttä ja osallisuutta edistävä toimiva aktivoiminen ei voi myöskään rakentua sanktioiden varaan, sillä positiivinen kannustavuus on tärkeää. Velvoittavuuttakin tietysti tarvitaan.

Osallisuuden ja aktivoinnin vahvistamiseksi tarvitaan nykyistä yksilölähtöisempää palveluiden ja aktivointitoimenpiteiden räätälöintiä. On tärkeä huomata, että usein jo osallisuuden kokemus lisää hyvinvointia ja tämä voi olla tärkein askel kohti työllistymistä. Osallistavan sosiaaliturvan avulla voidaan parhaimmillaan juuri purkaa niitä umpikujia, jotka syrjäytymistä aiheuttavat.

Samppa Koskela
STTK:n sosiaaliturva-asioista vastaava lakimies

**

STTK: Osallistava sosiaaliturva kaipaa konkreettisia työllisyystoimia

STTK:n puheenjohtaja: Eläkeuudistuksen rinnalle laaja sosiaaliturva- ja työelämäremontti

STTK:n kannustinmalli uudistaa sosiaaliturvan palvelut edellä

Kestävää sosiaaliturvaa, palvelut edellä

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue