STTK: Merkittävät uudistukset tehty työmarkkinajärjestöjen, ei hallituksen pöydässä

Työmarkkinajärjestelmä

STTK:n hallituksen mielestä perhevapaauudistuksen karilleajo on iso takaisku tasa-arvon edistämisen tiellä. Hallituspuolueet asettivat itse uudistukselle reunaehdot, jotka eivät sitten kelvanneetkaan.
– Väitteet siitä, että työmarkkinajärjestöt olisivat kaataneet hankkeen, ovat epäasiallisia ja epäloogisia. Perhevapaauudistus kaatui poliittiseen riitelyyn ja epärealistiseen aikatauluun. Poliitikkojen velvollisuus on saada hankkeelle nopeasti jatkoa ja viedä uudistus maaliin tällä hallituskaudella, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola esittää.

STTK:n hallitus keskusteli tänään myös loppusuoralle kääntyneestä työmarkkinoiden neuvottelukierroksesta.
– Työnantajat ovat puhuneet vuosia tarpeesta huomioida ala- ja tuottavuuskohtaiset erot palkoissa. Tämän kierroksen koordinointi ja ratkaisut eivät anna viitteitä siitä, että tuottavuuserot olisi aidosti otettu huomioon siten, että palkkatasa-arvo edistyisi. Erityisesti kummastuttaa rahoitusalan työnantajia vaivaava jääräpäisyys. Paikallisen sopimisen sijaan työnantajat haluavat lisätä sanelua.

Liittokierros heijastelee sopimusjärjestelmän käymistilaa, joka on jatkunut siitä lähtien, kun Elinkeinoelämän keskusliitto ilmoitti luopuvansa keskitetyistä palkkaratkaisuista.
– STTK:ssa on vireillä sopimus- ja neuvottelujärjestelmän kehittämishanke. Liittokierroksen jäljiltä arvioimme, miten sopimuskierrokset ja koordinaatio ovat jatkossa syytä toteuttaa. Nyt käyty kierros ei ole paras malli vakaan sopimusyhteiskunnan näkökulmasta.

Kolmikantainen järjestelmä on tuonut vakautta ja ennustettavuutta työmarkkinoille

Suomalainen kolmikantainen järjestelmä on tuonut vakautta ja ennustettavuutta työmarkkinoille. Sen avulla on luotu ja uudistettu työ- ja sosiaalilainsäädäntöä ja huonoina aikoina tehty taloutta ja työllisyyttä edistäviä ratkaisuja.
– Nykyhallituksen käyttöön ottama ”uusi kolmikanta” on tarkoittanut paljon puhetta ja vähän villoja. Työmarkkinoiden uudistuksia on viety jääräpäisesti eteenpäin riippumatta niiden tehokkuudesta ja vaikuttavuudesta. Työmarkkinajärjestöjä on kuultu, mutta ei aidosti kuunneltu. Tästä viimeisin esimerkki on aktiivimalli, joka kohtelee työttömiä epäoikeudenmukaisesti ja on mallina byrokraattinen ja raskas. Vastakkainasettelun aika on palannut ja kolmikannan tulevaisuus epäselvä.

STTK:n luottamus maan hallitukseen on rapissut.
– Esimerkiksi sote-uudistus on edelleen epävarma, mutta varmaa on se, että tavoitteeksi mainitut kolmen miljardin kustannussäästöt eivät toteudu. Viimeksi karille ajoi perhevapaauudistus, jonka tarpeesta ollaan toimijasta riippumatta yksimielisiä. Hallitus on keskittynyt pitämään itsensä kasassa. Merkittävät uudistukset kuten eläkeuudistus ja kilpailukykysopimus on tehty työmarkkinajärjestöjen pöydissä, puheenjohtaja Antti Palola arvioi.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue