Poikkeuksellisen talvinen sää johti tänä vuonna siihen, että eilinen kevätpäiväntasaus pääsi kuin varkain livahtamaan ohi. Aurinko on kuin onkin siirtynyt eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle, valo voittaa taas pimeyden ja päivä yön. Vanhan sanonnan mukaan kevät keikkuen tulevi ja se näyttää tänä vuonna pitävän hyvin paikkansa. Toisen sanonnan mukaan uusi lumi on vanhan surma ja siltä se ainakin eilen näytti.
Syksyllä alkanut neuvottelukierros on pikkuhiljaa kääntynyt loppusuoralle, kalkkiviivat häämöttävät edessä ja kohta päästään maaliin. On arvioinnin aika.
Neuvottelukierros sujui ilman suurempia yllätyksiä. Nyt käytiin liittokierros, ja silloin neuvotellaan rahasta ja sovitaan sen jakaminen erikseen hinnoiteltavina tekstikysymyksinä ja/tai palkankorotuksina. Palkankorotuksiin oli painetta, koska takana oli usean vuoden jakso erittäin maltillisia kokonaisratkaisuja, puhumattakaan viimeisimmästä puhtaan nollan tuoneesta kiky-sopimuksesta.
Viime syksyn teollisuuden päänavaus oli sopimusten pituuden ja tason osalta jokseenkin odotettu. Arvioin, että sen jälkeen tehdyt sopimukset turvaavat palkansaajan ostovoiman, eivät vaaranna elpynyttä talouskasvua, parantavat edelleen jo kohentunutta työllisyyttä, huolehtivat osaltaan Suomen ja suomalaisten yritysten kilpailukyvystä sekä tasapainottavat valtion taloutta.
Haastavimmaksi asiaksi osoittautui odotetusti kiky-sopimuksen perintö julkisella sektorilla, eli lomarahaleikkausten kompensointi aiempia arvioita myönteisemmän talouskehityksen takia. Myönteistä on, että asia pystyttiin sopimaan neuvottelupöydässä, vaikka se ei helppo rasti ollut. Neuvottelujärjestelmämme osoitti jälleen kerran toimivuutensa, kun erittäin hankala asia kyettiin hoitamaan sopien eikä sotien.
Pari yllätystä kierrokseen toki mahtuu. Ensimmäinen yllätys oli yliopistojen kovin takkuisasti edenneet sopimusneuvottelut, joissa sopua haettiin varsin pitkään ja poikettiin totutulta polulta. Vaikutti siltä, että yliopistojen työnantajalla ei näyttänyt oikein olevan realismia, kun se ei ollut valmis maksamaan henkilöstölleen yleisen linjan mukaisia korotuksia. Asiaan toki saattoi vaikuttaa kokemattomuus, osaamattomuus ja työmarkkinarealismin puute.
Toinen yllättävä asia on ollut todella pitkään jatkunut ja edelleen neuvottelujen kohteena oleva rahoitusalan sopimus, jossa osapuolet käyvät keskustelua viikonloppuna tehtävästä työstä – vapaaehtoisuuteen perustuvasta vai työnantajan määräämisvaltaan perustuvasta työstä. Kiista on erittäin periaatteellinen ja sen soisi jo vähitellen ratkeavan.
Palkka-ankkuri on pitänyt eikä poikkeuksia ole juuri nähty
Neuvottelukierrosta seuratessani on voinut havaita, että työnantajien keskinäinen koordinaatio on ollut erittäin tiukka. Aikaisemmin paljon puhutut toimiala- ja yrityskohtaiset kannattavuuserot eivät suuresti näy sopimusten raharaameissa. Syksyllä heitetty palkka-ankkuri on pitänyt eikä poikkeuksia ole juuri nähty.
Välillä on näyttänyt siltä, että työnantaja oli haluton ”neuvottelemaan loppuun asti” ja että se katsoi paremmaksi vaihtoehdoksi viedä ”keskeneräinen neuvottelu” valtakunnansovittelijan toimistolle – ei kuitenkaan varsinaista sovittelua vaan jatkoneuvotteluja varten. Työnantajien halua tässä asiassa ei ole vähentänyt valtakunnansovittelijan jo ennen neuvottelukierroksen alkamista julkisuudessa esittämät sopimus- ja palkkapoliittiset kannanotot.
Myös paikallisen sopimisen merkitys näyttäisi korostuvan entisestään. Paikallisille toimijoille annetaan entistä suurempi valta ja vastuu sopimusten muuttamiseksi rahaksi. Poikkeuksiakin luonnollisesti on.
Paikallinen sopiminen edistyy parhaiten, kun osapuolten välinen luottamus ja jatkuva vuoropuhelu ovat kunnossa ja kun neuvotteluosapuolten osaaminen ja työntekijöiden tiedonsaanti on turvattu. On toivottavaa, että yrityksissä panostetaan entistä enemmän parempaan neuvottelukulttuuriin, keskinäiseen luottamukseen ja nykyaikaiseen johtamiseen.
Työmarkkinoiden sopimusjärjestelmä on käymistilassa
Työmarkkinoiden sopimusjärjestelmä on käymistilassa ja tällä hetkellä ainakin osin harmaalla alueella. Elinkeinoelämän keskusliiton luovuttua työmarkkinajärjestön roolista ja laajojen kokonaisratkaisujen tekemisestä sekä keskityttyä lähinnä elinkeinoelämän lobbarijärjestöksi sopimuskierrokset käydään – ainakin toistaiseksi – toimialakohtaisina neuvottelukierroksina.
Silloin sovitaan rahasta joko erikseen hinnoiteltavina tekstikysymyksinä tai varsinaisista palkankorotuksista. Koska monella alalla on omia erityiskysymyksiä, paineet saattavat puolin ja toisin purkautua erittäin vaikeina palkkaneuvotteluina ja työmarkkinahäiriöiltä tuskin vältytään. Päinvastoin – ne saattavat pikemminkin lisääntyä.
Toinen harmaa alue on kolmikannan tulevaisuus. Maan nykyisen hallituksen aikana olemme siirtyneet perinteisestä kolmikannasta uuteen, jossa hallitus vie ja järjestöt vikisevät.
Perinteinen kolmikanta, jossa työnantaja- ja palkansaajajärjestöt sopivat työmarkkina- sekä työ- ja sosiaalilainsäädäntöön liittyvistä asioista ja hallitus vei asioita niiden pohjalta eteenpäin, takasi vakaan ja tasapainoisen, joskin välillä hitaan uudistumisen.
Hallitus on ottanut käyttöön ”uuden” kolmikannan, jossa hallitus vie eteenpäin järjestöjen kanssa valmisteltuja asioita riippumatta siitä, onko niistä järjestöjen yhteistä näkemystä. Se saattaa johtaa tilanteeseen, jossa uudistuksia viedään kyllä eteenpäin nopeasti, mutta ne eivät edistä vakaata ja tasapainoista kehitystä.
Voi olla, että jatkossa näemme entistä enemmän helmikuun alun kaltaisia, hallituksen toimintaan tyytymättömien kansalaisten tai etujärjestöjen mielenilmaisuja ja pahimmassa tapauksessa myös lakkoja. Tällainen kulttuuri ei ole lainkaan epätavallista eteläisemmillä leveyspiireillä. Tätä kannatta pohtia etenkin silloin, kun tuntee olevansa valtansa tunnossa.
Valitettavasti tämän hallituskauden aikana elinkeinoelämä ei ole neuvottelupöydässä ollut halukas hakemaan kompromisseja ja tulemaan vastaan tinkimällä tavoitteistaan. Siellä on laskettu, että nykyinen hallitus on heille myötämielisempi ja hallituksen esitykset ovat lähempänä heidän kuin palkansaajapuolen tavoitteita.
Politiikassa ennemmin tai myöhemmin valta vaihtuu. Näin käy myös meillä jossakin vaiheessa. ”Uusi kolmikanta” tarkoittaa silloin sitä, että palkansaajapuoli ei ehkä ole kovin halukas tekemään kompromisseja ja antamaan periksi tavoitteissaan, koska todennäköisesti vallassa oleva hallitus vie eteenpäin asioita, jotka ovat lähempänä palkansaajapuolen tavoitteita.
Tämä kaikki johtaa mitä todennäköisimmin yhteiskunnan ja työmarkkinoiden epävakaaseen uudistumiseen. Voittajista ja häviäjistä riippumatta se ei ole toivottava suunta.
Toivotan kaikille oikein aurinkoista kevättä ja kesän odotusta!
Antti Palola
STTK:n puheenjohtaja