Aikuiskoulutuksen tavoitteet on tuplattava

Aikuiskoulutus

Työelämälähtöinen aikuiskoulutus ei ole koskaan ollut niin paljon tapetilla kuin viimeisen parin vuoden aikana. Ja siihen on hyvä syy.

Maailma ympärillämme muuttuu sellaista tahtia, että perinteiset keinot hallita muutosta ovat auttamatta vanhentuneet. Nyt on jo kiire luoda uusia välineitä.

OECD totesi PIAAC tutkimuksessaan, että koulutetumpien ikäryhmien myötä taitotaso ei nouse yhtä nopeasti kuin taitovaatimukset, ja kehotti hallituksia tuplaamaan elinikäisen oppimisen tavoitteensa.

No, tähän meillä on vielä matkaa.

Tosiasia on, että parhaat osaajat eivät enää vain kävele ovesta sisään – ”yritykset eivät voi enää olla passiivisia inhimillisen pääoman kuluttajia”.

Maailman talousfoorumin vuonna 2016 julkaisema maailmanlaajuinen osaajatarvetutkimus siirtääkin kouluttamisen vastuuta voimakkaasti yritysten harteille.

Asenne aikuisten osaamistarpeisiin on muuttunut.

Nyt ymmärretään, että työntekijöiden osaaminen ja uuden oppiminen on talouden, yritysten menestymisen ja yksilön selviytymisen kannalta kriittisin keino hallita työelämän murrosta.

Koulutus ei ole enää pelkkä kertainvestointi vaan jatkuvaa uudelleen kouluttautumista.

Näihin haasteisiin pyrittiin vastaamaan yliopistojen ja korkeakoulujen työelämälähtöisiä koulutusmalleja kehittäneellä AVOT-hankkeella.

Lue lisää: AVOT-hanke

Leila Kurki
asiantuntija, työelämä ja innovaatiot

Ajankohtaista

20.8.2025

Koulutuskorvauksen lakkauttaminen

Lue
20.8.2025

Millariikka Rytkönen ehdolla Plan Internationalin tyttöpalkinnon voittajaksi

Lue
18.8.2025

Apteekkitalouden uudistus ja lääkesäästöjen toimeenpano

Lue
18.8.2025

Vuoden 2026 tuloveroasteikko ja tuloverolain muuttaminen – HE eduskunnalle

Lue
18.8.2025

Tehy: Koulutuskorvauksen lakkauttaminen iskisi sote-alalle – kouluttautuminen vähenisi ja alan ongelmat lisääntyisivät

Lue
14.8.2025

Työneuvoston lakkauttaminen ei tuo säästöjä

Lue
14.8.2025

Yrittäjän eläkelain muuttaminen ja tapaturman ja palvelussairauden korvaaminen, HE eduskunnalle

Lue
13.8.2025

Tehy lahjoittaa 10 000 euroa Plan Internationalille – apua Gazan lapsille ja perheille

Lue