STTK: Työttömyysvakuutusmaksun alentaminen ylimitoitettua

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili
Työttömyysvakuutusmaksu

Työttömyysvakuutusrahaston hallitus esittää rahaston hallintoneuvostolle työttömyysvakuutusmaksun alentamista 0,8 prosenttiyksiköllä.

Nykyisessä taloustilanteessa STTK kannattaa maksun maltillista alentamista, mutta pitää esitettyä lukua ylimitoitettuna ja kilpailukykysopimuksen vastaisena.

– Kilpailukykysopimuksessa todettiin, että työttömyysvakuutusmaksulla on turvattava rahaston maksuvalmius ja edellytykset puskuroida vakuutusmaksujen tasojen vaihtelua talouden suhdanteissa. Yleinen arvio on, että talouden suhdannehuippu on tällä erää ohitettu ja talous kasvaa jatkossa enää maltillisesti. Vääjäämättä edessä oleviin huonoihin aikoihin pitäisi varautua, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola korostaa.

Tänään työttömyysvakuutusrahaston hallituksen kokouksessa STTK äänesti hallituksen esitystä vastaan.

– Perustelu on, että maksujen nostaminen on talouden taantuessa ja työttömyyden lisääntyessä aina erittäin haasteellista. Vaikka työllisyys on parina viime vuotena kehittynyt toivottuun suuntaan, työttömyyden riski kasvaa heti kun taloudessa menee heikommin. Puskurin kartuttaminen taloudellisesti hyvänä aikana on järkevää varautumista huonompia aikoja varten.

STTK:n puheenjohtaja on erittäin pettynyt siihen, että palkansaajien yhteistyö petti vakuutusmaksusta päätettäessä.

– Veroalennusinto ajoi yhden järjestön palkansaajajärjestöjen yhteistyön edelle ja työnantajien leiriin. Työttömyysvakuutusmaksun kytkeminen verokevennyksiin ei kuulu rahaston toimivaltaan. Koko palkansaajaliikkeen väliseen yhteistyöhön tämä jättää ikävän jäljen. Yhteistyö ei ole asia, jota tehdään vain itselle edullisissa asioissa. Pidemmällä tähtäimellä rintamakarkuruudesta kärsivät kaikki palkansaajat.

***

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 16 jäsenliittoa ja noin 505 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue