Jyty: Yt-laki uudistettava perinpohjaisesti

Yt-lain uudistaminen

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty kannattaa yhteistoimintalain perusteellista kokonaisuudistusta. Jytyn mielestä nykyinen yhteistoimintalaki ei toimi tarkoituksensa mukaisesti, sillä siinä aito vuorovaikutus ja yhteistoiminta eivät toteudu. Yt-laki on koettu tänä päivänä valitettavasti ennen muuta lähinnä ns. irtisanomislaiksi.

Jyty Vihdin tilaisuudessa tiistaina 13.11. puhuneen Jytyn puheenjohtajan Maija Pihlajamäen mukaan uudistettavassa yt-laissa, jota koskeva selvitys luovutettiin viime viikolla työministerille, olisi äärimmäisen tärkeää, että nykyisen yt-lain työvoiman vähentämistä koskeva sääntely siirrettäisiin osaksi työsopimuslakia.”

Pihlajamäen mukaan uudessa laissa olisi myös kiinnitettävä erityisesti huomiota luottamusmiesten toimintaedellytysten parantamiseen työpaikkojen sopimiskumppanina.
Jytyn puheenjohtaja katsoo, että selvityshenkilöiden johtopäätökset yt-lain kehittämiseksi antavat hyvän perustan yhteistoimintalain uudistamiselle. ”Liian monella työpaikalla toiminnan kehittäminen yhteistyössä henkilöstön kanssa on puutteellista ja tiedonsaanti usein myöhäissyntyistä ja valikoivaa.”

Huonosti toimiva yhteistoiminta ei edistä paikallista sopimista

Pihlajamäen mukaan huonosti toimiva yhteistoiminta ei edistä myöskään sitä paljon puhuttua paikallisen sopimisen onnistumista. ”Sitä tulee parantaa nimenomaan työ- ja virkaehtosopimusten kautta, ja se jos mikä vaatii myös yt-lain uudistamista.”

”Koska työelämä muuttuu nyt nopealla tahdilla ja mm. robotisaatio ja tietotekninen kehitys ovat entistä enemmän jokaisen työpaikan arkea, pitäisi henkilöstön ammattitaidon ylläpitoon ja osaamisen kehittämiseen kiinnittää huomattavasti enemmän huomioita”, Pihlajamäki vaatii.
Työhyvinvoinnin merkitys on korostunut vahvasti Pihlajamäen mukaan erityisesti jytyläisessä jäsenkentässä nykyisessä maakunta- ja sote-uudistuksen murroksessa. ”Työhyvinvointiin tai osaamisen kehittämiseen ei ole mielestäni riittäviä velvoitteita. Ne olisikin hyvä yhdistää uuteen työpaikan toiminnan kehittämislakiin.”

Lisätietoja: puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi

* Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto. Jyty viettää 100-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2018.

Ajankohtaista

29.7.2025

Jyty: Hallituksen esittämät työsopimuslain muutokset heikentävät palkansaajien työsuhdeturvaa merkittävästi – kielteiset vaikutukset osuvat erityisesti nuoriin naisiin

Lue
1.7.2025

STTK: Koulutuskorvauksen poisto on uusi isku naisvaltaisten alojen työntekijöille

Lue
1.7.2025

EU:n monivuotinen rahoituskehys uudistuu – miten käy työelämän rahoille?

Lue
30.6.2025

Suomen vihreä harha: Emme ole ympäristöteknologian kärkimaa

Lue
30.6.2025

Toimisto suljettu 30.6.–3.8.

Lue
30.6.2025

Yhteistoimintalaki muuttuu 

Lue
30.6.2025

Talouskasvu ja työllisyys hyytyvät pysyvästi – syynä sopeutus

Lue
27.6.2025

Yleistukea koskeva lainsäädäntö, HE

Lue