Jaana Stenholm Meijerialan Ammattilaisten hallitukseen

Meijerialan ammattilaiset MVL

Meijeristi Jaana Stenholm valittiin uutena jäsenenä STTK:laisen Meijerialan Ammattilaiset MVL ry:n hallitukseen kaudelle 2019 -2021. Hän edustaa hallituksessa etelän aluetta. Jaana Stenholm työskentelee valmistusvastaavana Valio Oy:n Helsingin mehutehtaalla. Hän on toiminut MVL:n valtuuston jäsenenä vuodesta 2012 alkaen.

MVL:n hallituksen jäsenenä jatkamaan valittiin erovuorossa ollut meijeristi Arto Jokinen kaudella 2019-2021. Lännen aluetta MVL:n hallituksessa edustava Arto Jokinen työskentelee materiaalisuunnittelijana Valio Oy:n Jyväskylän meijerissä.

Lisäksi valittiin meijeriteknikko Tiina Forsvik jatkamaan valtuuston varapuheenjohtajana vuonna 2019. Hämeen ammatti-instituutissa opettajana työskentelevä Tiina Forsvik edustaa valtuustossa etelän aluetta.
Valinnat tehtiin valtuuston syyskokouksessa 20.11.2018 Helsingissä.

Meijerialan Ammattilaiset MVL ry on ainoa liitto, joka ajaa meijerialan ammattilaisten asiaa. MVL:llä on 13 alueyhdistystä eri puolella Suomea ja liittoon kuuluu noin 3000 meijerialan ammattilaista.
MVL kuuluu Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:hon ja se on perustettu vuonna 1945.

Lisätietoja:
tiedottaja Tarja Rauhala, puh. 0400 656 522

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue