”Pirstaleisista palveluista kärsivät eniten apua tarvitsevat ihmiset, mutta tehottomuudella on myös hintansa julkiselle taloudelle.” Näin kirjoitti Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan 18.11.2018.
Naulan kantaan. Samoilla sanoilla voisi perustella STTK:n esitystä sosiaaliturvajärjestelmämme uudistamiseksi.
Tulevien eduskuntavaalien varma keskusteluaihe on sosiaaliturvan uudistaminen. Kyse on siis sotu-mallista. Sitä ei pidä sotkea sote-malliin, jonka käsittely on lukuisten vaiheiden jälkeen eduskunnassa edelleen kesken. On ennustettu, että sotu-sopasta tulee yhtä kitkerän mausteinen kuin sote-soppa.
Väitän, että suurin kannustinongelma on järjestelmän monimutkaisuus.
Lähes yhteen ääneen on sanottu, että sosiaaliturvajärjestelmämme on byrokraattinen ja vaikeaselkoinen eikä kannusta työllistymään. Väitän, että suurin kannustinongelma on järjestelmän monimutkaisuus.
STTK:n mallin ydin voidaan tiivistää kahteen sanaan: palvelut edellä. Keppien ja porkkanoiden valinnassa me valitsemme pääosin porkkanat. Panostamalla palveluihin saadaan paras mahdollinen tulos.
Kannustavuuden ongelmana voidaan pitää korkeita työllisyysveroasteita. Laajasti hyväksytty periaate (klisheiden aatelia!) on, että työn pitää aina olla taloudellisesti kannattavampaa kuin jouten olon. Suomen nykyjärjestelmässä on jonkin verran sellaisia tilanteita, joissa lisätyön tekeminen ei ole taloudellisesti kannustavaa. Kun tienaa satasen, verojen ja vähentyneiden tulonsiirtojen yhteismäärä on saman verran. Näitähän järjestelmässä ei saisi olla lainkaan.
Meidän mallimme, joka yhdistää asumistuen ja toimeentulotuen 60 prosentin leikkurilla työtuloihin, purkaa kannustinloukkuja.
Sosiaaliturvamallimme yhdistää asumistuen ja toimeentulotuen työtuloihin
Meidän mallimme, joka yhdistää asumistuen ja toimeentulotuen 60 prosentin leikkurilla työtuloihin, purkaa kannustinloukkuja. Tämä tarkoittaa sitä, että kun työtön pääsee työn syrjään kiinni, ansaitusta eurosta – ja kun verotus ja alentuneet tulonsiirrot huomioidaan – käteen jää noin 40 senttiä. Työnteko siis kannattaa.
Panostaminen palveluihin on tutkitusti tehokasta työllistämistä. Ydinkysymys kuuluu, onko se niin tehokasta, että panostukset ovat kannattavia, eli maksavat itse itsensä takaisin. Onko investointi julkisen talouden näkökulmasta kannattava?
Satavarmaa vastausta en pysty antamaan. Mutta on täysin mahdollista – jopa todennäköistä -, että lisäpanostukset työvoimapalveluihin vähentävät julkisen talouden alijäämää.
Mekanismi on yksinkertainen. Kun työtön työllistyy, vähenevät sosiaaliset tulonsiirrot. Ennen muuta vähenee tietysti työttömyyskorvaus, mutta myös asumistuki. Palkkatuloista maksetaan enemmän veroja. Yksilö muuttuu työllistyessään tulonsiirtoja saavasta maksavaksi. Erotus on varovaisesti arvioiden 20 000 euroa vuodessa.
Reippaat lisäpanostukset palveluihin ja työvoimapoliittisiin toimiin ovat kestävää julkisen talouden hoitoa.
Julkisen talouden vaikutuksia arvioitaessa täytyy myös pystyä arvioimaan sitä, miten tehokkaita toimenpiteet ovat. Reippaat lisäpanostukset palveluihin ja työvoimapoliittisiin toimiin ovat kestävää julkisen talouden hoitoa. Olennaista on käyttää tutkittua tietoa apuna toimenpiteiden kohdentamisessa, jotta tulos on maksimaalinen sekä yksilön että kansantalouden kannalta. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Suomi on kaukana muiden pohjoismaiden tasosta panostusten osalta.
Suomi on kaukana muiden pohjoismaiden tasosta panostusten osalta. Eipä siis ole ihme, että olemme työllisyysasteessa myös jäljessä. Tuloksia ei tule toivomalla, vaan vaikuttavilla toimilla.
Ralf Sund
STTK:n pääekonomisti