STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Osaamisen puute on eurooppalaisen kasvun pahin este

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola käytti maanantaina Brysselissä puheenvuoron Euroopan komission suomalaisille vaikuttajille järjestämässä tilaisuudessa.

Palola korosti tulevan Suomen EU-puheenjohtajakauden olevan merkittävä suomalaisen palkansaajaliikkeen tavoitteiden näkökulmasta.
– Talouden globaalit valtasuhteet ovat murroksessa. Euroopan on kyettävä vaikuttamaan omilla arvoillaan muutoksen suuntaan. Vaikuttaminen varmistetaan vahvistamalla Euroopan unionia. Unionin kilpailukyky, tieto ja osaaminen toimivat koko EU:n ja myös Suomen parhaaksi, Palola totesi.

Digitalisaatio muuttaa maailmaa ja työelämää vauhdilla. Se hävittää vanhoja työpaikkoja, muokkaa työtehtäviä ja luo myös aivan uutta työtä.
– Euroopan unionin on oltava digitalisaation kärjessä ja otettava kaikki hyöty irti sen tarjoamista mahdollisuuksista. Tässä kilpajuoksussa eurooppalainen työelämä on rakennettava korkealle osaamiselle ja laadulle. Eurooppa tarvitsee osaavaa ja koulutettua työvoimaa, ja työntekijöiden hyvinvointi on avainasemassa, Palola korosti.

Irti liiallisesta tutkintokeskeisyydestä ja panostus osaamiseen

Palola arvioi, että osaamisen puute on eurooppalaisen kasvun pahin este.
– On päästävä irti liiallisesta tutkintokeskeisyydestä ja korostettava osaamista. Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan ammatillisen osaamisen ja asiantuntijuuden lisäksi myös yhä enemmän esimerkiksi yhteistyö- ja verkostoitumistaitoja sekä tunneälyä.

Digitalisaation edetessä joidenkin työntekijöiden työmarkkina-arvo jää heikoksi.
– Nykyinen koulutusjärjestelmä ja työmarkkinat eivät korjaa osaamisvajeita ja toteuta muutoksia tarpeeksi nopeasti. Koulutusjärjestelmä on liian jäykkä ja siiloutunut tukeakseen jatkuvaa osaamisen päivittämistä ja työelämän muuttuvia tarpeita, Palola harmittelee.
Muutoksen johtamisessa riittää työtä.
– Nyt se ei toteudu riittävällä tavalla sen paremmin yrityksissä kuin valtioiden politiikassa. Suomen puheenjohtajuuskaudella olisi tärkeä varmistaa, että EU jatkaa nykyisen komission käynnistämää sosiaalisten oikeuksien pilarin toimeenpanoa. On syytä luoda uusia tehokkaita keinoja työntekijöiden muutosturvan kehittämiseksi kaikissa unionin jäsenmaissa.

Uudet teknologiat ja digitalisaatio heijastuvat myös tulonjakoon.
– Varsinkin lyhyellä tähtäimellä työmarkkinoiden riski on kasvava eriarvoisuus ja polarisaatio. Tarvitsemme verojärjestelmään ja hyvinvointipalveluihin kohdistuvan remontin, jos haluamme pidemmällä tähtäimellä välttää työn pirstaloitumisen aiheuttavat kielteiset vaikutukset, Palola esittää.

STTK uskoo, että tärkeintä EU:n kehittämisessä on vahvistaa unionin demokratiaa ja tuoda päätöksentekoa lähemmäs kansalaisia.
– Meidän on kyettävä osoittamaan, että EU on yhteinen asia ja sen ytimessä ovat kansalaiset, joilla on aitoja vaikutusmahdollisuuksia. Kansalaisia on kuunneltava, kun ratkomme unionin kilpailukyvyn ja talouden haasteita.

Lue koko Antti Palolan puhe englanniksi

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue