STTK torjuu perustulon, sosiaaliturvan rahoituspohja varmistettava

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili
Perustulo ja sosiaaliturvan uudistaminen

STTK järjesti tänään suurimpien eduskuntapuolueiden vaalipaneelin, jossa pääteema oli sosiaaliturvan uudistaminen. STTK esitteli myös oman mallinsa sosiaaliturvan uudistamiseksi.

STTK:n mielestä sosiaaliturvan kokonaisuudistus on välttämätön, se on saatava vauhtiin seuraavalla vaalikaudella ja uudistusta on vietävä eteenpäin kokonaisuus kerrallaan.
– Keskeinen asia on työn ja työllisyyden edistäminen sekä syrjäytymisen torjunta. STTK:n kannustinmalli keskittyy palvelujärjestelmän ja työttömyyden aikaisen perusturvan uudistamiseen. Parhaiten työllisyyttä ja osallisuutta tehostetaan uudistamalla työllisyyspalveluita, työttömän henkilökohtaisella kohtaamisella sekä vaikuttavilla, yksilölähtöisillä ja oikein kohdennetuilla palveluilla, puheenjohtaja Antti Palola korostaa.

STTK uskoo sanktioiden sijaan kannustavuuteen.
– Työn vastaanottamisen pitää jatkossa olla nykyistä kannattavampaa.

STTK on suhtautunut ennakkoluulottomasti perustulokokeiluun ja kannattanut sen selvitystä, mutta ei usko sillä ratkaistavan työttömyyden aiheuttamia haasteita toimeentulolle.
– Sosiaaliturvajärjestelmän rahoituspohjan kestävyys on varmistettava. Vastikkeeton perustulo ei tästä syystä ole taloudellisesti mahdollista eikä järkevää.

STTK:n edustajiston yhteydessä järjestetyssä vaalipaneelissa keskustelijoina olivat keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni, sisäministeri Kai Mykkänen, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto.

Lisätietoja: Antti Palola, puhelin 040 509 6030

Ajankohtaista

5.12.2025

Ammattiliitto Pro: SASKin rahoitusleikkaukset täysin poliittisia

Lue
5.12.2025

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Yrittäjien eläkkeiden alivakuuttamisen ongelma on kitkettävä

Lue
5.12.2025

Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön

Lue
3.12.2025

SPAL: Säästöt vaarantavat pelastuspalvelujen kehittämisen Keski-Suomessa

Lue
3.12.2025

SuPer: Yksityisen varhaiskasvatuksen elinehto on kilpailukykyiset työehdot

Lue
2.12.2025

Tehy vie Kätilöopiston sairaalan vahingonkorvausjutun korkeimpaan oikeuteen

Lue
2.12.2025

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Työntekijöiden oikeudet historiallisen heikolla tasolla

Lue
2.12.2025

Tehyn talouspulssi –blogisarjassa ekonomisti Anni Marttinen kyseenalaistaa itsestäänselvyyksinä otettuja reunaehtoja ja totuuksia  

Lue