En tiedä johtuuko se iästä vai elämänkokemuksesta, mutta olen viime aikoina oppinut pitämään hiihtämisestä. Kouluaikojen kauhusta, josta ensimmäiseksi mieleeni nousee pettymys, harmi ja jatkuva epäonnistuminen. En koulussa ikinä luottanut siihen, että voisin kehittyä paremmaksi. Muistoihin on jäänyt vain hämärtyvä metsä ja opettajan etääntyvä selkä.
Ikävä kyllä tähän samaan lannistavaan asenteeseen saattaa törmätä työelämässä. Kun olet tehnyt tai ehdottanut jotain uutta monta kertaa ilman positiivista palautetta tai kannustavaa sanaa, luovutat. Miksi edes yrittää?
Luottamus antaa rohkeutta
Pian päättyvä Työelämä 2020 -hanke on kannustanut meitä suomalaisia rakentamaan Suomeen Euroopan parasta työelämää. Hanke perustuu ajatukseen, että tuottavissa työyhteisöissä on luottamuksen ilmapiiri ja siellä panostetaan työntekijöiden hyvinvointiin ja osaamiseen. Kun asiat työyhteisössä ovat hyvin, syntyy uusia ideoita, tuotteet ja palvelut uudistuvat ja toimintatapoja kehitetään. Luottamus antaa rohkeutta kokeilla ja epäonnistua.
Työelämä 2020 julkaisi jokin aika sitten vinkkejä johtamiseen parantamiseksi. Listaa oli tekemässä 70 suomalaista johtajaa. Monet vinkeistä ovat hyvin perinteisiä, kuten tiedonkulun avoimuus, päätöksenteon läpinäkyvyys ja aito mahdollisuus vaikuttaa. Ilahduin, että listalle on nostettu myös tiedon jakamisen tärkeys ja asioiden katseleminen helikopteriperspektiivistä. Etenkin asiantuntijatyössä voi jumiutua liikaa omiin näkökulmiin ja ajatuksiin. Silloin ideat eivät jalostu ja työyhteisössä ei tapahdu yhdessä oppimista.
Kohti uutta ja isompaa ajattelua
Listalla on myös vinkkejä, joiden tavoitteena on viedä suomalaisia johtajia ja työyhteisöjä kohti isompaa ajattelua. Niissä muistutetaan innostuksen, positiivisuuden ja ratkaisukeskeisyyden tärkeydestä. Lisäksi kannustetaan rohkeaan visiointiin, sillä se saa meidät tekemään asioita, joita emme muuten tulisi tehneeksi. – Vaikka sitten nousemaan yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen uudelleen suksille.
Keskinäisen kilpailun sijaan meidän on työyhteisöissä tuettava toisiamme ja iloittava toistemme onnistumisesta.
Oma suosikkini on ehdottomasti tämä: ”Ole läsnä. Tue jokaista yksilöä ja jokaista tiimiä heidän matkallaan.” Tästä voimme varmasti jokainen ottaa kopin – olimme sitten johtajia tai ei. Keskinäisen kilpailun sijaan meidän on työyhteisöissä tuettava toisiamme ja iloittava toistemme onnistumisesta. Ei hylätä kollegaa yksin sinne ladulle. Autetaan mäessä kaatunut takaisin pystyyn, tarjotaan pitovoidetta ja uusi sauva katkenneen tilalle. Ei unohdeta, että kaikilla on työyhteisön menestystarinassa oma tärkeä roolinsa.
Onneksi tässäkin asiassa tulevaisuuden työntekijöillä asiat tuntuvat olevan paremmassa otteessa. Tai ainakin omien lapsieni kokemukset koulussa hiihtämisestä ovat olleet paljon positiivisempia. Ladulle on lähdetty jopa vapaaehtoisesti. Mieleeni ovat hyvin jääneet tyttäreni iloiset sanat ensimmäisten hiihtämiskokemustensa jälkeen.
– Opettaja kehui meitä reippaiksi. Jaksettiin mennä paljon pidemmälle kuin piti, kun odotettiin välillä toisia ja autettiin. Ketään ei jätetty yksin.
Hyvää hiihtolomaa kaikille! Mitä jos edes kokeilisit niitä suksia?
Kirsi Sjöholm
viestintäasiantuntija