Järjestöt: Ensihoidon työturvallisuutta parannettava kansallisella hankkeella

Tehy, Suomen Ensihoitoalan Liitto ja Suomen Palomiesliitto esittävät huolensa ensihoitotyötä tekevien työturvallisuudesta. Järjestöt vaativat vastuuministeriöitä ryhtymään pikaisesti toimenpiteisiin alan työturvallisuuden kehittämiseksi.

Väkivallanuhka ensihoitotehtävissä on lisääntynyt viime vuosina pelastuslaitosten kumppanuusverkoston tilastoinnin mukaan. Suomen Ensihoitoalan Liiton 2018 toteuttamaan kyselyyn vastanneista 377 ensihoitajasta yli 90 prosenttia kertoi kokeneensa työssään uhka- ja väkivaltatilanteita ja joka neljäs oli joutunut pahoinpitelyn kohteeksi. Kyselyssä nousi esiin myös ensihoitajien huoli siitä, ettei heitä kohdanneisiin uhka- ja väkivaltatilanteisiin suhtauduta aina riittävällä vakavuudella.

Uhkatilanteista kärsivät ensihoitotyötä tekevien lisäksi myös autettavat

Kokemukset uhka- ja väkivaltatilanteiden lisääntymisestä ovat erityisen valitettavia, sillä kaikkien ensihoidossa toimivien päämääränä on aina terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen. Lisääntyvät uhkatilanteet ovat yhteiskunnallinen ongelma, josta ensihoitotyötä tekevien lisäksi voi kärsiä myös autettava, mikäli annettu hoito viivästyy uhkatilanteen vuoksi.

Vaadimme toimenpiteitä ensihoidon työturvallisuuden parantamiseksi. Tästä syystä pidämme tärkeänä, että sosiaali- ja terveysministeriö ja sisäministeriö käynnistävät yhteistyössä mahdollisimman pian ensihoidon ja ensivastetoiminnan työturvallisuuden parantamiseen tähtäävän kansallisen hankkeen, jonka tavoitteena on vähentää uhka- ja väkivaltatilanteiden syntymistä sekä edistää alan turvallisuuskulttuuria.

Uhkatilanteissa tärkeintä on ennakointi sekä kyky välttää tilanteen eteneminen fyysiseksi pahoinpitelyksi. Tähän voidaan vaikuttaa esimerkiksi parantamalla asiaan liittyvän koulutuksen yhtenäistä saatavuutta, resursointia sekä kiinnittämällä muilla tavoin valtakunnallista huomiota ensihoitotyötä tekevien henkilöiden uhkatilanteiden tunnistamiseen liittyvien valmiuksien parantamiseen.

Pidämme tärkeänä myös valtakunnallisia sitovia ohjeita henkilökohtaisten turvavarusteiden laatuun ja saatavuuteen sekä selkeämpiä, yhtenäisiä valtakunnallisia toimintamalleja jo tapahtuneiden uhkatilanteiden käsittelyyn eri organisaatioissa.

Myös rikoslain rangaistusasteikolla on merkitystä ensihoitotyön yleisen kunnioituksen ja arvostuksen kannalta. Vaadimme siis lainsäätäjiä arvioimaan myös nykyistä rikoslakia siten, että työturvallisuuden heikkenemiseen vastattaisiin myös lainsäädännöllisin keinoin. Ongelma on maailmanlaajuinen ja siihen on muutamissa muissa maissa jo puututtu. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa säädettiin vuoden 2018 lopulla laki, joka tiukentaa ambulanssi- ja pelastushenkilöstöä kohtaan suunnatusta väkivallasta annettavia rangaistuksia.

Millariikka Rytkönen
Puheenjohtaja
Tehy ry

Juha Hyötyläinen
Puheenjohtaja
Suomen Ensihoitoalan Liitto ry

Kim Nikula
Järjestön johtaja
Suomen Palomiesliitto ry

Lisätietoja:

Suomen Ensihoitoalan Liitto, puheenjohtaja Juha Hyötyläinen, p. 040 187 3564 Suomen Ensihoitoalan Liitto, hallituksen jäsen Erik Lydén, p. 050 526 2800 Suomen Palomiesliitto, järjestön johtaja Kim Nikula, p. 040 716 1805 Suomen Palomiesliitto, edunvalvontajohtaja Pasi Jaakkola, p. 045 854 1989 Tehy, toimialajohtaja Kirsi Sillanpää, p. 040 820 7848 Tehy, tutkimuspäällikkö Juha Kurtti, p. 050 586 9460

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue