Maria Jotuni kirjoitti vuonna 1918 oivaltavan huvinäytelmän ylellisen elämän etsimisestä ja rahan nostamisesta epäjumalaksi, Raamatun kultaiseksi vasikaksi. Kirjoittaessaan Jotuni ei varmaankaan arvannut, että sadan vuoden kuluttua materialismi ja armoton kuluttaminen olisivat elämäämme määrääviä tekijöitä, ja siten ihmiskunta syypää olemassaoloaan uhkaavaan ilmastonmuutokseen.
Kuolleella planeetalla ei ole työpaikkoja -slogan on pikkuhiljaa valkenemassa kovapäisimmillekin. Sitran tilaamassa Gaia Consultingin kustannusselvityksessä todetaan, että pelkästään Suomelle ilmastonmuutoksen kustannukset ovat miljardiluokkaa. Ensimmäiset laskut ovat jo erääntyneet ja näkyvät esimerkiksi terveydenhuollossa ja myrskytuhojen korjauksissa.
Talouskasvu on saavuttanut rajat?
Talouskasvun uudelleen määrittäminen saattaakin olla nyt ajankohtaista. Tilastojen mukaan Euroopassa kasvua on yhä vaikeampi saada aikaiseksi, tuottavuuskäyrät matelevat ja markkinat ovat kyllästetyt erilaisilla kulutushyödykkeillä. Ilmastonmuutoksen hidastaminen ja siihen liittyvä uusi ajattelu, kuten kiertotalous, ovat pulpahtaneet pinnalle. Materialismista on kierrätyksen ja kulutusvastaisuuden myötä tullut vanhanaikaista.
Viimeisten vuosikymmenien aikana bruttokansantuotteesta on tullut paitsi talouskasvun ensisijainen mittari, myös koko talouspolitiikan päätavoite. Se ei ota huomioon sosiaalisia ja ympäristön kärsimiä vaurioita. Kuvaavaa on, että jopa sodankäynti kasvattaa BKT:ta.
Länsimaiden talouskehitys näyttää tulleen jatkuvan kasvun lakipisteeseen, eikä korkeita lukuja ole tulevaisuudessa enää odotettavissa. Perinteisesti hallitukset ovat vastanneet tähän yrittämällä kiihdyttää kasvua lisälainoilla ja tuilla, ympäristösäätelyn heikentämisellä, työaikojen pidentämisellä ja sosiaaliturvan huonontamisella. Erityisesti julkinen sektori on tuntenut terän niskassaan.
OECD on varoittanut hallituksia siitä, että poliitikot luottavat liian paljon bruttokansantuotteen selityskykyyn yhteiskunnan tilasta. Joseph E. Stiglitz:n mukaan teemme sitä, mitä mittaamme. Koska BKT keskittyy vain materiaaliseen hyvinvointiin (siis tuotantoon, ei esimerkiksi terveyteen tai koulutukseen) se johtaa materiaalisen yhteiskunnan luomiseen ja arvoihin.
Kulutusyhteiskunta tuottaa pahoinvointia
Eriarvoisuuden kasvu ja demokratian halveksiminen ovat vahvistuvia ilmiöitä, jotka ovat pitkälti juuri jatkuvan kasvun politiikan seurausta. Hyvinvointi näyttää kasautuvan yhä harvemmille, ja monet ihmiset ovat pudonneet kuluttamisen ja työelämän tehokkuusvaatimusten rattailta. Kansalaiset alkavat olla kyllästyneitä ja pettyneitä poliitikkojen lupauksiin. Tämä näkyy kaduille levinneinä protesteina ja äänestyskäyttäytymisenä monissa Euroopan maissa.
Eurooppa ei tarvitse lisää kasvua, vaan monien tutkijoiden mielestä kiireellistä on nykyisen vaurauden ja hyvinvoinnin reilumpi jakaminen. Kuulemme kaunista litaniaa kestävän kehityksen välttämättömyydestä ja ilmastotoimien kiireellisyydestä. Julkinen puhe käyttää viljalti hämäyssanoja, kuten ”kestävä”, ”vihreä” tai ”osallistava”. Kun pintaa raaputtaa, useimpien päättäjien ykköstavoite näyttää sittenkin yhä olevan talouskasvu. Tämä käy ilmi esimerkiksi hiljattain julkaistussa Suomen Kuvalehden tekemässä puolueiden puheenjohtajien ilmastohaastattelusta.
Kasvun uudelleen määrittely
Muutkin vastarannan kiisket ovat nostaneet päätään. Guardianissa julkaistiin viime syksynä 238 eurooppalaisen akateemisen tutkijan vetoomus. Sen keskeinen viesti on, että Europan unionin ja jäsenmaiden on aloitettava kasvun jälkeisen tulevaisuuden suunnittelu, jossa inhimillinen ja ekologinen hyvinvointi nostetaan mittareina ohi perinteisen bruttokansantuotteen.
Eurooppalaiseen keskusteluun on tuotu kasvun jälkeisen maailman pohtiminen muillakin tavoin. Erilaisia ”vaihtoehto talouskasvulle” -liikkeitä on jo useissa maissa. 2000-luvun lopun degrowth-keskustelut ovat nyt aktivoineet uutta ajattelua ja termejä kuten décroissance, postwachstum, steady-state-talous ja donitsi-talous. Keskeistä näille liikkeille on, että katkaistaan talouden riippuvuussuhde kasvusta, ja teknologiaa käytetään hyvinvoinnin parantamiseen. Kasvulla tarkoitetaan luonnon elinvoimaisuutta ja ihmisten hyvinvointia.
Koneen Säätiö rahoitti Aalto-yliopiston kestävän talouden tutkijan Maria Joutsenvirran ja työryhmän mielenkiintoisen tietokirjahankkeen Talous kasvun jälkeen. Siinä tiivistetään hyvin kasvumantran vahingollisuus.
Ensinnäkin: yhteiskuntamme päätyy umpikujaan, jos talouskasvua ei enää saavuteta. Kasvuttomuus nakertaa pahasti hyvinvointivaltion rahoituspohjaa. Toiseksi: talouskasvun tavoittelu ei tutkimusten mukaan johda kokonaishyvinvoinnin kasvamiseen, koska kasvun mittarina on bruttokansantuote, jossa ei oteta huomioon loppuun kulutettujen työntekijöiden pahoinvoinnin lisääntymistä tai ympäristön rapistumista.
Kolmanneksi: kirjan mukaan talouskasvuun vannovassa yhteiskuntamallissa ei kyetä hyödyntämään vaihtoehtoisia tapoja tuottaa hyvinvointia, koska talouskasvun paradoksaaliseen logiikkaan kuuluu, että kasvua saadaan vain jatkuvalla tehostamisella eli vähemmällä työvoimalla, vaikka samalla tavoitteena olisi työllisyyden lisääminen.
Kasvun on palveltava hyvinvointia
Kasvun tulevaisuudesta olisi keskusteltava aktiivisesti ja erilaisia vaihtoehtomalleja nykyiselle menolle olisi tutkittava ennakkoluulottomasti. Hyvinvointia ja inhimillistä edistystä kuvaavat mittarit olisi saatava tärkeimmäksi osaksi talouspoliittista suunnittelua ja toimenpiteiden evaluaatiota. Kuten eurooppalaiset tutkijat vetoomuksessaan vaativat, Euroopan kasvupaketti olisi muutettava yhteiskunnan vakauden ja hyvinvoinnin paketiksi.
STTK:n tavoite on selkeä: Suomelle on luotava kattava strategia vähähiiliseen yhteiskuntaan siirtymiseksi. Kiertotaloutta ja kestävää kehitystä tulisi edistää riittävin kannustein ja velvoittein. Kestävyyden on ohjattava hallitusohjelman toimenpiteitä, ei päinvastoin.
Ilmastonmuutoksen tuomat haasteet uudenlaisten tuotteiden ja palveluiden luomiselle eivät onnistu, mikäli työvoimalla ei ole mahdollisuuksia jatkuvaan koulutukseen myös työuran aikana. Bruttokansantuote-mittarin rinnalle tarvitaan hyvinvointimittareita, joilla voidaan arvioida kuinka laajalle ja tasaisesti hyvinvointi jakaantuu. Näille hyvinvointimittareille pitää antaa iso painoarvo.
Leila Kurki, asiantuntija, työelämä ja innovaatiot, STTK
***
Mari Pantsar: Työ vuonna 2035 on erilaista – ehkä parempaakin – kuin tänään
Ilmastokestävän talouspolitiikan aika – riittääkö Suomessa työtä ja hyvinvointia 2035?
Ilmastonmuutos ja talous: Kauanko meillä vielä on neljä vuodenaikaa?