Varallisuuserot ovat tärkeämmät kuin tuloerot

Suomessa puhutaan jatkuvasti tuloeroista. Joko siitä näkökulmasta että ne kasvavat jatkuvasti (vaikka ne eivät aina kasva), tai sitten vaaditaan suurempia tuloeroja kannustimien lisäämiseksi.

Varallisuuserot vaikuttavat ihmisen arkeen enemmän tai vähintään yhtä paljon kuin tuloerot.

Sen sijaan varallisuuseroista ei puhuta juuri koskaan. Tätä hämmästelen, koska varallisuuserot vaikuttavat ihmisten elämään huomattavasti enemmän kuin tuloerot.

Varallisuuserot kasvavat selvästi

Varallisuuseroista pitäisi puhua enemmän. Tähän on ainakin kolme syytä.

1. Ansiotuloverotus on progressiivistä. Siten (brutto)tuloeroja tasataan melko voimakkaasti. Pääomatulossakin on kyllä nykyään progressio, mutta se on olemattoman pieni. Pienistä pääomatuloista vero on 30 prosenttia ja vähän isommista 34 prosenttia.

 2. Varallisuuserot todella kasvavat, nopeasti. Sen sijaan tuloerot eivät juuri kasva. Aihetta on selvittänyt muun muassa Tilastokeskuksen Veli-Matti Törmälehto. Varakkaimman 20 prosentin omistus varallisuudesta on kasvanut viimeisen kahden vuosikymmenen aikana alle 60 prosentista yli 65 prosenttiin. Samaan aikaan tuloeroja mittaava gini-kerroin on pysynyt melko vakaana.

3. Varallisuuserot vaikuttavat ihmisen arkeen enemmän tai vähintään yhtä paljon kuin tuloerot. Varallisuusmassalla voi tasata kulutusta yli ajan, eli varallisuus tasaa tulojen muutosta. Lisäksi varallisuus poistaa riskejä. Esimerkiksi auton huolloista tai pienistä kotiremonteista syntyvistä kustannuksista ei tarvitse juuri huolehtia, jos taustalla on riittävästi varallisuutta.

Jotain varallisuuden jakaumasta kertoo, että Törmälehdon selvityksen mukaan (2018) varakkain kymmenesosa omistaa noin 47 prosenttia kaikesta nettovarallisuudesta.

Varallisuuserot

Tuloeroissa jakauma ei ole lainkaan näin jyrkkä. Suurituloisin kymmenes tienaa alle 25 prosenttia bruttotuloista (Tilastokeskus 2016).

Tulo-osuudet ja varallisuuserot

Jotain varallisuuden jakaumasta kertoo, että varakkain kymmenesosa omistaa noin 47 prosenttia kaikesta nettovarallisuudesta. Tuloeroissa jakauma ei ole lainkaan näin jyrkkä.

Näiden syiden valossa yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa voidaan hieman jarruttaa keskustelua tuloeroista ja painottaa varallisuuserojen yhteiskunnallista merkitystä ja kasvua.

Antti Koskela
ekonomisti

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue