Palkansaajien tutkimuslaitoksen alkuvuodesta julkaiseman tutkimuksen mukaan opintotukirajoja voisi nostaa huomattavasti. STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Saana Simonen tarttui asiaan tehokkaasti jo tuolloin. Meikäläinen on keskustelun aallonharjalta auttamattomasti myöhässä, mutta ehkä toisilla kestää vähän kauemmin asioitten sisäistämisessä.
Tutkimuksessa todettiin seuraavaa:
Opintotuen tulorajoja voitaisiin nostaa esimerkiksi 50 prosentilla, jolloin yhdeksän opintotukikuukauden tuloraja olisi 18 000 euroa. Tällaisen muutoksen seurauksena opiskelijat tienaisivat aiempaa enemmän ja julkisyhteisöjen verotulot kasvaisivat. Opintotuen tulorajojen tavoite on, että suurituloisille opiskelijoille ei makseta opintotukea. Samalla nykyiset tulorajat kuitenkin estävät opiskelijoita tienaamasta niin paljon kuin he haluaisivat. Nämä vaikutukset näkyvät selvästi laajassa osassa opiskelijoiden tulojakaumaa.
– Mie olen opiskelija. Oon vielä semmonen nilkki opiskelija, joka kohtuullisen vaivattomasti pyrkii optimoimaan oman tulotasonsa. Optimoinnilla tarkoitan siis sitä, että joka vuosi tähtään tienaamaan hieman alle 12 000 euroa ja nostamaan samaan aikaan opintotukea. Rehellisesti sanottuna: yritän siis saada mahdollisimman paljon rahaa tekemällä myös mahdollisimman vähän töitä.
Tämmöinen kuulostaa aika lailla yhteiskunnan varojen rottailulta ja vähintäänkin kohtuullisen itsekkäältä. Mutta kukapa ei mahdollisuuksien salliessa pyrkisi samaan? Väitän, että jokainen meistä haluaa pärjätä taloudellisesti mahdollisimman hyvin, eivätkä opiskelijat ole tässä asiassa poikkeus.
Kiinnostavaa on kuitenkin se, että julkisessa keskustelussa tuntuu joskus paistavan läpi sellainen ajatus, että opiskelijan itse asiassa kuuluu elää köyhyydessä. On kerrassaan pöyristyttävää, jos opiskelijalla on varaa muuhunkin kuin nuudeleihin. Tai avocadolla höystettyyn leipään, joka on klassikko. Perusteluna tälle ajatusmaailmalle käytetään usein sitä, että työnteko haittaa varmasti opiskelua.
Olen aina tykännyt numeroista ja niiden armottomuudesta. Mielipideasioilla tai “rikkailla” opiskelijoilla ei ole väliä, jos voidaan todeta tietyn asian olevan yhteiskunnalle kiistatta hyväksi. Siksi on hienoa, että tutkimuksessa sanotaan todella täsmällisesti:
”Ottaen huomioon verotulot ja tulonsiirrot tämä vaihtoehto lisäisi julkisyhteisöjen nettotuloja arviolta 5,9 miljoonaa euroa vuodessa.”
Tämä vaihtoehto lisäisi julkisyhteisöjen nettotuloja arviolta 5,9 miljoonaa euroa vuodessa.
Tutkimusdata kuulostaa siis äkkiseltään kohtuullisen win-win-tilanteelta. Valtion kassaan kilisee lisää äyrejä, ja opiskelijoilla on mahdollisuus tienata enemmän valuuttaa. Käytännössä kukaan ei ainakaan häviä. Siitä voi toki keskustella, onko valtion budjettiin lisättävä 5,9 miljoonaa euroa minkään arvoinen summa, mutta minä en suoranaisesti näe tässä mitään ongelmaa.
Henkilökohtainen mielipiteeni on, että opiskelijan tärkein tehtävä on opiskella ja lopulta valmistua. Jos hän siinä opiskelemisen ohessa sattuu tienaamaan rahaa, niin loppujen lopuksi summalla ei ole niinkään väliä. Työssä oppii, rahalla helpottaa arkea ja yhteiskuntakin hyötyy kasvavasta kulutuksesta. Jossain sen rajan on tietenkin lopulta oltava. Opintotuki on tarkoitettu tietenkin tukemaan opiskelua ja 40 000 euroa vuodessa tienaavalle kokoaikaisesti töissä käyvälle se ei välttämättä kuulu.
– Mie olen siitä onnellisessa tilanteessa, että minulla on mahdollisuus tehdä töitä käytännössä niin paljon kuin haluan. Olen kuitenkin opiskelija ja päätehtävänäni on tietenkin opiskella. Kun yhdistetään mahdollisuus ansaita rahaa ja tavoitteet opiskella mahdollisimman tehokkaasti, olen päätynyt kaikkein tehokkaimpaan ratkaisuun. Valtio siis tukee minua juuri sen verran, ettei minun tarvitse työskennellä täysipäiväisesti ja työt tarjoavat hieman näkkileipä-kaurapuuro-vesi -linjaa korkeamman elintason.
Korkeampi tuloraja lisäisi valinnanvapautta ja vähentäisi byrokratiaa
Pitää myös muistaa, että korkeampi tuloraja ei suoraan tarkoita sitä, että jokainen työssä käyvä opiskelija pumppaa välittömästi työtuntinsa maksimiin asti. Kyse on enemmänkin valinnanvapaudesta ja arjen byrokratian helpottamisesta. Lopputuloksena opintoni etenevät aikataulussa, rahaa on tarpeeksi ja opiskelijana jaksan paremmin.
Kyse on enemmänkin valinnanvapaudesta ja arjen byrokratian helpottamisesta. Lopputuloksena opintoni etenevät aikataulussa, rahaa on tarpeeksi ja opiskelijana jaksan paremmin.
Aivan toista oli viime vuoden lopussa, kun talouteni tasapaino järkkyi ja viivästyneen kandidaatin tutkielmani vuoksi jouduin yllättäen ottamaan enemmän työtä tehtäväkseni, jotta tuloni pysyisivät kohtuullisen samalla tasolla. Yllättäen jouduin tekemään sekä enemmän töitä että opiskelemaan nopeammin saadakseni kandidaatin tutkintoni ulos. Tilanteeseen päätymisestä saan syyttää vain itseäni, mutta se alkoi silti hiljalleen käydä jo opiskelijan jaksamisenkin päälle.
Toiseen äärilaitaan heilahdan vuorostani sitten tänä kesänä, kun laskelmointivirheeni ansiosta saan palauttaa Kelalle useita satoja euroja. Tämä nyt on tietenkin vain yhden opiskelijan mielipide, mutta jos tuloraja olisi korkeampi, tokkiinsa voisin rennosti mennä enemmän töihin tai ottaa runsaammin keikkoja. Varsinkin kesällä. Ja olisihan se mukavaa, ettei tarvitsisi miettiä, että meneekö yli ja kuinka lujaa.
Tärkeää on rakentaa sellainen järjestelmä, joka sopii mahdollisimman hyvin mahdollisimman monelle. Kela pitää huolen siitä, että opintotukea ei jaeta, jos opinnot eivät etene. Tuloraja huolehtii siitä, ettei sitä opintotukea nyt ihan joka miljonäärille jaeta. Opiskelija itse huolehtii siitä, miten hän haluaa elämässään asioita painottaa.
Toimeentulon ongelmat eivät ratkea nostamalla tulorajaa, mutta jos lopputuloksena on pari miltsiä valtiolle ja pikkasen paremmin voiva opiskelija, niin eiköhän tämä ole kuitenkin aika hyvä diili.
Samuli Valkama
STTK-Opiskelijoiden varapuheenjohtaja