STTK: Hallituksen työllisyystavoitteen ydin on kestävä talouskasvu

Työllisyys ja talouskasvu

Uuden hallituksen työllisyystavoite on kunnianhimoinen, mutta välttämätön saavuttaa, jotta hyvinvointipalveluiden rahoitus turvataan. Hallitus haluaa työllisten määrän lisääntyvän yhteensä 60 000 henkilöllä ja se on tarkoitus toteuttaa kahdessa vaiheessa sekä työmarkkinajärjestöjen esityksillä että hallituksen muilla toimilla.

STTK:n hallitus keskusteli tänään hallitusohjelman työllisyystavoitteesta ja keinoista siihen pääsemiseksi.
– Tavoitteen saavuttamisen ytimessä on kestävä talouskasvu. Jos talous kehittyy myönteisesti, 75 prosentin työllisyystavoite ei ole mahdoton. Suomen taloutta heiluttavat aina myös euroalueen ja maailman talouden tuulet, jotka viime vuosina ovat olleet osin arvaamattomia ja voivat nopeastikin muuttaa talouskehitystä. Talouskasvua ei myöskään pidä tavoitella ilman, että sen ilmastovaikutukset ja oikeudenmukainen siirtymä kestävää taloutta kohti otetaan huomioon, puheenjohtaja Antti Palola toteaa.

STTK korostaa, että työllisyysasteen nostamisessa ei voida tuijottaa vain prosentteja.
– Myös työelämän ja työpaikkojen laatua on työurien pidentämiseksi parannettava.

Työllisyystoimenpiteiden ytimessä on oltava panostukset aktiiviseen työvoimapolitiikkaan ja työllisyyspalveluiden tehostaminen.

Kotimaisten työllisyystoimenpiteiden ytimessä on STTK:n mielestä oltava ennen kaikkea panostukset aktiiviseen työvoimapolitiikkaan ja työllisyyspalveluiden tehostaminen.
– Resursseja on vahvistettava vastaamaan pohjoismaista tasoa ja ne on kohdennettava oikein. Erityistä huomiota tarvitsevat vaikeasti työllistyvät kuten ikääntyvät ja nuoret työntekijät, pitkäaikaistyöttömät, maahanmuuttajat ja osatyökykyiset. Palkkatuen käyttöä on lisättävä ja samalla karsittava sen käyttöön liittyvää tarpeetonta byrokratiaa, Palola korostaa.

Suomea vaivaa kahtalainen kohtaanto-ongelma: työvoima ei liiku eikä työ aina kohtaa osaavaa tekijää.
– Työvoiman liikkuvuutta voidaan lisätä esimerkiksi kasvattamalla työmatkoihin kohdistettavaa verovähennystä määräajaksi. Muutosturvaa on parannettava muun muassa vahvistamalla irtisanottujen ja työttömien mahdollisuuksia parantaa osaamistaan. Työssäolevien osaamisvajeen parantamiseksi tarvitaan työn ohessa tapahtuvaa taitojen syventämistä ja laajentamista.

Suomalaisia syntyy kovin vähän, ja toisessa päässä väestö ikääntyy. Tämä on haaste, joka ei ratkea taikatempuilla eikä nopeasti.
– Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa. Osaavien ja ammattitaitoisten työntekijöiden työperäisen maahanmuuton vahvistaminen ja lisääminen on STTK:n mielestä tärkeää, puheenjohtaja Antti Palola esittää.

***

STTK kiittää hallitusohjelman tavoitteita työllisyyden ja ilmastopolitiikan vahvistamiseksi

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue