Ilmastohuuto – #NytOnAika

Ilmastohuuto

Perjantaina 27.9.2019 oli kansainvälinen ilmastolakkopäivä. Myös STTK haastettiin mukaan lakkopäivään . Muutama meistä olikin eduskuntatalolla tukemassa lakkoilijoiden pyrkimyksiä ja mukana 16 000 muun kanssa ilmastohuudossa.

Ilmastokriisi on selätettävä

Palkansaajien keskusjärjestönä keinomme ilmastokriisin selättämiseen on aktiivinen vaikuttaminen poliittisiin päättäjiin ja oman porukan haastaminen pohtimaan omia päästövähennyksiä ammattiliittojen toiminnassa. STTK:n toimisto on yhtenä ensimmäisistä järjestöistä myös laskenut oman toimistonsa hiilijalanjäljen viime vuodesta alkaen ja kehitämme jatkuvasti sisäistä toimintaamme, jotta se pienentyisi entisestään.

Ilmastokriisi vie työpaikat

Yksinkertainen totuus on, että kuolleella planeetalla ei ole työntekijöitä eikä työpaikkoja. Suomen hallituksen tavoite saavuttaa hiilineutraalisuus vuoteen 2035 mennessä on kannatettava. Ilmastokriisi edellyttää nopeita ja vaikuttavia toimenpiteitä. On saatava aikaiseksi niin päästövähennyksiä kuin kasvatettava hiilinieluja.

Oma panoksemme on loppuvuodesta julkaistava STTK:n ilmastolinjaus, joka tuo useita ehdotuksia hiilineutraalin tilan saavuttamiseksi. Linjauksen lähtökohtana on työelämän reilu siirtymä kestävään työhön. Työllisyyden ja työpaikoilla tarvittavan osaamisen rooli ilmastopolitiikassa on jäänyt tähän mennessä muiden ilmastotoimien jalkoihin, joten se tulee nyt nostaa kehittämisen kärkeen.

Organisaatioiden vastuullisuus ja oma toiminta ilmastokriisin ehkäisyssä ja sopeutumisessa ovat koko Suomen tavoitteiden kannalta keskeisiä. Palkansaajat ovat valmiita isoihinkin toimenpiteisiin, jos ne toteutetaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden pohjalta.

Teollisuuden vähähiilisyyden tiekartta

Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt teollisuuden toimialaa kokevan vuoropuhelun vähähiilisyyden tiekartoista. Rakentava vuoropuhelu eri toimijoiden välillä on ensiarvoisen tärkeää, sillä on meidän kaikkien etu, että alan toimenpiteet koetaan myös oikeutetuiksi.

Ilmastokriisi koskettaa globaalisti

Yhteiskuntavaikuttamista voi tehdä monella tapaa. Kansainvälisenä ilmastolakkopäivänä  Tammi lahjoitti kansanedustajille teoksen Sydämen asioita – Perhe ja planeetta kriisissä. Kirjan on kirjoittanut nuori ilmastovaikuttaja Greta Thunberg yhdessä perheensä kanssa.

Greta Thunbergin sinnikäs yhden nuoren protesti on paisunut globaaliliikkeeksi, joka saavutti yhden lakipisteensä, kun ilmastolakkoviikon (20.-27.9.2019) saldoksi saatiin 7,6 miljoonaa lakkoilijaa, yli 6000 tapahtumaa, 185 maan osallistuminen, 73 ammattiyhdistysliittoa, yli 3000 yritystä ja 820 muuta organisaatiota. Ehkä tämä saa päättäjät nyt kiinnostumaan aiempaa enemmän ilmastoteoista puheiden sijaan.

Leila Kurki, STTK asiantuntija, työelämä ja innovaatiot

Alla linkkejä viimeisimpiin blogeihini aiheesta:

Greta ja keltaliivit

Ilmastonmuutos ja talous: Kultaisen vasikan aika on ohi

Ilmastonmuutoksen velkakello tikittää

Edessä on siirtyminen uuteen talousjärjestelmään – kiertotalouteen

Palkansaajakeskusjärjestöt: Katowicessa sovitut ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen pelisäännöt rakentavat oikeudenmukaista siirtymää

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue