– Blokkipolitiikka on ollut Ruotsille tuhoisaa, Ruotsin uusi työmarkkinaministeri Eva Nordmark kertoo

Ruotsin työnvälitys, Työministeri Eva Nordmark

– Pöydälläni on monia haastavia tehtäviä, Ruotsin uusi työmarkkinaministeri Eva Nordmark tunnustaa. Hän jätti hiljalleen tehtävänsä ay-keskusjärjestön TCO:n puheenjohtajana palatakseen politiikkaan.

1990-luvulla Eva Nordmark oli hyvin nuori demarikansanedustaja. Hän lähti kuitenkin puolueesta 20 vuotta sitten aloittaakseen uransa poliittisesti sitoutumattomassa toimihenkilöliikkeessä.
– Ainoa mandaattini tulee liiton jäseniltä, hän totesi vuonna 2011 tavoitellessaan STTK:n ruotsalaisen sisarjärjestön TCO:n puheenjohtajapestiä.

Nyt hän palaa politiikkaan aikana, jolloin punavihreät ministerit johtavat hallituskoalitiota – asia, joka on hiertänyt monia pitkän linjan sosiaalidemokraatteja ja johtanut vahvoihin protesteihin ay-liikkeen riveissä.

– En ole piilotellut sitä, että olen TCO:n puheenjohtajana suhtautunut kriittisesti työoikeudellisia muutoksia kohtaan, työmarkkinaministeri Eva Nordmark sanoo STTK:lle antamassaan haastattelussa.

Ruotsia johtaa tammikuusta lähtien punavihreä hallitus keskustan ja liberaalien tuella. Kerätäkseen riittävän suuren hallituspohjan pääministeri Stefan Löfven hyväksyi pitkälle meneviä kompromisseja kahden suhteellisen pienen porvaripuolueen kanssa. Sopimus hallitusyhteistyöstä – niin sanottu tammikuun sopimus – pitää sisällään muun muassa työnvälitysuudistuksen, muutokset työttömyysvakuutukseen sekä työoikeudellisia muutoksia. Nämä ovat sosiaalidemokraateille vaikeita kysymyksiä.

– Kun halukkuuttani ryhtyä työmarkkinaministeriksi kysyttiin, kävin huolella läpi tammikuussa solmitun sopimuksen. Mietin kritiikkiä, jota olin esittänyt sopimusta kohtaan ja pohdin, olisinko valmis kantamaan siitä vastuun.

Tammikuun sopimuksen hyvä puoli on Nordmarkin mukaan se, että sen taa on saatu puolueita molemmista blokeista. Ruotsin politiikkaa on vuosia leimannut kamppailu äänistä punavihreän blokin ja porvarillisten puolueiden välillä.

– Blokkipolitiikka on ollut Ruotsille tuhoisaa. Tarvitsemme lisää kompromisseja ja blokit ylittävää yhteistyötä. Tammikuun sopimus koostuu kompromisseista.

– Blokkipolitiikka on ollut Ruotsille tuhoisaa. Tarvitsemme lisää kompromisseja ja blokit ylittävää yhteistyötä. Tammikuun sopimus koostuu kompromisseista.

Eva Nordmark pohti kaksi päivää, ennen kuin hän vastasi kyllä Stefan Löfvenille.

– Halusin yrittää kantaa vastuun näistä kompromisseista.

Eva Nordmark näkee työmarkkinaministerin tehtävän myös jännittävänä haasteena.

– Olen todella kiinnostunut työelämä- ja työmarkkinakysymyksistä. Minua kiinnostaa vaihtaa suuntaa työuran aikana ja hyödyntää niitä mahdollisuuksia, joita tekninen kehitys ja vihreä yhteiskuntamuutos vaativat.

– Loppupeleissä kyse on työpaikoista – siitä, että yksilö voi elättää itsensä ja perheensä sekä viihtyä, kokea työn iloa ja kehittyä.

Työnvälitysuudistus jakaa mielipiteitä

Yksi vaikeimmista kysymyksistä, jonka hänen edeltäjänsä Ylva Johansson jätti uuden ministerin hoidettavaksi lähtiessään Brysseliin EU-komissaariksi, oli työnvälitysuudistus.

Jatkossa palvelut, joissa työnhakijat ja työnantajat saatetaan yhteen, siirtyvät kokonaan yksityisille toimijoille.

Uudistus alkoi kivuliaasti niille kymmenelle tuhannelle henkilölle, jotka olivat töissä Ruotsin julkisessa työnvälityksessä. Heistä 4 500 sai heti aluksi irtisanomisvaroituksen. Uudistuksen myötä 130 työnvälitystoimistoa ympäri maata tullaan sulkemaan.

Eva Nordmark on varovainen kommentoidessaan työnvälitysuudistusta, johon liittyy myös uuden pääjohtajan valinta. Työnvälityksen nykyisen pääjohtajan toimikausi päättyy ensi vuoden maaliskuussa.

– Työnvälitys raportoi minulle kuukauden päästä niistä tehtävistä, jotka hallitus tulevassa uudistuksessa on sille asettanut. Nämä asiat ovat minulle tärkeitä. Lisäksi tulen olemaan keskeisesti mukana uuden pääjohtajan rekrytoinnissa.

Uudesta työnvälityksestä tulee koordinoiva ja valvova viranomainen, joka tekee työmarkkinaennusteita. Julkinen työnvälitys tulee myös tekemään yhteistyötä kuntien kanssa paikallisissa työmarkkinakysymyksissä.

Julkinen työnvälitys hoitaa myös jatkossa työttömien työnhakijoiden kirjaamisen ja valvonnan.

Julkinen työnvälitys hoitaa myös jatkossa työttömien työnhakijoiden kirjaamisen ja valvonnan. Lisäksi se tekee päätökset siitä, ketkä tarvitsevat erityistä tukea.

Julkinen työnvälitys tulee myös tekemään hankintoja, sertifioimaan ja valvomaan niitä satoja yksityisiä toimijoita, jotka tästä lähtien auttavat työnhakijoita löytämään avoimia työpaikkoja

Kun Eva Nordmark toimi TCO:n puheenjohtajana, keskusjärjestö oli hyvin kriittinen työnvälityksen uudistussuunnitelmia kohtaan. Järjestö totesi muun muassa, että tutkimustieto ei tue riittävästi sitä, että työnvälityksen yksityistäminen olisi kustannustehokkaampaa tai että se toisi lisää työpaikkoja. Järjestö totesi myös, että voidaan korkeintaan todeta, että ulkopuolisten palveluntarjoajien palvelut eivät ole heikompilaatuisempia kuin julkisen puolen tuottamat palvelut.

Miksi yksityiset toimijat onnistuisivat paremmin verrattuna nykyiseen työnvälitykseen?

− Meillä on jo nyt yksityisiä toimijoita, joista moni tekee hyvää tulosta. Sellaisia toimijoita tulee lisää. Olemme lisänneet varoja, jotta työnvälityspalveluita voidaan kehittää, Eva Nordmark sanoo.

Toinen ajankohtainen asia on työoikeuden muutos. Hallitus kaaveilee lisää mahdollisuuksia tehdä poikkeuksia irtisanomisten yhteydessä. Myös yritysten irtisanomisiin liittyviä kustannuksia tullaan alentamaan.

Irtisanomistilanteiden perussääntö on, että viimeiseksi palkattu työntekijä irtisanotaan ensin. Pienemmillä työpaikoilla, joissa työntekijöitä on korkeintaan kymmenen, työnantaja voi tehdä kaksi poikkeusta tästä säännöstä. Monilla työpaikoilla on myös käytössä lista, joissa paikallinen ay-järjestö ja työnantaja sopivat toisesta irtisanomisjärjestyksestä kuin mitä laki edellyttää.

Tammikuun sopimuksessa on työoikeuteen liittyvä ehto. Jos työmarkkinaosapuolet pääsevät itse sopuun muutoksista, jotka ovat linjassa puolueiden tavoitteiden kanssa, heidän ehdotuksensa toteutetaan. Aiheesta tehdään parhaillaan selvitys, jonka tulokset julkistetaan ensi kevään. Se luo painetta työmarkkinaosapuolille.

– Toivon paljon työmarkkinaosapuolten työltä ja luotan käynnissä olevaan selvitykseen, Eva Nordmark sanoo.

Onko toiveena osapuolten voivan itse ratkaista asia, jotta hallituksen ei tarvitse puuttua siihen?

– On tärkeää, että kyse ei ole vain irtisanomisjärjestyksestä, vaan myös siitä, miten palkansaajien mahdollisuuksia kehittää osaamistaan parannetaan. Kyse on ennen kaikkea tasapainon ylläpitämisestä Ruotsin työmarkkinaosapuolten välillä.

Eva Nordmark toistaa, että hän toivoo ehdotusta osapuolilta.

– Muussa tapauksessa meillä on selvitys, jota toteutetaan selkein toimeksiannoin.

Ruotsissa ei ole perinteitä kolmikantaneuvotteluille hallituksen, palkansaajajärjestöjen ja työnantajien välillä. Työmarkkinoita ohjaavat ensisijaisesti sopimukset, joista neuvottelevat palkansaajaosapuoli ja työnantajat yhdessä. Hallitus tekee toki luottamuksellista yhteistyötä työmarkkinaosapuolten kanssa, mutta karkea jako valtion ja työmarkkinajärjestöjen välillä on yleensä pitävä.

Sen sijaan hallitus on useasti luonut työmarkkinaosapuolille painetta sopia edotuksista esittämällä suunnitelmia mahdollisista lainsäädäntöuudistuksista.

Entisen kollegan sanoin Eva Nordmark on ruotsidemokraatteja lukuun ottamatta kaikkien politiikkaan osallistuvien ystävä. Hänellä on myös hyvät välit työnantajiin ja elinkeinoelämään.

Itse hän sanoo STTK:lle:

– Minulla on hyviä odotuksia sen osalta, mitä tulee työmarkkinoiden kehittämiseen myönteisellä tavalla yhdessä muiden puolueiden ja työmarkkinoiden vahvojen toimijoiden kanssa.

Teksti: Carl von Scheele
Käännös: Maria Svanström

***

– Blockpolitiken har varit förödande för Sverige, säger Sveriges nye arbetsmarknadsminister Eva Nordmark

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue