Suomi maksoi viime vuonna palkkatukea 240 miljoonaa euroa. Edellisessä blogissani laskin, että keskimääräinen pohjoismainen taso edellyttää palkkatuen lisäämistä 420 miljoonalla eurolla – eli lähes tuen kolminkertaistamista. Arvioin, että tämä kasvattaisi työllisyyttä noin 44 000 henkilöllä.
Hintalappuna 420 miljoonaa euroa 44 000 työllisestä kuulostaa suurelta. Se vastaisi yksinään jo kolmasosaa Suomen hallituksen päättämistä pysyvistä menolisäyksistä. Palkkatuki kuitenkin vähentää työttömyyskorvausten määrää ja lisää verotuloja. Kun nämä vaikutukset otetaan huomioon, mikä on pohjoismaisen palkkatuen todellinen hintalappu?
Palkkatuen korottaminen maksaa 420 miljoonaa euroa, mutta tuottaa 1,2 miljardia euroa.
Palkkatuen kustannusvaikutusta voi lähestyä niin, että yksi prosenttiyksikkö työllisyysasteessa vastaa noin 35 000 työllistä. Tällöin palkkatuen aikaansaama työllisyyden kasvu 44 000 henkilöllä tarkoittaa työllisyysasteen nousua 1,2 prosenttiyksiköllä.
Valtiovarainministeriö on puolestaan arvioinut, että yhden prosenttiyksikön nousu työllisyysasteessa vastaa julkisen talouden vahvistumista miljardilla eurolla. Soveltaen samaa kaavaa 1,2 prosenttiyksikön nousu työllisyysasteessa (44 000 työllistä) tarkoittaa 1,2 miljardia euroa lisää rahaa julkiselle sektorille.
Lopuksi tuotoista täytyy vähentää kustannukset, jotta todellinen hintalappu julkiselle taloudelle selviää. Palkkatuen nostaminen pohjoismaiselle tasolle tuottaisi julkiselle sektorille 1,2 miljardia euroa, mutta samalla palkkatuettu työllistäminen maksaa 420 miljoonaa euroa. Erotuksena saadaan tulos, että pohjoismainen palkkatuki ei maksaisi julkiselle sektorille mitään vaan tuottaisi 780 miljoonaa euroa.
Näiden lukujen valossa on hankala löytää syitä, miksi Suomi ei tavoittelisi pohjoismaista palkkatukitasoa. Ei liene sattumaa, että Ruotsissa palkkatukimenot ovat Suomeen verrattuna viisinkertaiset, mutta julkinen talous on ylijäämäinen. Palkkatuki pitäisikin nähdä tuottavana sijoituksena, ei kustannuseränä.
Vaikka laskelma on vain suuntaa antava, se osoittaa, että työllisyys- ja kustannusvaikutukset voivat poiketa hyvin merkittävästikin ja silti palkkatuen lisääminen pikemmin tuottaisi kuin maksaisi julkiselle sektorille.
Ruotsissa subjektiivinen oikeus tehnyt palkkatuesta houkuttelevan
Osittain Suomen alhainen palkkatukitaso johtuu määrärahojen puutteesta, mutta myös heikosta houkuttelevuudesta ja byrokratiasta. Yrityksille suunnattuja palkkatukirahoja on jäänyt jopa käyttämättä.
Suomessa palkkatuki on selektiivinen, kun taas Ruotsissa subjektiivinen. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa palkkatuen myöntäminen vaatii aina tilannekohtaista harkintaa. Ruotsissa palkkatukea saavat kaikki määrätyt kriteerit täyttävät työnantajat, jotka sitä hakevat.
Ruotsalainen käytäntö selkiyttäisi tilannetta sekä työantajien että työnhakijoiden näkökulmasta, koska molemmat osapuolet tietäisivät etukäteen, ovatko oikeutettuja palkkatukeen. Ruotsin palkkatukimallista olisi syytä kopioida ainakin ennakkopäätöskäytäntö osaksi suomalaista järjestelmää.
Ruotsissa subjektiivinen oikeus palkkatukeen mahdollistaa myös korkeampien korvausasteiden käyttämisen. EU:n ryhmäpoikkeusasetus asettaa ylärajat selektiivisen palkkatuen käytölle yrityksissä, koska tällöin se voidaan tulkita yritystueksi. Jos palkkatukeen on subjektiivinen oikeus, samaa ongelmaa ei synny.
Palkkatuen muuttaminen selektiivisestä subjektiiviseksi oikeudeksi voisi tehokkaasti parantaa palkkatuen houkuttelevuutta myös Suomessa.
***
STTK:n hallitus: Palkkatuki ja työvoimapalvelut nostettava muiden pohjoismaiden tasolle