Ammattiliitto Jytyn jäsenet menevät lakkoon Arkeassa keskiviikkona 6. marraskuuta

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty aloittaa lakon Arkea Oy:ssä. Kolme päivää kestävä lakko alkaa keskiviikkona 6. marraskuuta ja päättyy perjantaina 8. marraskuuta. Lakko koskee kaikkea Jytyn jäsenten Arkeassa tekemää työtä.

Jytyyn kuuluvat työntekijät eivät siis tee työvuoroja, jotka alkavat keskiviikkona 6. marraskuuta, torstaina 7. marraskuuta ja perjantaina 8. marraskuuta. Lakkoa rajataan niin, että se ei vaaranna kenenkään henkeä, turvallisuutta tai omaisuutta.

Työtaistelulla Jyty puolustaa kuntien omistamissa yhtiöissä noudatettavaa Avainta ry:n työehtosopimusta, joka noudattelee vastaavaa kunta-alan sopimusta.
– Emme voi hyväksyä keskeisten työehtojen polkemista Avaintes-työehtosopimusta vaihtamalla tai heikentämällä, Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki korostaa.

Ammattiliitto Jyty ja JHL ovat yhdessä neuvotelleet Turun kaupungin 98-prosenttisesti omistaman Arkea Oy:n kanssa 14. lokakuuta alkaen, mutta näkemykset ovat niin kaukana toisistaan, että sopimukseen pääseminen vaikuttaa mahdottomalta.

Sopimusshoppailu tiputtaisi jo ennestään pienipalkkaisten työntekijöiden kokonaisansioita noin 15-30 prosenttia. Esimerkiksi siivoojan peruspalkka Arkeassa on nykyisellään 1774,28 euroa.

Jatkotoimista Jyty päättää myöhemmin.

Lisätietoja medialle:
Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi

Lisätietoja Arkean jytyläisille jäsenille:
Kimmo Hollmén
Alueasiamies, Jytyn Turun toimipiste
puh. 040 556 1809, kimmo.hollmen@jytyliitto.fi

Pekka Laukkanen
Suunnittelija
puh. 040 575 9565, pekka.laukkanen@jytyliitto.fi

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien ja seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä 84 % on naisia. Jyty on STTK:n jäsenjärjestö ja Suomen vanhin kunta-alan liitto.

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue