Perhevapaiden kustannukset ovat alentuneet

Kirjoittaja:

Seppo Nevalainen

ekonomisti

Profiili
Isä ja rattaissa istuva lapsi

Kolmikantainen työryhmä valmistelee parhaillaan perhevapaauudistusta hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti. Uudistuksessa on tavoitteena, että perhevapaat ja hoitovastuu jakautuvat tasaisemmin molempien vanhempien kesken, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo työelämässä lisääntyvät ja palkkaerot kaventuvat sukupuolten välillä. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että isät käyttäisivät nykyistä enemmän vanhempainvapaita, jolloin hoitovastuu lapsista jakautuisi tasaisemmin miesten ja naisten välillä.

Vanhempainvapaiden kustannukset laskeneet

Työnantajat usein vastustavat sellaisia uudistuksia, joihin kuluu enemmän rahaa. Näin on myös perhevapaiden uudistamisen kohdalla, johon ei siis saisi kulua nykyistä enemmän rahaa. Mutta mihin ajankohtaan uudistuksen kustannuksia tulisi verrata, viime vuoteen vai esimerkiksi 5 vuoden takaiseen tilanteeseen? Vanhempainvapaiden kustannukset ovat nimittäin alentuneet jo monen vuoden ajan. Tämä johtuu pääosin syntyvyyden alenemisesta. Koska lapsia syntyy vähemmän, niin vanhempainpäivärahojen saajiakin on vähemmän. Syntyvyys on alentunut tällä vuosikymmenellä 60 000:sta noin 45 000:een eli noin 25 %.

Vanhempainpäivärahojen kustannukset

Yhteiskunnan kannalta syntyvyyden aleneminen ei ole toivottava asia, koska tasasuuruiset ikäluokat turvaavat työvoiman saannin ja sosiaaliturvajärjestelmän kestävyyden eläkkeiden osalta. Sairausvakuutusjärjestelmän kannalta pienempi lasten lukumäärä johtaa siihen, että vanhempainpäivärahoihin kuluu vähemmän rahaa. Kun vielä vuonna 2015 vanhempainpäivärahoja maksettiin 1050 miljoonaa, niin tänä vuonna tarvittaneen enää noin 880 miljoonaa. Kustannukset ovat siis alentuneet 170 miljoonalla muutamassa vuodessa eli noin 16 %.

Vanhempainpäivärahojen kustannukset rahoitetaan työnantajien ja vakuutettujen sairausvakuutuksen työtulovakuutuksen maksuilla. Vakuutetut maksavat karkeasti puolet ja työnantajat toisen puolen järjestelmän kustannuksista. Kun vanhempainvapaajärjestelmää uudistetaan, on todennäköistä, että vanhempainrahoihin käytettävät kustannukset kasvavat. Nyt kustannusten lisääntyminen ei ole ongelma, koska järjestelmän kulut ovat jo pitkään alentuneet ja alentuvat edelleen syntyvyyden laskun seurauksena.

Kaikista maksetuista vanhempainpäivärahoista isien osuus on noin 10 %

Tasa-arvoisemmassa perhevapaajärjestelmässä isät käyttäisivät nykyistä enemmän oikeuttaan vanhempainvapaisiin. Kaikista maksetuista vanhempainpäivärahoista isien osuus on noin 10 %. Isät pitävät keskimäärin 6 viikkoa isyys- ja vanhempainvapaita ja joka neljäs isä ei käytä oikeuttaan lainkaan. Ns. itsenäistä isyysvapaata käyttää n. 45 % isistä, jolloin isä on lapsen kanssa kotona ja äiti töissä. Myönteistä on, että tämä osuus on kasvanut viime vuosina.

Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että vanhempainvapaat jakautuisivat tasaisesti miesten ja naisten välillä. Pelkästään isille kiintiöidyn osuuden lisääminen vanhempainvapaista lisää tutkimusten mukaan miesten osuutta vanhempainvapaiden käytöstä. Tähän varmaan tullaan kiinnittämään huomiota myös perhevapaauudistuksessa.

Seppo Nevalainen
ekonomisti

***

STTK: Perhevapaauudistuksessa on kyse myös miesten tasa-arvosta

Voisivatko erot miesten ja naisten koulutustasossa heijastua syntyvyyteen?

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue