Elin lapsuuteni Armonkalliolla, Tampereen keskustan kupeessa. Pienellä asuinalueella oli pääasiassa kerrostaloja, ja toisella puolella siinsi Näsijärvi. Jokaisessa talossa asui lapsia, useissa monia. Jos Yläpuistossa ei ollut seuraa, Alapuistosta sitä löytyi. Kotona ei ollut mitään niin kiinnostavaa, varsinkaan pelikonsoleita tai tietokoneita, että ne olisivat saaneet pysymään seinien sisällä. Juoksimme yleensä aamusta iltaan ulkona, kesät ja talvet.
Nykyään Armonkalliolla ei juuri lapsia asu. Huoneistot ovat perheille liian pieniä, mutta myös liian kalliita. Alue on erityisesti opiskelijoiden mieleen. Kotona on niin paljon kaikkea kiinnostavaa, ettei juuri kukaan liiku ulkona.
Suomalainen syntyvyys on ollut laskussa pitkään. 1980-luvun lapsirikas ympäristö, jota itse muistelen, olisi ollut 1940-luvun puolivälissä syntyneen mielestä syntyvyydeltään romahtanut. Kaikki on suhteellista. Siitä huolimatta tiedämme, että erityisesti viime vuosina suomalaisten halu perustaa perheitä on radikaalisti heikentynyt.
Mikäli syntyvyyttä vauhdittamaan tarjoaa ratkaisuksi ainoastaan lisää perhe-etuuksia, ei ole ymmärtänyt oleellista kulttuurin muutosta. Nuoruus kestää nykyään paljon kauemmin kuin ennen, eikä tuohon ajanjaksoon monestikaan kuulu lapset. Elämä tuntuu usein riittävältä ja täydeltä ilman lapsia. Tai sitten on vain tarve mennä, kokea ja nähdä, ilman jälkikasvua. Toisaalta samaan aikaan nuorten aikuisten kokema merkityksellisyyden tunteen väheneminen ja mielenterveysongelmat ovat vahvassa kasvussa.
Valitettavasti biologiamme ei seuraa kulttuurin muutoksia, mikä aiheuttaa etenkin monille naisille surua, kun lisääntyminen ei onnistu, ainakaan helposti, enää myöhemmin.
Vuosikausia syntyvyyden heikkenemisestä keskusteltaessa huomio kiinnittyi naisiin, etenkin korkeakoulutettuihin. Esitettiin, usein syyllistäen, että uraan ja työelämään keskittyneet naiset eivät tee lapsia. Uudet selvitykset kuitenkin osoittavat, että haaste on erityisen suuri toisaalla: vähemmän koulutetut ihmiset jättävät perheitä perustamatta. Etenkin heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevat miehet jäävät lapsettomiksi.
Sukupuolierot ovat edelleen vallitsevia. Hyvässä työmarkkina-asemassa olevat, erityisesti koulutetut ja hyväosaiset miehet, ovat todennäköisimmin isejä. Nainen voi edelleen paljon hyväksyttävämmin olla ”pelkkä” äiti.
Toisaalta tietyt poliittiset voimat haluavat suitsia myös äitejä pois kotoa, syystä tai toisesta. Usein tämä onkin taloudellisesti kannatettavaa, sillä pitkä kotona viihtyminen lasten kanssa heikentää merkittävällä tavalla naisen työmarkkina-asemaa, ansioita ja esimerkiksi tulevaa eläkettä.
Poliitikkojen vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset
Kaunis tavoitteemme tulisi tietysti olla, että lapsia syntyisi onnellisiin ja hyvävointisiin perheisiin. Valitettavasti tältäkin osin todellisuus on karumpi, erityisesti lastensuojelua tarkastellen.
Naapurimaamme Viro on onnistunut nostamaan hyvin huolestuttavat syntyvyyslukunsa ylös merkittävällä etuuksien parantamisella. Samalla Suomessa asuvien virolaisten virta takaisin kotimaahan on voimistunut.
Perhe tarvitsee puolustajan yksilöiden aikakaudella.
Myös Suomessa niin omalla puolueellani kuin kaikilla muillakin on paljon konkreettisia ehdotuksia siihen, miten syntyvyyttä mahdollisesti voitaisiin saada nostettua. Poliitikkojen vaikutusmahdollisuudet ovat nähdäkseni kuitenkin hyvin rajalliset. Nuorten aikuisten motiiveihin, haluihin, uskallukseen ja tarpeisiin liittyy paljon asioita, jotka eivät ole tiivistettävissä lainsäädäntöön tai etuuksien muuttamiseen – vaikka niitäkin tarvitaan.
Mielestäni perhe tarvitsee puolustajan yksilöiden aikakaudella. Olen huolissani lasten kustannuksella tehtävistä ratkaisuista. Tällaisia ovat esimerkiksi hyvinvointijärjestelmän rapauttaminen ja kaiken arvioiminen välittömien taloudellisten seurausten suhteen.
Hyvin usein tuntuu, että perheen perustaminen on patologisoitu – korvatulehduksia, automarketissa käymistä ja huolella rakennetun aikuisen identiteetin vähittäistä rapautumista. Puhumattakaan naisen kohtalonomaisesta työmarkkina-aseman heikentymisestä. Mutta eihän se niin ole.
Lapset eivät ole mikään elämän uhraus. Saatte haukkua konservatiiviksi, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että lapset ovat parasta, mitä ihmiselle voi tapahtua. Niin arvoissani kuin konkreettisissa valinnoissanikin lapset ovat aina menneet muun edelle.
Myönnän auliisti, että en itse koskaan voisi viedä omaa liian pientä lastani päiväkotiin, jotta ”työllisyys paranisi”. En myöskään lopettaisi imettämistä liian aikaisin ja antaisi paikkaani isälle, jotta ”tasa-arvo toteutuisi”. Ymmärrän, että vuosien kotona olemisellani on ollut vaikutuksensa uraani – keskimäärin naisten kohdalla varmasti vielä enemmän kuin itselläni – mutta suoraan sanoen en piittaa siitä. Mikään ei voi olla tärkeämpää kuin lapseni ja heidän hyvinvointinsa.
Vastustan tavallisen perhe-elämän patologisoimista. Keskustelisimmeko välillä vaikka siitä, mitä hyviä muutoksia äitiys tuo naiselle?
En myöskään näe miehiä ja naisia toistensa kilpailijoina, kuten yleinen yhteiskunnallinen narratiivimme. Ei vanhempien pidä kotona joutua kisaamaan keskenään siitä, kuka ”saa” mennä töihin ja kuka ”joutuu” jäämään lasten kanssa. Eivät asiat tietenkään aina yksinkertaisia ole, mutta kannatan silti arkijärkeä ja vastustan tavallisen perhe-elämän patologisoimista.
Keskustelisimmeko välillä vaikka siitä, mitä hyviä muutoksia äitiys tuo naiselle? En tarkoita, että kaikkien pitäisi olla kanssani samaa mieltä. Tarkoitan kuitenkin, että yhteiskunnan täytyisi muistuttaa ja kertoa siitä, miten hienoa ja täyttä ihmiselämä on, kun se saa jatkoa omissa lapsissa. Samaan aikaan sen pitäisi huolehtia siitä, että useimmilla suomalaisilla olisi mahdollisuus perustaa perhe. Erityisesti tulevaisuuden ennakoitavuus, työn ja taloudellisten voimavarojen suhteen, vaikuttaa siihen.
Minusta on luonnollista, että lapset ovat ihmisten tärkein asia. Uskon, että niin ajattelevien ihmisten maasta tulee hyvä, vauras ja onnellinen.
Takaisin lapsuuden Armonkalliolle. Naapuritalossa asui ystäväni Pikku-Riikka. Joitakin vuosia sitten hän muutti takaisin, miehensä kanssa. Sitten syntyi vauva. Ehkä Armonkalliollakin on vielä toivoa.
Riikka Purra, kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja
***
STTK:n kysely: Taloudelliset syyt Suomen alhaisen syntyvyyden taustalla
Kuka uskaltaa haaveilla lapsiperheestä?
Population ageing mismatches lives and Finnish society
Onko perhepolitiikalla mahdollista vaikuttaa syntyvyyteen?