Huoltosuhteen heikkeneminen on yksi syntyvyyskeskustelun keskeisiä huolenaiheita. Huoltosuhteessa on kyse siitä, kuinka paljon ”huollettavia” maassa on suhteessa ”huoltajiin”. Perinteisesti tätä mitataan väestöllisellä huoltosuhteella, mikä tarkoittaa muuta kuin työikäistä väestöä suhteessa työikäiseen väestöön.
Työikäinen väestö puolestaan tarkoittaa 15–64-vuotiaita. Syntyvyyden laskiessa väestöllinen huoltosuhde aluksi paranee, koska alle 15-vuotiaita lapsia on vähemmän. Myöhemmin se heikkenee, kun työikäistä väestöä on vähemmän. Alhaisemman syntyvyyden seurauksena huoltosuhde jälleen paranee vuosikymmenten jälkeen, kun ikää kertyy yli 65 vuotta. Lopulta alhaisemman syntyvyyden vaikutus häviää kokonaan, kun väestö uusiutuu.
Kuviossa 1 on kuvattu väestöllisen huoltosuhteen mennyt ja ennakoitu kehitys. Huoltosuhde oli aiemmin 50 tuntumassa, nyt se on 60 tuntumassa ja sen ennustetaan kohoavan 80 tuntumaan 2070-luvulle tultaessa. Ennuste edellyttää reippaita oletuksia, sillä suurin osa työikäisestä väestöstä ennusteen loppupuolella ei ole vielä edes syntynyt (tänä vuonna syntyneet täyttävät 50 vuotta vuonna 2070).1
Huomionarvoista kuviossa on, että suurten ikäluokkien ikääntymisestä seuraava väestöllisen huoltosuhteen heikkeneminen on jo tapahtunut. ”Eläkepommi” on siis jo nähty. Väestöllinen huoltosuhde pysyttelee suunnilleen samalla tasolla kaksi tulevaa vuosikymmentä. Yhtenä syynä tähän on ennakoitua alhaisempi syntyvyys.
Taloudellinen huoltosuhde mittaa ei-työllisen väestön suhdetta työlliseen väestöön.
Vaikka väestöllinen huoltosuhde kertoo jotain demografiasta, se johtaa harhaan, jos tavoitteena on kuvata syntyvyyden vaikutusta hyvinvointivaltion rahoitukseen.
Ensinnäkin ikäryhmän rajaus on ajastaan jälkeenjäänyt. Agraari-Suomessa toisen maailmansodan jälkeen 15-vuotiaat saattoivat siirtyä ”huollettavista” ”huoltajiksi” – esimerkiksi töihin maatilalle -, mutta nyky-Suomessa he istuvat koulun penkillä vielä monta vuotta. Vastaavasti työura ei kategorisesti pääty 65-vuotiaana, vaan voi varsinkin tulevaisuudessa jatkua useita vuosia.
Toiseksi väestöllinen huoltosuhde ei kerro mitään väestön työmarkkina-asemasta. Sen mukaan työikäiset työttömät ovat samalla tavoin ”huoltajia” kuin työlliset työikäiset. Taloudellisessa mielessä näin ei kuitenkaan ole.
Kokonaiskysyntä vaikuttaa taloudelliseen huoltosuhteeseen
Kuvaavampi mittari hyvinvointivaltion rahoituksen näkökulmasta on taloudellinen huoltosuhde, joka mittaa muun kuin työllisen väestön suhdetta työlliseen väestöön. Se kertoo selkeämmin, kuinka monta ”huollettavaa” on työllistä kohden. Esimerkiksi opiskelijoita ja työttömiä ei lasketa mukaan ”huoltajiin”.2
Taloudellista huoltosuhdetta tarkastelemalla riittävän kokonaiskysynnän merkitys paljastuu paremmin kuin väestöllistä huoltosuhdetta katsomalla. Kuviossa 1 näkyy, kuinka 1990-luvun lamassa väestöllinen huoltosuhde ei muuttunut mitenkään, mutta taloudellinen huoltosuhde nousi työttömyyden kasvaessa räjähdysmäisesti.
Ennuste johtaa samaan tulokseen 2070-luvulle tultaessa. 1990-luvun lama opetti kantapään kautta, että kerran kasvamaan päästettyä työttömyysastetta on vaikea myöhemmin alentaa. Taloudellinen huoltosuhde voidaan pitää suotuisammalla tasolla huolehtimalla riittävästä kokonaiskysynnästä.
Työllisyyden nostaminen parantaa taloudellista huoltosuhdetta
Syntyvyyden laskusta huolimatta taloudellinen huoltosuhde voi pitkään pysytellä jopa paremmalla tasolla kuin nykyisin, jos työllisyys nousee edes maltillisesti. Kuvion 2 skenaarioita3 tarkastelemalla käy ilmi, että muutaman prosenttiyksikön vaihtelu työllisyysasteessa vaikuttaa merkittävästi taloudellisen huoltosuhteen tasoon.
Alhaisemmasta syntyvyydestä ei pitäisi aiheutua ongelmia yhteiskunnan rahoitukseen, jos työllisyys tulevaisuudessa nousee. Taloudellinen huoltosuhde pysyttelee alle nykyisen tason vuoteen 2046 saakka, jos Suomen hallitus saavuttaa 75 prosenttiin työllisyysasteen ja se säilyy myös tulevaisuudessa. Jos taas työllisyysaste nousee 80 prosenttiin, on taloudellinen huoltosuhde paremmalla tasolla käytännössä koko tarkastelujakson. Se saavuttaa nykytason vasta 2070-luvun lähestyessä. Skenaarioissa ei ole otettu huomioon eläkeiän nousua, mikä omalta osaltaan parantaa taloudellista huoltosuhdetta.
Vaikka taloudellinen huoltosuhde on vain karkea mittari julkisen talouden kestävyydelle, kuvaa se hyvin työn määrää yhteiskunnassa. Julkisen talouden kestävyyden yksityiskohtaisempi tarkastelu edellyttäisi esimerkiksi ikäsidonnaisten menojen täsmällisempää arviointia, mihin liittyy myös paljon epävarmuutta.
On kuitenkin hyvä muistaa, että Suomen menestys ei ole perustunut työn määrän kasvattamiseen, vaan tuottavuuden kehittämiseen. Tuottavuuden kasvu mahdollistaa myös suuremmasta osasta väestöä huolehtimisen työelämän ulkopuolella.
Nykytasolla hyvinvointivaltion säilyttäminen tai vahvistaminenkaan ei ole ongelma, jos vain poliittista tahtoa on.
Tämän tarkastelun perusteella alhaiseen syntyvyyteen voidaan sopeutua. Vaikka syntyvyys laskisi väestöennusteen mukaisesti, taloudellinen huoltosuhde on mahdollista pitää nykyisellä tasolla.
Nykytasolla hyvinvointivaltion säilyttäminen tai vahvistaminenkaan ei ole ongelma, jos vain poliittista tahtoa on. Kokonaiskysynnästä ja työllisyydestä huolehtimalla hyvinvointivaltion rakennusprojekti voi turvallisesti jatkua myös tulevaisuudessa.
Patrizio Lainà, STTK:n pääekonomisti
1 Heikki Räisänen muistutti Työpoliittisen aikakauskirjan (4/2019) pääkirjoituksessa, että Tilastokeskuksen ensimmäisessä väestöennusteessa vuonna 1934 ennakoitiin, ettei Suomen väestö tulisi koskaan ylittämään neljän miljoonan ihmisen rajaa. Väestöennusteiden valtavasta epävarmuudesta kertoo hyvin se, että neljän miljoonan asukkaan ”haamuraja” meni kuitenkin rikki jo vuonna 1950 – ja väliin mahtui talvi- ja jatkosota, joissa osa ihmisistä menehtyi nnenaikaisesti. Sen jälkeen olemme ylittäneet viiden miljoonan rajapyykin ja nykyisin Suomen äestö on jo kuusi miljoonaa pyöristettynä lähimpään miljoonaan.
2 Taloudellisessa huoltosuhteessa on käytännössä kyse työllisyysasteesta kääntäen ilmaistuna laajennetulla vertailujoukolla. Saman asian voisi ilmaista myös työllisyysasteella, jos työikäisen väestön sijaan jakajana käytettäisiinkin koko väestöä.
3 Kaihovaara, Antti ja Larja, Liisa (2019): ”Parantaako maahanmuutto taloudellista huoltosuhdetta”, Työpoliittinen aikakauskirja 62 (4), 37-49.
***
STTK:n kysely: Taloudelliset syyt Suomen alhaisen syntyvyyden taustalla
Kuka uskaltaa haaveilla lapsiperheestä?